Tämä postaus on omien tuotteideni mainos
Sain eilettäin uunista viimeisimmän lastin käsitehtyä keramiikkaani ja voi että, kun tuli taas niin huikeita töitä sieltä! Värimaailma on kyllä kertakaikkisen herkullinen näissä nyt ja kaikki näyttivät niin hienoilta tuolla iltapäivän auringonpaisteessa keittiöni pöydällä odottelemassa jatkokäsittelyä, pohjien hiontaa sun muuta.
On kuppia, kippoa, kynttilänjalkaa, siivilää, tiskokonemagneettia, kuusenkoristetta ja ihania ruukkuja ja kannuja itselle sekä pari pastalautasta. Vähän hyllyntäytettä myyntiin ja suloisia uutuuksia tulevaan joulukauteen.
Näistä rusettikynttilänjaloista olen kyllä enemmän kun liekeissä, kun onnistuivat noin yli odotusteni. Lasitin nimittäin ihan testimielessä nuo, joissa rusehtava rusetti, enkä laisinkaan ollut varma, että mitä sieltä uunista sitten ulos tulee, mutta aivan mielettömän heinot tuli! Nuo pelkästään valkoisetkin on kyllä aivan ihania nekin ja täytyy ehkä pölliä tästä lastista ainakin yksi myös itselle.
Granaattiomena-koristeistakin tuli ihan mielettömiä, vaikken yhtään muistanutkaan, että minkä väristä tuo savi poltettuna olisi. Veikkasin vähän vaaleampaa, kun lasittelin tummalla, mutta noista tuli kyllä ihan super-hienoja noin tummaa tummalla. Tosi kivoja kuuseen, pakettien päälle tai ihan vain roikuskelemaan nättinä jostain tunnelmaa tuomassa.
Tiskikonemagneetit odottelevat vielä niitä magneetteja takapuoliinsa ja pitää löytää myös tarpeeksi tömäkkä liima, että saan ne noissa pysymään sitten, mutta hirmuisen hauskoilta nämä näyttävät jo nyt. Vähän jopa harmittaa, ettei meillä ole itsellä tiskikonetta...
Tein myös muutaman kahvikupin tuosta harmaanruskeasta savesta ja lasitin ne läpinäkyvällä lasitteella, ja niistä tuli aivan ihastuttavan beiget.
Nämä kaunokaiset, noita itselle tulevia kannuja ja pastalautasia lukuunottamatta, on tulossa myyntiin tuleville Kellokosken Ruukin Joulumarkkinoille 7.12. johon laitan taas ihanan pienen myyntinurkkani kaikkine kivuuksineen. Kannattaa siis tulla markkinoille!
P.S. Alan pikkuhiljaa kuvailemaan myös niitä muita kivuuksia, mitä markkinoille olen mukananai tuomassa, joten pysykääpä kuulolla sen suhteen kiinnostuneet.
My recent pottery straight out of kiln. I'm so in love with all those beige and brown tones and almost can't believe how pretty everything looks again. So fun to get to see the results finally. Love, love love!







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti