Vietin juuri aivan ihanan viikonlopun Kangasniemellä Autiotalojen messujen ja mökkeilyn ja hyvien ystävien merkeissä. Mukana reissussa oli ihanat @parolanasema @anupen_creative sekä @mustamaalaistalo ja voin kertoa, että kyllä oli näiden naisten kanssa lystiä!
Kerittiin kierrellä kaikkiaan kuusi (osa kiersi seitsemän) ihanaa vanhaa talokohdetta kaikkiaan yhdeksästätoista, koska aika meillä oli vähän kortilla ja etäisyydet niiden kanssa, jotka ehdottomasti haluttiin nähdä pitkiä. Mutta ne nähtiin, mitkä haluttiin ja ne oli kyllä kaikki just niin ihania kun kuviteltiinkin! <3
Esittelen tässä nyt kolme suosikkiani (eri postauksissa, ettei tule niin pitkiä) noista näkemistämme ja aloitan tietysti ihan melkein kaikkien muidenkin suosikista; eli kohde numero 17 vanha rukoushuone aivan Kangasniemen keskustassa.
Tämä oli kyllä ulkoapäinkin jo ihan huikean hienon näköinen suurine ikkunoineen, korkealle kohoavine kattoineen ja vahvoine kivijalkoineen. Oli todella komea talo ihan melkein veden rannassa ja ihanien isojen puiden katveessa. Väkeä pyöri sen ympärillä ja sisätiloissa niin paljon, että hiukan hankala oli kuvia ottaa (kun en tykkää hirveästi vieraita ihmisiä täällä suotta esitellä), mutta kyllä näistä nyt sentään fiilikseen pääsee, että millaista tuolla oli ja loputhan voit käydä kurkkimassa itse, jos ihastuit, sillä messut jatkuvat vielä 5.7. 2026 asti.
Parhautta oli, kun ensimmäisestä ovesta menimme sisälle ja heti oitis päädytiin talon suureen vanhaan vinttiin. RRRRakastan ullakoita ja oli ihan huikeaa päästä näkemään minulle talon kiinnostavin kohta aivan kättelyssä. Kävin kurkkaamassa toisen ikkunan maisematkin nopsasti tuolla ollessa ja olisin viipyillyt pidempäänkin, mutta kapeassa portaikossa odotti jo seuraavat kurkkijat vuoroaan niin nopsasti piti tieltä luikahtaa pois.
Yläkerran pieni hellahuone ja makkari olivat myös kivasti muista vapaana just sinne kiivetessämme (alakerta oli valitettavasti aivan täynnä väkeä) niin sain sieltä muutaman kuvan napattua ilman hälinää. Oli monta silmiäni miellyttävää yksityiskohtaa siellä, kuten ihanat, tapetit, katonlappeet, puulattiat ja hauskasti samanlaiset ovet, kun meillä täällä kotona (ehkä kyllä suomen yleisin peiliovimalli).
Toivon todella, että tämä talo löytäisi sellaiset ostajat, jotka sen potentiaalin vaikka mihin ja kauneuden näkevät sekä tieysti myös sellaiset, jotka tuota vanhaa osaavat vaalia ja kunnioittaa sitten remontoidessaan. Aivan huikea kohde kyllä ja ihan ykkössuosikkini koko messuilta.
Visited this huge fair of old and mostly abandoned houses at Kangasniemi Finland. I picked three of my favorites of the houses I saw and this is the firs one; an old prayer room right in the centrum of Kangasniemi.














Ei kommentteja:
Lähetä kommentti