Olin eilen viettämässä ihanaa kesäpäivää luovien ja innovatiivisten Isa Kukkapuro-Enbomin ja Henrik Enbomin kesämökillä vanhalla Andersbergin viinanpolttimolla Nummisissa. Kyseessä oli lämminhenkinen tapahtuma erilaisille media-alan ihmisille ja ennakkomaistiainen
Habitareen tulevasta Trash Cuisine romumuotoilunäyttelystä hyvän ruoan kera höystettynä.
Olin ihan myyty tuon paikan kauneudesta, heidän kekseliäistä sisustusjutuistaan ja ennenkaikkea koko tuosta
Trash Design ideologiasta. Voitteko uskoa että tuonne ei ole uutena ostettu kuin ihan pari tavaraa, kaikki muu on ostettu käytettynä, löydetty roskalavoilta tai tehty itse.
Pääsimme tutustumaan myös paikan verstaaseen, jossa syntyvät mitä erilaisimmat keksinnöt toisille tarpeettomasta jätteestä, kuten esimerkiksi tämä, vielä keskeneräinen pienen tilan liikuteltava keittiö/sailytyskaluste jossa oli toimintoa jos toistakin.
Verstaassa oli kasoittain kaikkea minua inspiroivaa materiaalia ja koskapa bongaan löytöjä ihan mistä vain sain ostettua tuolta mukaani yhden pienen jutun jollaista olen kotiini kaipaillut, nimittäin vanhan alppilampun raadon. Postailen siitä kuitenkin lisää vasta tuonnempana.
Joka puolella minne silmänsä käänsi oli vastassa mielenkiintoista katseltavaa, vai mitä sanotte näistä ylläolevista? Vanha talonpoikaispöytä on yhdistetty nykyaikaiseen kalusteeseen ja kokonaisuus on niin hieno ettei edes minua häirinnyt se että vanhaa on nyt "tuhottu". Tuo on vieläpä tehty siten, että herkkähipiäisempi saa tuosta tuon vanhan vielä pelastettua entiselleen.
Erilaisia puukalusteita voi surutta yhdistää toisiinsa. Jos tuolista hajoaa kansi voi siihen laittaa toisen kannen tilalle. Ei tarvitse olla niin jumiutunut tiettyihin tyyleihin, designtuoliin voi ihan hyvin laittaa istuimeksi kuormalavan jos siltä tuntuu. Pääasia on että käyttää materiaaleja hyödykseen eikä heitä suotta pois.
Alimman kuvan hauska vanhoista tietokoneen emolevyistä tehty valaisin oli minusta ihan huippuhieno. Se toi mieleeni Star Wars -elokuvista tutun Kuoleman tähden, vaikka muoto onkin ihan erilainen. Tuommoinen valaisin olisi varmasti tosi kuumaa kamaa jonkun sci-fi-henkisen tyypin huoneessa, mutta sopii yhtä lailla koristamaan vaikka pihabistron kattoa.
Päivän ruoat olivat tietysti myös aivan huikeita elämyksiä. Niitä oli paikalle meille valmistamassa ja tarjoilemassa BasBas-kokit Nicholas Thieulon (kuvassa) ja Kalle Kiukainen. Ja tottakai tarjoiluastiat olivat kierrätettyä, vanhaa ja kaunista.
Kokeilin tuolla myös kulinaristisia rajojani ja pistin poskeeni yhden paistetun jauhomadon. Siitä löytyy
kuva ja video Instagramistani, mutta varoituksen sananen on tässä paikallaan - ne eivät ole kivaa katseltavaa jos on ötökkäkammoinen (linkki ei vie ihan suoraan kuviin vaan päävalikkoon, jotta voi hieman kauempaa tiirailla eikä tule heti ruudun täydeltä luikertelevaa matoa).
Jos ötököiden syöminen kiinnostaa niin kannattaa piipahtaa tuolla
Habitaren Trash Cuisine -näyttelyssä. Paikalla tulee olemaan myös toukkien kokkausnäytöksiä joissa yleisö pääsee matoja maistelemaan. Itse suosittelen kokeilemaan, ei ollut nimittäin ollenkaan pahaa. Oikein kiva ja mieto, maissin ja pähkinän sekoitukselta maistuva pikku proteiinipala.
Visited yesterday the beautiful summer villa of Isa Kukkapuro-Enbom and Henrik Enbom where they held a small event to promote their upcoming Trash Cuisine exhibition at Habitare fair. I was so impressed of their way of living and the interior ideas they have done. I just love people with creativity and energy like they have, it is the most inspiring to hang out with people like that.
I also got pampered by the BasBas-chefs Nicholas Thieulon and Kalle Kiukainen whom served us the most unforgettable picnic lunch.