torstai 23. lokakuuta 2008

Lattian ruudutusta

Iteruoskintani tehosi. Tänään olen aloittanut keittiön lattiamaalauksen :-)
Laitan tähän hieman ohjeita jos vaikka jollain iskee joskus sama inspis maalata lautalattia ruudulliseksi.



Olen huomannut että valkoisessa lautalattiassa olevat raot keräävät itseensä kaiken tauhkan ja saavat lattian näyttämään likaiselta puhtaanakin. Näin ollen itse olen kylmästi kitannut raot ja naulanrei'ät umpeen. Tähän tarkoitukseen parasta on ihan tavan puukitti ja kuminen lasta - ei tarvitse paljoa hioa jälkikäteen kun kumilastalla levittelee. Ja tietysti ei saa liian tarkkaan kittailla, vanhan puulattian pitää näyttää vanhalta puulattialta vaikka ruudullinen onkin.




Ruudut ovat kanttiinsa 30cm ja olen käyttänyt asemoimisessa tällaista ihan kartongista leikkaamaani mallia. Lyijykynällä viivat ympäri ja sitten maalarinteipillä rajaukset.




Itse olen tykännyt saada kerralla aikaan mahdollisimman paljon siksi ruuduttelen aina isolta alalta kerrallaan ja leikkelen teipit niin, että voin maalata kulmista ihan kiinni toisissaan olevia ruutuja. Ne "väärät" ruudut merkkaan varmuuden vuoksi teipinpaloilla, sitä kun maalia levitellessä tuppaa sekoilemaan välillä siitä mitä piti maalata ja mitä ei.
Teippilaatuun kannattaa muuten kiinnittää erityistä huomiota. Halvat teipit tuppaavat falskaamaan ja reunoista tulee röpelöiset. Kunnon (kallista)maalarinteippiä ja huolella painelee kiinni, niin tulee oikein siistit reunat ruudukkoon.

8 kommenttia:

  1. Ai vitsi, että on hieno! Miusta tuntuu, etten pystyisi noin kärsivällisyyttä vaativaan touhuun. Helpompi vetää yhtä maalia ronskisti vaan:) Tosiaan nuo laudan raot on pölyjemmoja. Kun meillä joskus rempataan lautalattia, aion myös kitata ne kiinni. Nyt on vahattu lauta ja raot ihan silleen... Kuusen värinen vaalea osmon vaha ei kestänyt koiran tassutusta juurikaan. Varmaan hiotaan ja laitetaan maalia joskus.

    Kotinne on ihana!

    VastaaPoista
  2. Ei tässä niin kärsivällisyyttä tarvitse. Maalin kuivumisen odottelu on ainoa mikä minua rassaa, se kun kestää noin vuorokauden ennen kun on päälleastuttavissa.
    Mutta on tuo lopputulos kyllä vaivan arvoinen :-)

    VastaaPoista
  3. Minusta on ihailtavaa, ja vähän kadehdittavaa, miten paljon jaksat rempata ja laittaa. Toivottavasti itsellä jatkuu uudessa kodissa sisustusinto alkuinnostuksen jälkeenkin.

    Minusta on ollut kiva seurata remonttisi edistystä. Täytyy käydä aina vähän väliä katsomassa, että mitä uutta olet saanut aikaiseksi:)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla :-) Tämä talo on tosiaan ikuisuusprojekti ja juttua varmasti piisaa jatkossakin.

    VastaaPoista
  5. Valtava työ, valtavan hieno lattia. Olen ihan äimistynyt. Mun on näytettävä tämä blogi miehelleni, jonka mielestä olen seonnut sisustusjuttuihin, mutta en taida tosiaan olla ainoa. :)

    VastaaPoista
  6. Aivan todella hieno blogi!!! Itse olen juurikin suunnitellut vastaanlasita ruudusta meidän rintsikan keittiön lattiaan ja mahtavaa kun löysin jonkun joka on asian toteuttanut! Kiinnostaisi tietää mitä maalia olet käyttänyt ja kuinka tuo lattia on kestänyt käytössä? Pystyisitköhän tänne jotenkinkommentoimaan...en tiedä näistä blogeista muuten...ensimmäistä kertaa tälläiseen kommentoin :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi, Betoluxilla maalasin ja hyvin on kestänyt käytössä :-)

    VastaaPoista
  8. Kiitos blogistasi. Aina välillä käyn lukemassa ja nyt lattian ruutumaalausvinkkejä etsiessä löysin tämän vanhan kirjoituksen. Sain ohjeillasi ruutumaalauksen hyvään alkuun. Kovin hidastahan tuo teippailu on, joten ruudutus on varmaan näitä pitkän rupeaman projekteja talossamme. :)

    Kiitos!

    Riina.

    VastaaPoista