Olen kyllä ollut nyt niin ihastuksissani tästä kirppikseltä löytämästäni simpukkarasiasta, ettei tosikaan. Sitä on mallailtu sisustuksessa sinne ja tänne ja nyt se majailee tuossa eteisen pöydällä, koska siinä sitä voi ihailla monta kertaa päivässä ohi kulkiessaan ja se sointuu ympäristöön aivan täydellisen upeasti.
Tein tälle ukopuolelta pientä entrausta paikkaamalla muutaman puuttuvan pikkusimpukan uudella ja korjaamalla pari pahemmin rikki mennyttä uusilla ehjillä simpukoilla myös. Kannatti olla tallessa erikokoisia simpukoita, just tällaista varten! Osan noista risoista jätin silleen, koska tämä on vähän iäkkäämpi ja se saa mielestäni myös näkyä, ettei nyt ihan täydellisen ehyt tarvitse olla ollakseen nätti silti.
Mutta sisäosalle tein täydellisemmän rempan sillä sen verhoilu oli yksinkertaisesti ihan liian ruma aiemmin. En edes ottanut siitä kuvaa ennen, kun sen tumma sini-kelta-kukertava kuosi särki päätäni niin paljon. Uusi on pellavaa ja huopaa sekä pellavaista koristenyöriä reunoissa. Mielestäni aivan napakymppi rasian väreihin ja tyyliin nyt.
Vielä pitäis keksiä, että mitä tuossa sitten säilytellään, ettei nyt ihan vaan pelkkä koriste olisi, mutta just nyt se vaikkuttaisi liikaa siihen, että missä tätä pidellään. Siksipä saa nyt tovin seilata ympäriinsä tyhjänä ja täyttyy sitten, kun johonkin vähän pidemmäksi aikaa asettuu.
I just love-love-love this vintage seashell box. I fixed the insides with more toned down fabrics and glued and replaced some missing and broken shells on the top. Not all of them tho, cause I think it should still show some age. Now it sits in the hall where I can admire it every time I walk past and I think it's the prettiest thing ever!
Oi miten upea tuli sisältä. Ulkopuolihan oli hieno jo alunperinkin. Muistan lapsuudesta sydämenmuotoisen korurasian joka oli päällystetty simpukoin. Se oli sisältä punainen. Jotain huopaa varmaan. Sitä lapsena aina ihailin. Eipä ole tallella enää mutta muistot jäivät. Olen itse joskus kauan sitten koristellut pari puista valokuvakehystä simpukoin. - terkuin pienen pihan Tuija
VastaaPoistaOnnittelun kauniista löydöstä. Olikohan nämä joku trendijuttu 1970-luvulla, muistelisin kummitädillä olleen samantapaisen jota ihailin.
VastaaPoista