Nyt on alkanut puutarhakuume tosissaan otta vallan ja olen alkanut jo vähän hamstrailla kesän kukkapenkkejä varten kasveja talteen. Olen tykästynyt ostelemaan kirppiksiltä ja torista taimia muiden puutarhoista, koskapa olen havainnut, että sellaiset ovat yleensä paljon parempijuurisia ja kestävämpiä, kun kaupasta hankitut ja lähtevät paremmin kasvuun omissa kukkapenkeissäni (halvemmista hinnoista nyt puhumattakaan).
Jaloängelmästä olen haaveillut koko talven ja kun torista kolme ruukullista löytyi, piti ne heti käydä ostelemassa omaksi. Ne olivat noiden muiden kanssa kylmää paossa eteisen portaikolla muutaman päivän, mutta tänään laittelin kaikki jo takaisin porstuaan parempaa päivänvaloa saamaan.
Nämä ruohosipulit löytyivät kirppikseltä ja joku voisi ihmetellä, että miksi ostaa, kun itsekin voi kasvattaa, niin siksi, että näissä on valmiina jo sitä kasvupotkua. Meidän pihassa tuppaa olemaan kesällä välistä niin kuivakkaa, että siemenestä kasvattelu ei ole viime vuosina oikein ottanut onnistuakseen, mutta nämä näyttivät siltä, että jaksavat kasvaa kyllä.
Kissanminttua olen koittanut jo monta vuotta kasvatella myös, mutta ei vaan pikkutaimista lähde niin ei. Nyt löytyi torista oikein kunnon mötkäleet ja nämä varmasti jaksavat kasvaa isoiksi myös minun kukkapenkeissäni. Laiteltiin viime syksynä jo pari penkkiä uusiin multiin ja nämä pääsevät sinne heti, kun yöt alkavat olla vähän lämpimämpiä.
Omat viljelmäni sen sijaan eivät ihan hirveän vakuuttavilta vielä näytä. Nämä kylmät ilmat ja harmaat päivät ovat varmaan vaikuttaneet, mutta iloitsen silti noista muutamista törmänkukista, yhdestä porkkanasta, kahdesta auringonkukasta ja ruiskukista. Ne on kaikki paljon enemmän kun mitä näillä viljelynlahjoillani odotin saavani. Toki täytyy vielä koitaa saada ne kunon taimiksi asti ja kukkapenkkiin, mutta tässä vaiheessa uskon vakaasti, että kyllä noista joku sinne astikin pääsee.
Ai että, tästä se kukkaloisto pian lähtee!
I love buying plants from other peoples gardens, cause those are usually so much bigger and better and in most cases also cheaper than buying from stores.
Also my little seedlings have started to appear, not that many yet, but there's life in there!
Pieni kade iski jo noista ängelmistä. Vanhassa pihassani niitä oli ja sinne jäivät. Uusia en ole löytänyt mutten ole luopunut vielä toivosta. Tosi hyvä löytö ja olisin kyllä varmaan huolinut nuo muutkin löytösi. Laitan taas uuden ruohosipulin kaupan vihannesosaston pussukasta kunhan ilmat lämpenevät. - terkuin pienen pihan Tuija
VastaaPoistaNuo pikku taimiruukut on itsellänikin olleet hankalat, ehkä multa kuivuu liian nopeasti. Olen saanut siemeniä paremmin itämään keittiön ylijäämäpurkeissa, jugurtti, ym purkeissa.
VastaaPoista