sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Valaskaloja ja säästettyjä satasia

Ison makkarin tapetointi ja  kasettiseinähommat ovat edistyneet hitaan varmasti pääsiäispyhien aikana ja lopputulosta alkaa olla kivasti näkyvissä, vaikka muutama mutka matkaan välissä tulikin.

Ensimäinen mutka oli se, että seinien alaosaa piti vähän saada tasaisemmaksi, mutta kaikki löytämäni remontti- ja tasoitustapetit olivat vähän liian paksuja ja tasoitushommat läästittävällä tasoitteella eivät kiinnostelleet sitten tippaakaan. Ratkaisuksi keksin ostaa alelaarista halvinta tasapintaista kuitutapettia ja katsoa, josko nuo alaosat sillä tasoittuisivat tarpeeksi ja kas, sehän toimi aivan hyvin. Ei se kaikkea piilottanut, mutta ihan tarpeeksi kuitenkin.

Maalia päälle vaan sitten, kun liisterit olivat kuivuneet ja kukaan ei enää tiedä, että tuolla kasettiseinässä uiskentelee nyt valaita välissä (jos ette kerro).

Toinen mutka matkassa oli nuo rimat, jotka alunperin olisin halunnut höylätystä puusta, mutta niihin olisi mennyt aivan liian monta satalappusta nykyisillä hinnoilla niin päätin sitten alentaa rimaa ja sahautin paikallisella puutavaraliikkeellä yhden kasimillisen mdf-levyn suikaleiksi, joka tulikin huomattavasti halvemmaksi ja siitä jää vielä paljon rimoja ylikin. Itse en ole noiden ämdeeäffien ylin ystävä rakentelu- tai remppahommissa, mutta tässä tapauksessa nämä toimivat kyllä paremmin kuin hyvin, loistavasti suorastaan.

Rimat ovat juuri tarpeeksi lerppuja, että taipuvat hyvin seinän eri kohdista pullisteleviin tai kuperiin muotoihin (kuvissa eivät vielä kunnolla kiinni). Niiden leveys ja paksuus ovat just silmiini ja tähän huoneeseen täydelliset, eikä niistä tule nyt liian isoja varjoja tai näytä siltä, että huone olisi yhtään pienentynyt, kun jos paksummilla rimoilla olisin nuo tehnyt.

Ja kun pääsin tähän säästelemisen makuun niin ostin myös seinämaalin tuohon alaosaan ihan vaan Rustasta, koska se tapetin mukaan tarkalleen sävytetty olisi maksanut kolme kertaa enemmän. Tämä sopii lähes täydellisesti, vaikkei tapetissa olekaan sille ihan samaa sävyä, mutta pääpiirteittäin on samankaltainen ja siksi toimii. 

Tämä on myös siitä hauska maali, kun se näyttää tässä tilassa ihan harmaalta, vaikka onkin oikeasti enemmän rusehtava. Kuvasin nämä kuvat kännykällä eri aikoihin päivästä ja eri valo-olosuhteissa, joista hyvin näkee, miten tuo vähän elää sen mukaan onko valo lämmintä vai kylmää. Mutta tapetti elää samanlai maalin kanssa, niin että joka valossa näyttää yhtä hyvältä, oli tuo väri nyt sitten ruskea tai harmaa. Katsoja päättäköön.

Vielä on huoneessa hommia ennen kun valmista pääsen esittelemään, mutta puolivälin yli on kohta päästy. Nyt kun vaan sitkeästi jaksan puurtaa niin tämä huone valmistuu hienosti ennen kun lumet pääsee kokonaan sulamaan ulkoa.

So good so far even though I had to cut some corners with doing the lower parts of real wood (it's MDF now) and cause I didn't feel like grouting or using the specific wallpaper to even the lower parts of the walls I used regular (cheap) wallpaper instead and painted it over. Works well this way too and nobody will know when they look at the final result.
Just over half way done now, should be ready before the snow melts outside. So. Happy.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Tyynyliinalöytöjä tuunattavaksi

Olen viime aikoina kirppiksiä kierrellessä ostellut sieltä ja täältä halpoja puuvillaisia tyynynpäällisiä aina kun sopivia vastaan on tullut. Ajatus on, ettei tarvitse ostaa kesäsohvalle uusia vaan voisin kokeilla värjäillä kirppislöydöistä sopivia. Seassa on löytöjä myös olohuoneen sohvalle, joten ihan kaikille ei värituunausta tarvitse tehdä. Aika kiva läjä on tullut löydettyä, kun ne tuohon keittiön pöydälle levitin ennen pesukoneeseen menoa.

Osasta ajattelin kokeilla tehdä vihreitä, niin kun esimerkiksi tästä tummansinisestä, josta voisi tulla hauska, kun nuo valkoiset värjäytyvät eri tavalla vihreäksi, kun tuo pohjaväri. Pieni riski aina on, ettei värjäys onnistu suunnitelmien mukaan ja lopputulemasta tuleekin kamala, mutta se ei niin paljoa kirvele, jos koko liina on alunperin ollut näin halpa kun tämä viidenkymmenen centin löytö tässä. 

Olkkariin löytyi ihana pellavanvärinen samettiliina ja tuo ruskeakuvioinenkin voisi sinne sopia, kuten myös ihan noineen sinne kesäsohvallekin. Hauska löytö myös tuo vihreäruutuinen, samanmoisen löysin ihan samalta torilta myös männä kesänä ja siitä olen kovasti tykännyt, niin oli kiva löytää sille nyt pariksi toinen.

Ja vaikka kaikki nyt pesuun meneekin en vielä siihen varsinaiseen värjäyspuuhaan pääse, kun pitää ensin löytää jostain omista kätköistä sinne piilottamani raitaverhot, joista haluaisin tehdä kesäsohvalle istuinpatjan ja värjätä tyynyliinojen kera samalla myös. Se taitaa vaatia kevätsiivouksen aloittamista ennen kun ne verhot löytyy, sillä en yhtään nyt muista minkä kaapin perukoille olen ne täällä arkistoinut. Onneksi on vielä lunta maassa, niin saa ihan rauhassa etsiä.

Got these cheap cotton pillowcases from different fleamarkets. Some are nice as is, but some I want to try and dye a different color to make them fit my summer couch color theme that I have been planning since January.

maanantai 25. maaliskuuta 2024

Kukkatapettia seinälle

Olikin jo viikonloppuna sen verran valoisaa, etten voinut vastustaa käydä vähän kokeilemassa, että miten tämä kukkatapetti tuonne ison makkarin seinille oikein asettuu. Ja kyllähän se sinne asettuu, mutta helppoa se ei tietysti taaskaan ole, vanha pula-ajalla rakennettu talo kun on kyseessä, jossa mikään ei ole suorassa missään ja nämäkin seinät on joka suuntaan vinoja.

Toisen makkarin vinojen lappeiden opettamana en edes harkinnut koittavani vetää vuotaa suoraan tuon taitekohdan yli vaan katkaisin sen reilusti siihen ja se olikin oikein viisasta, sillä tässä huoneessa tuo taite on vieläkin vinompi niin kuin koko seinäkin ja kaiken kukkuraksi koko seinä pullottaa vähän huoneeseen päin tuosta keskeltä.

Ja koskapa näin hankalaan alustaan on ihan hirveän vaikea tapettia asennella, edes paloista, niin olen aivan älyttömän ylpeä itsestäni, ettei tuon enempiä irvistele saumat tai näy alempi kerros alta. Suurimmaksi osaksi on hurjan paljon nätimmin, kun näissä kahdessa kuvassa ja se on jo ihan huippusuoritus kyllä se.

Ja kun kaukaa katsoo näyttää kokonaisuus ihan siltä, kun sitä ei mistään paloista edes olisi tuohon askarreltu. Onneksi ei tarvinnut vetää tapettia ihan alas asti, kun tähän tulee vielä ne kasettiseinät tai miten se nyt suomeksi sanotaankaan (faux wainscoting), ihan olisi varmasti mennyt jossain kohti vinoon kaikki, mutta nyt pysyi hienosti kuviot suorassa. Tuosta on hyvä jatkaa taas sitten, kun sitä valoa piisaa. Pitää jossain välissä käydä ne rimatkin ostelemassa alaosaa varten, mutta alku on tosi hyvä nyt. Tästä on tulossa kyllä niin herkullinen huone, ettei tosikaan.

Putting up wallpaper to a wall that is not straight from any angle is tricky, but if one knows how to wing it, one does. The result will look so delicious as soon as I get the faux wainscoting there too.

perjantai 22. maaliskuuta 2024

Kukkatapettia keittiön pöydällä

Sain pari päivää sitten mieluisan postipaketin, kun tilaamani tapetit ison makuuhuoneen uudistamiseen saapuivat ja voi, että kun ne on niin IHANAT! Olen niitä joka päivä vähän hipistellyt ja katsellut ja unelmoinut siitä, että tulisi jo vähän valoisampaa, niin että näkisin päivänvalossa alkaa tapiseeraamaan, mutta vielä täytyy vissiin muutama päivä malttaa odotella, että nämä harmaat ilmat väistyvät. En nimittäin yhtään ala tihrustelemaan keinovalossa, kun haluan nähdä kunnolla mitä teen sitten kun teen.

Ostelin näitä nyt aluksi vain kolme rullaa, sillä jos laskelmani pitävät kutinsa en paljoa enempää tarvitse ja saatan saada huoneen seinien yläosat näillä maaliin,  kun siellä on niin paljon ovia ja muuria ja ikkunaa, että voin hiukan fuskata kuvion kohdistamisen kanssa. Mutta minut tuntien voi myös olla, että olen arvioinut menekin ihan metsään ja joudun tilaamaan sitten lisää, mutta se on vasta sen ajan murhe se, näillä päästään kuitenkin ihan hurjan pitkälle kuitenkin.

Mutta en kestä miten voi olla näin ihana tapetti olemassa! Olen aivan rakastunut tähän ja mitä enemmän sitä tuijotan, sitä ihanammaksi se vaan muuttuu. Oi tulisipa se auringonpaiste sieltä nyt pian!

Got these wallpaper rolls in the mail a couple of days ago and can't stop admiring them. The pattern and colors are just SO LOVELY! Now I just need a little more sunlight and brighter days so I can start putting it up in the big bedroom in daylight instead of electric lamps, that I hate using when I need to really see what I'm doing.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Kasviprässi ja siemeniä

Bongasin joku aika sitten torista tällaisen hienon kasviprässin ja onnistuin ostamaan sen sieltä kuleksimasta samoin tein. Olen välistä koittanut tällaista vähän iäkkäämpää etsiskellä, mutta vähän huonolla menestyksellä, kunnes nyt vihdoin tärppäsi. 

Tämä maksoi vain kympin ja oli siksikin aivan loistava löytö. Aion nimittäin kesällä kuivatella kukkasia oikein olan takaa ja tällainen on siihen mitä mainioin puhumattakaan tuosta miten kivasti se sopii huushollin sisustukseen myös. Kuivattuja kukkasia tarvitsen pariinkin eri projektiin nyt ja onpa minulla tuolla vitriinissä yksi vanha kasvistokin, mihin aikoinani halusin omalta pihalta alkaa kukkia keräillä, mutta se vähän silloin jäi.

Nämä siemenet eivät taas liity kasviprässiin sen kummemmin muuten kun jos nuo porkkanat onnistuvat niin niitä voin sitten prässäillä. Ostelin nämä ihan siksi, kun näin puutarhakaudessa (siinä tv-ohjelmassa) aivan älyttömän isoja unikon siemenkotia ja tuli aivan hirveä pakko saada semmoisia itselle myös. Koskapa en tiennyt mistä valmiina saisi niin ajattelin kokeilla kasvattaa itse. Vähän riskaabelia huonolla viherpeukalollani, mutta annan osan siemenistä myös parille viherpeukaloiselle ystävälle, josko he onnistuisivat sitten jos minä en.


Got this old plant press second hand and have a lot of plans to use it coming summer. I also got some seeds that I want to try to grow. I don't have much of a green thumb, but luckily these are super easy and don't need any pre cultivating.

maanantai 18. maaliskuuta 2024

Hillityimmät pääsiäiskoristukset

Ai että millaisessa valokylvyssä on parin päivän aikana tämä pikkuinen huusholli ollutkaan! Tekee niin paljon tuo tuore lumipeite auringonvalon kanssa, että kirjaimellisesti häikäisee täällä sisälläkin. 

Intouduin laittamaan vähän pääsiäiskoristuksia esille ja minun tapauksessani ne ovatkin hyvin, hyvin hillittyjä, tuskin huomattavia jopa. En ole oikein koskaan ollut innoissani pääsiäiskoristeista niin kun esim. joulusta olen ja joinain vuosina skipannut moiset kokonaan, mutta nyt viime vuosina olen ruukannut laittaa edes jotain, ettei nyt ihan vallan pääsiäisetön koti ole.

Puska kuivattua harsokukkaa kaverinaan kouluaikainen pupunkorvainen savesta muotoiltu elävän mallin työ ja keväisen vihreä hajuvesipullo, siinä on pääsiäistä tarpeeksi minun makuuni tuossa eteisen lipaston päällä.

Ja sopii niin hyvin tähän ihanan raikkaaseen valoon tämä asetelma ja huoneen tyyliin tietysti myös. Kivan kepeä ja hitusen hauska, mutta erityisesti omiin silmiini aivan ihana.

My very, very, very toned down easter decorations in the hall. I made that bunny-woman statue back when I was a young student in art school and love to use it as a easter deco. Paired with a bunch of dried flowers and a green perfume bottle it makes the perfect arrangement in this bright little hall.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Puutarhakeramiikkaa

Piti päästellä pari puutarha-aiheista savi-inspiraatiota valloilleen jo aiemmin, mutta ne odottelivat ja kypsyivät vielä tovin pidempään ja pulpahtivat ajatuksesta esineiksi vasta aivan muutama päivä sitten, kun tartuin toimeen ja tein pois kuleksimasta pari rästikahvikuppia, munakennoa ja varsia ja helmiä sienituulikelloihin ynnä muuta.  Nämä uutuudet ovat osin vain ihan prototyyppejä, joita testailen, että miten toimisivat parhaiten siinä mihin niitä olen ajatellut.

Näistä aivan mielikuvituksestani nykäistyistä (ei siis mitään tarkkaa lajia) kukkasista olisi nimittäin tulossa sellaisia kukkapenkkeihin kepinnokkaan asetettavia pieniä perhosten ja muiden pörriäisten juoma-astioita tai ihan vaan koristeita riippuen miten hyvin pitävät tuon muotonsa uunissa. Tein kahta eri mallia ja ajattelin lasitella noiden toiset parit värikkäiksi ja jättää toiset ihan vaan yksivärisiksi, ehkä jopa vaan sellaisiksi luunvalkoisiksi. 

Tein myös tuollaisia onttoja kartoita, joita mielessäni näen herkullisin värein pilkullisiksi lasiteltuina, vähän niin kuin sieninä myöskin kukkapenkeissä ja kepin nokissa. Näitä olin ajatellut esim. pihtihäntäisiä tai muita öttiäisiä varten ja miksei vaikka pajukeppien tukemiseen. Varmasti aika monikäyttöisiä koristuksia olisivat tällaiset myös.

Ja pitihän se tietty tehdä vielä yksi tuollainen unikon siemenkota ihan vaan, että pääsen testailemaan miltä tuo näyttäisi kukkapenkissä tikun nokassa tönöttämässä. Hauskin olisi ehkä vaaleanvihreänä, mutta ans kattoo nyt, jos se mieli matkalla muuttuu ja tuleekin samanvärinen tästä, kun siitä isommastakin.

Ja nyt pitää taas malttaa odotella, että nämä ensin valmiiksi saan ja sekös nyt onkin ihan erityisen vaikeaa, kun haluaisin hetimiten tehdä noita ihan älyttömästi lisää. Mutta ensin pitää testata että kaikki menee kohdilleen ja sitten vasta voi päästää tämän idean täysin valloilleen.

Made some pottery for the flower beds. Those flowers are meant to be little water holders for insects and those cones are for nesting or pest control or to hold obelisks together. All will look so pretty and fun at least in my mind. these are on their way to the kiln and I need to hold back a little before I can make tons more, but those need to be tested first before I can call them products.

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Mudanvihreä muutos

Sunnuntai meni mukavasti sohvaa maalaillessa täällä, kun en ollut älynnyt hankkia isompaa sivellintä ja sipsuttelin sen tuollaisella varsin kapoisella, mutta pehmeällä pensselillä kauttaaltaan kahteen kertaan. Tunsi eilen myös hyvin lihaksissaan, että on könynnyt pitkin lattioita tuolla maalia sipsuttelemassa, mutta kylläpä vain kannatti, sillä lopputuloksesta tuli ihan huikean hieno!

Nyt kun soffa on uudessa värissä tulee siitä mielestäni vieläkin kivammin muodot ja yksityiskohdat esille. Ristin tuon Olivia-nimisen sävyn mudanvihreäksi, koska siltä se mielestäni näyttää, toisessa valossa enemmän ruskea ja toisessa vihreä. Väri myös saa soffan näyttämään silmiini hieman pienempikokoiselta, vaikka milliäkään se ei kyllä tässä prosessissa oikeasti kutistunut. Ehkäpä se, ettei se enää niin selkeästi sovi tähän keittiön värimaailmaan vaikuttaa tähän.

Kaksi kerrosta kalkkimaalia täytti mukavasti sohvan pieniä kolhuja ja halkeamia ja pinnoista tuli silkkisen sileät, eikä mihinkään enää tartu käsi kiinni samanlai, kun ennen maalia.

Maalasin myös sen itulaatikon, mutta sitä en aio tässä käyttää sitten terassilla kesällä. Se pistetään varastoon samoin kun se topattu vanerilevy, joka kantena palveli ja tilalle askartelen tyyliin sopivan, mutta laidattoman sohvaa hiukan syvemmän laverin, jolla saadaan vähän enemmän mukavuutta tässä loikoilemiseen sitten.

Himmailen myös vielä sen vahan kanssa, kun pitäisi ensin päästä sovittelemaan soffaa terassille ennen kun voin päättää tarvitaanko sitä lainkaan tuon värin päällä. Sovitushommiin en vaan pääse vielä varmaan kuukauteen sillä terassilla on mukavan kiinteä kasa katolta pudonnutta lunta, jonka sulamiseen menee varmasti vielä tovi poikineen.

The new color in this old bench is so good and the feel of the chalk paint makes it even better. I can't wait to try this out on the deck, but there's still a big pile of snow there that I need to wait to melt away. Maybe in a month I can finally see how this looks in it's place. Till then it's stored away.

lauantai 9. maaliskuuta 2024

Kurvikaunotar keittiön tukkeena

Menin ja ostin sitten tällaisen vanhan sohvakaunokaisen torista männä viikolla. Ihan ei ole sopiva meidän keittiöön, eikä se sinne ole tulossakaan, vaan kesäksi terassille. Eikä värimaailmakaan sinne tällaisena natsaa niin sekin muutetaan vielä vähän vähemmän valko-romanttiseksi, tuo kun ei tämän soffan alkuperäinen väri ole muutenkaan.

Ihastuin tämän kaunottaren kurveihin ja hillittyyn kauneuteen niin paljon, ettei se kovin paljoa edes kirvellyt maksaa suorilta siitä pyydetty parisataa. Mielessä oli ollut löytää joku tämänmoinen ja kiire tulisi jos nyt vasta aloittelisin etsintää, niin tartuin samoin tein tarjoukseen ja sohva muutti meille. Nyt on rauha mielessä, kun tietää että terassityyli ensi kesälle on aivan täydellinen tässä huushollissa, asia, jota olen suunnitellut jo viime syksystä asti.

Uutta väriä miettiessä piti ottaa huomioon, etten tiedä mitä tuo valkoinen maali alkujaan on, eikä sen pois hiominen tahi muu poistaminen tule kysymykseenkään kalusteen iän ja pintojen pienten kolosten ja klompsujen vuoksi, joten vain päällemaalaus olisi nyt järkevintä, mutta sellaisella maalilla, joka varmasti tarttuu ja pysyy. Huomioon täytyy ottaa myös se, että viettää kesän terassilla, katoksen alla, mutta saattaa sinne jokunen vesitippa joskus eksyä ja ilmankosteus muutenkin erilainen, kun sisätiloissa. Eli jotain nättiä, tarttuvaa ja säänkestävää ja sehän olikin sitten ihan helppo valinta se.

Kalkkimaaliahan sen olla pitää. Haluan soffasta mahdollisimman tumman ja jos tuo Olivia-sävyn maali ei sitä yksistään tee niin ostin kaveriksi vielä ruskean vahan, jolla sitä väriä voi sitten tarpeen vaatiessa vähän patinoida. Ekaa kertaa minulla testissä tämän sarjan maalit ja nekin valikoitui tähän ihan sen perusteella, että mistä löytyy se sopiva sävy ja tämä oli lähinnä mieluisinta. 

Huomenna olisi tarkoitus sutaista siihen uusi maali pintaan ja sitten toivon mukaan ensi viikolla siirtää se toviksi vielä varastoon tuosta keskeltä keittiötä, näissä neliöissä kun ei ole liiemmälti tilaa säilytellä noin isoa asiaa ihan kesään asti.

Got this beautiful ofld wood sofa last week and need to change it's color to something more in to my taste. It's going for our deck for the summer and needs to fit in with the rest of the furniture and with this oh-so-romantic-white coat on it, it does not. With this olive green chalk paint I think this sofa will look oh-so-much-better.

torstai 7. maaliskuuta 2024

Hauskuuksia keramiikkauunista

Keramiikkauunista tuli juuri satsi hauskuuksia, joita muovailin tuossa tammikuulla ensi joulua jo ajoissa ajatellen. Seassa myös pari itselle tulevaa aarretta, kuten tuo iso unikon siemenkota, josta tuli kyllä just niin ihana kun ajattelinkin.

Hauskoja tuli myös piparkakkureunaisista maljakoista, kynttilänjaloista punaisesta ja pilkullisesta, vaikka vähän skeptinen taisin aluksi olla tuon onnistumisen suhteen, mutta onnistuikin sitten yli odotusten. Hauskan pirtsakoita myös muihinkin vuodenaikoihin, kun vaan siihen jouluun.

Erittäin innoissani olen myös tästä uudesta vaaleanpunaisesta lasitteesta, joka tekee kyllä niin karkkimaisen lopputuloksen, ettei tosikaan. Nyt melkein harmittaa, että testasin sitä vaan tähän yhteen pieneen simpukkakippoon, kun olisin voinut lasitella sillä niin paljon enemmänkin. Noh, ensi satsissa sitten varmasti enemmän tätä ja ehkä myös jotain uusia tämän värin inspiroimia esineitäkin...

Tein myös ensimmäistä kertaa ikinä munatelineitä ja ainakin näin ensimmäisellä näkemällä näyttävät sekä toimivilta, että superhienoilta. Pitää testata vielä oikeiden kananmunien kanssa ja miksei vaikka suklaistenkin, koska kohtahan se pääsiäinenkin jo on.

Sitten sieltä uunista tuli vihdoin nämä joulumarkkinoille aikomani kuusenkoristeet, jotka jäivät kyydistä tilanpuutteen vuoksi. Nyt on niissäkin hienot vaaleansiniset ja -vihreät pinnat ja voin kasata ne valkoisten helmien kanssa pieniksi enkeleitä muistuttaviksi hahmoiksi, jollaisiksi ne suunnittelinkin, nythän näyttävät vain tuollaisilta reiällisltä lätkiltä tuossa.

Oli siellä myös vielä paria erilaista kynttilänjalkaakin ihan vaan, jotta on tarpeeksi vaihtoehtoja, joista valita. Savesta on niin hauska myös tehdä kaikenlaisia muotoja ihan vaan kokeeksi.

Nyt näistä pitää hioa vielä pohjat ja pistää hintalaput kiinni ja sitten ne voivat alkaa odotella, että millaisiin uusiin koteihin ne sitten joskus päätyvätkään.

New batch of pottery straight out of the kiln. I'm so thrilled that the polka dots work so well and the new pink glaze is so delicious. Can't wait to get to try it on other pieces too.