Telkkaria katsellessa on kiva vetää välistä vähän herkkuja, varsinkin näin viikonloppuisin ja sitä varten pistin oikein panostaen ja tein hienot esillepanot hedelmistä, marjoista ja pähkinöistä. Kuorin ja viipaloin ja pesin kaiken valmiiksi ja nehän olis näyttäneet jo noin lautasillakin tosi näteiltä, mutta halusin kaiken yhdelle isolle tarjottimelle oikein hienostellen.
Ensin oli ajatus tehdä tuohon jotain kivaa kuviota, mutta suurin osa noista oli niin liukkaita, että niiden asetteleminen tarkempaan kuvioon olikin aivan liian hankalaa ja tuskastuttuani yrittämään pistin ne sitten ihan vaan noin ja kyllähän siitä hieno tuli, vaikkei ihan sitä olekaan mitä alunperin suunnittelin. Kyllä on siinä terveellistä karkkia kerrakseen nyt!
Pähkinöistä ja kuivatuista hedelmistä ja marjoista tein pyöreälle tarjottimelle tuollaisen kivan kombon, missä jokaiselle lajille on oma paikkansa. Tuli tosi viehättävä minusta tästäkin. Tuosta on kiva sitten kaapaista kourallinen sekalaisia tai valikoida vaan niitä mistä tykkää.
Ihan parasta näissä on se, ettei tule sokerihumalaa tai syyllistä oloa, ellei noita pähkinöitä nyt liikaa äidy mättämään, Suolaakaan ei mihinkään ole lisätty, joten niiltäkin osin varsin terveellistä herkuttelua on tämmöiset. Ja mielestäni niin paljon nätimpääkin, kun ne ainaiset karkki- ja sipsikipot eikö vain?
Made some pretty and healthy snacks for out tv-night. Looks so good and delicious don't you think?





Hyvältä näyttää ja täynnä vitamiineja ynnämuita hyviä juttuja! Nam!
VastaaPoistaKyllä kelpaa herkutella, näyttää upealta!
VastaaPoista