perjantai 31. lokakuuta 2008

Happy halloween!


Kauhuasetelma hullun tiedemiehen olohuoneesta :-)

torstai 30. lokakuuta 2008

Loppusilausta vailla valmis



En malttanut odottaa enää hetkeäkään vaan kannoin keittiöön tavarat paikoilleen ja ripustin likaiset ja ryppyiset verhot ikkunoihin vain nähdäkseni vihdoin lopputuloksen. Täytyy sanoa että nyt tuntuu jo paljon paremmalta kuin reilu viikko sitten. :-)

Kulmahylly kukkaselle



Kun akvaario poistuu keittiöstä, poistuu sen mukana myös kukkatelineeni. Koitin metsästellä tilalle jotain järkevää telinettä, mutta en sitten löytänyt mitään. Sitten mieleeni juolahti puupalat jotka jäivät naulakkoprojektista ylimääräisiksi ja siitä se ajatus sitten lähti...

Rykäisin tuon kasaan todella huolimattomasti, mutta eihän sen tarkoitus ole olla kaunis vaan kannatella kukkasta :-)
Ainakaan nurkka ei näytä enää niin autiolta.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Loput kampaamotuolit...


...sain tänään. Nämä ovat istuimiltaan ihan samanmalliset kuin se valkoinen mummoni kampaamosta peräisin oleva :-) En voinut olla ostamatta kun vastani tulivat. Nämä ovat vielä alkuperäisverhouksessaan ja ikäänsä nähden todella hyväkuntoiset, lukuunottamatta permisaineiden ym. vanhojen kampaamomyrkkyjen roiskeita. Vähän ihmesientä kun näyttää niin ulkoasu siistiytyy entisestään.

Sisko vie nämä hoitoon vihreään taloonsa, jahka vaihdan nuo kierrejalat suoriin malleihin ensin, kun minulla ei näille juuri tällä hetkellä paikkaa löydy.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Lisää kauneutta keittiöön


Maksoin tästä vain 4 euroa. Käsittämättömän halpa ja silti NIIN hieno. Olen jo pitkään himoinnut tv-mainoksesta tuttua baileys-likööriä jäiden kanssa murskattuna. Mielessä on myös baileys jäätelön kanssa, eli baileyspirtelö. Voisin hemmotella itseäni sitten kun keittiö valmistuu ja kokeilla mitä kaikkea kivaa baileysillä ja tehosekoittimella voikaan tehdä.

Remonttimania



Aamusella mietin kaffekupin äärellä mitä tänään tekisi, kun odottelen edelleen noiden keittiön lattioiden kuivumista (loppuviikosta saan kalusteet takaisin). Päätin siinä sitten korjata tuon keittiön aivan järkyttävän kulman. Se on ollut vaiheessa, kun nuo sähkötyötkin ovat vaiheessa. (Noita vanhoja johtoja tuolla katonrajassa ei saa mennä peittämään.) Soitto sähkömiehelle ja lupa tuli koteloida nuo alaspäin menevät johdot, paitsi kulmassa oleva pistorasia. Jipii! Pari tuntia tuossa meni niin suurin osa seinistä on levytetty ja jopa paklattu ensimmäisen kerran. Ai että nyt on taas tyytyväinen olo! Vielä kun saisi aikaan pistää tuon sulaketaulun kannet paikoilleen...

maanantai 27. lokakuuta 2008

Ja vielä vähän hehkutusta hetekasta



Piti vielä esitellä tämä näppärä systeemi jolla selkänojan saa laskettua alas. Kahvasta kun painaa niin liukuu alas ja takaisin ylös saa ihan vain vetämällä selkänojaa itseään kohti. Ja tätä voi käyttää sujuvasti tuolilla istuessaan :-)

Unohtui vielä mainita, että rikkoutuneesta verhoilusta huolimatta istuinosan jousisto on aivan kunnossa. Kyllä ne vaan ennen osasi tehdä kalusteista kestäviä.

Kampaamotuolimania




Mulla on oikeasti paha ongelma tuolihimoni kanssa, varsinkin kampaamotuolihimon. Yhtään tuolia en enää tarvitsisi tänne, mutta olen onnistunut vuorokauden sisään ostamaan jo kolme. Tässä niistä ensimmäinen, Helsingin Teräskalusteen funkkis-parturituoli. Mä olen aina ollut ihan heikkona tuohon putkifunkkikseen. Kerran aiemminkin olen omistanut vastaavanlaisen yksilön, mutta elämä sen kanssa osittautui liian vaikeaksi. Tämä tuoreenpi yksilö sen sijaan saattaa jäädä talouteeni pidemmäksikin aikaa, tässä näet on säädettävä selkänoja. Nyt pitäisi vain päättää verhoilisiko sen valkealla vaiko mustalla keinonahalla - kumpikin toimisi todella hyvin. (Jos hän siis jää perheeseeni).

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Pyykkihuolto kauniimmaksi



Minulla ei ole sitä ylellisyyttä että voisin pitää pyykinpesuaineet kaapissa piilossa, joten "estetisoin" pyykkihuoltokeskukseni vaihtamalla kaupan pakkaukset tyylikkäämpiin lasisiin.
Tiimarista ostettu saippua- (tai mikälie) hylly toimii hyvin noiden ärsyttävien pesupallojen säilytyspaikkana. Eivät enää vieri karkuun ;-)

Puhdistavaa maalausta


Lattiamaalauksen lomassa sain aikaan myös ikkunoiden kehyslistojen asennuksen ja maalauksen. Ihana miten puhdas valkoinen maali raikastaa koko ilmeen vanhoissa ikkunoissa. Välissä olevat ikivanhat ja pinttyneet sälekaihtimetkaan eivät enää särje silmääni niin pahasti. Sain hirveän inspiksen maalat myös kaikki alakerran ovenkarmit ja ovet jossain vaiheessa, kunhan tässä kerkiän. Tuo Ikkunamaali ei ole kaikkein parhaimman tuoksuista, enkä sitä viitsi nyt päivätolkulla impata täällä.

Vielä joutuu pari päivää odottelemaan ennekuin lattian maalipinta on valmis vastaanottamaan huonekalut päälleen. Sen aikaa joudun puikkelehtimaan pesukoneen, akvaarion ja kaapin välissä keittiössä häärätessäni :-) Akvaario tosin siirtynee jo huomenna yläkertaan...

Mikään ei kyllä voita tätä tyytyväisyyden tunnetta kun saa jotain aikaan :-)

(Huomasin juuri että kuvassa ovat vielä malarinteipit ikkunoiden ympärillä. Hih.)

lauantai 25. lokakuuta 2008

Uuden valaisimen mallailua




Huuto.netistä hankittu lampunjalka löysi vihdoin tänään sopivan mallisen varjostimen. Uutta kangasta vain vanhan tilalle ni johan hyvä tulee. Lampunjalka oli alunperin vailla sähköjä ja lakkapinta kamalassa kunnossa. Kiskaisin ronskilla kädellä valkoista maalia päälle ja uusin sähköt ja kas, siitähän tuli oikein viehättävä.
Varjostimesta tulee valkoinen, mutten ole vielä päättänyt mihin tyyliin sen teen. Aika näyttää ;-)

Märän maalin kiiltoa


Valkoinen maali oli häthätää kuiva joten teippasin varovasti, maalasin harmaat ja revin maalarinteipit nopeasti pois. On nimittäin joskus käynyt niin, että päällisin puolin kuivanoloinen maalipinta on imaissut teipin itseensä kiinni niin lujaa, että on pitänyt hioa se pois ja maalata uudestaan.
Huomatkaa myös kuinka kiireinen maalari on sutinut maalia listoihin, seiniin ja välillä vähän ohi ruuduistakin. Onneksi en ole niin tarkka töistäni ;-)

Huomenna taas illalla pääsee jatkamaan toista kierrosta maalia pintaan. Ah, tätä maalinkatkuista eloa, mutta on se sen arvoista kun saa valmista aikaan :-)

perjantai 24. lokakuuta 2008

Täkkimania


Mut pitäis jo viedä hoitoon tämän täkkimaniani kanssa. Taas tarttui kirpparilta mukaan yksi, mutta eihän tuota voinut vastustaa. Kunto on melko hyvä ja väri kirkas ja hintaa oli 6,70e.

Kohta voinen perustaa jo täkkikaupan ;-P

torstai 23. lokakuuta 2008

Nyt vaan odotellaan...


... maalin kuivumista huomis iltaan ja sitten pääsen harmaiden ruutujen kimppuun. :-)

Lattian ruudutusta

Iteruoskintani tehosi. Tänään olen aloittanut keittiön lattiamaalauksen :-)
Laitan tähän hieman ohjeita jos vaikka jollain iskee joskus sama inspis maalata lautalattia ruudulliseksi.



Olen huomannut että valkoisessa lautalattiassa olevat raot keräävät itseensä kaiken tauhkan ja saavat lattian näyttämään likaiselta puhtaanakin. Näin ollen itse olen kylmästi kitannut raot ja naulanrei'ät umpeen. Tähän tarkoitukseen parasta on ihan tavan puukitti ja kuminen lasta - ei tarvitse paljoa hioa jälkikäteen kun kumilastalla levittelee. Ja tietysti ei saa liian tarkkaan kittailla, vanhan puulattian pitää näyttää vanhalta puulattialta vaikka ruudullinen onkin.




Ruudut ovat kanttiinsa 30cm ja olen käyttänyt asemoimisessa tällaista ihan kartongista leikkaamaani mallia. Lyijykynällä viivat ympäri ja sitten maalarinteipillä rajaukset.




Itse olen tykännyt saada kerralla aikaan mahdollisimman paljon siksi ruuduttelen aina isolta alalta kerrallaan ja leikkelen teipit niin, että voin maalata kulmista ihan kiinni toisissaan olevia ruutuja. Ne "väärät" ruudut merkkaan varmuuden vuoksi teipinpaloilla, sitä kun maalia levitellessä tuppaa sekoilemaan välillä siitä mitä piti maalata ja mitä ei.
Teippilaatuun kannattaa muuten kiinnittää erityistä huomiota. Halvat teipit tuppaavat falskaamaan ja reunoista tulee röpelöiset. Kunnon (kallista)maalarinteippiä ja huolella painelee kiinni, niin tulee oikein siistit reunat ruudukkoon.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Nyt potkua persauksiin minulle!


Meidän keittiön lattialla on asunut jo viikkokausia katkaisusirkkeli. Pöytä on ollut erinäisten tavaravuorien valtaama ja sahajauhoa ynnä muuta sukkiin ikävästi tarttuvaa materiaa on joka paikassa. Tähän on tultava loppu. Tätä näkyä en enää huomen illalla halua katsoa. Jo eilen mainitsin että tuolle lattialle tulisi tehdä jotain (puhumattakaan siivoamisesta noin yleensä).

Tämä päivä on mennyt lattian maalaamisesta UNELMOIMISESSA, mitään konkreettista asian eteen en tehnyt. Tämänkin postauksen perimäinen tarkoitus on huomen aamuna muistuttaa minua siitä etten aloita mitään uutta sisustusprojektia ennen kun tämä keskeneräisyys on saatu kuntoon (liimaan vaikka maalipensselin kiinni toiseen käteen ja imurinvarren toiseen) :-)

Koira, tuholainen vai sisustaja?


Meillä oli eilen illalla pienimuotoinen sähköpalo kun armas koiramme otti ja pisaisi suoraan tämän tv-akvaarion valaisimen ajastimeen. Onneksi olimme kotosalla vahingon sattuessa eikä kamalaa palaneenhajua ja lampun rikkoontumista lukuunottamatta mitään vakavanpaa sattunut.

Tästä vahingosta johtuen tulin siihen tulokseen, että tämä viritys saa lähtöpassit keittiöstämme. Olin ensin viskaamassa koko hökötyksen vinttiin kunnes poikani ilmoitti pelastavansa sen huoneeseensa (yläkerrassa se on turvassa koiramme merkkausvimmalta). Noh, tämähän tarkoittaa vain sitä että lapsen huonetta pitää organisoida, jotta tuo vekotin saada sinne nätisti sointumaan ja samalla minun pitää miettiä miten sijoittelen koko tuon "puutarhani" fiksummin keittiöön (joka on näin pimeän aikaan ainoa huone jossa viherkasvit pysyvät hengissä).

Eli tietämättään tuo koira polkaisi käyntiin kohtuullisen suuren sisustuspyörteen täysin ajattelemattomalla tihutyöllään... Vai olikohan hän kenties kyllästynyt nykytilaan ja halusi itse parannusta asiaan. Ainakin nyt pääsen maalaamaan keittiön lattiaruudutuksen loppuun ja laittamaan puuttuvat listat paikalleen (asia jota olen tässä muutenkin kovasti yrittänyt aloittaa).

Tämä on vanha kuva, jossa itse tuholainen on vielä pentu, mutta tuo ilme sopii tähän NIIN hyvin, että oli pakko lisätä tämä tänne (vaikkakin kuvassa herraa taitaa hävettää enemmänkin tuo helmikoru) :-)

tiistai 21. lokakuuta 2008

Romuromantiikkaa


Viiden euron rekisterikilpi tarttui mukaani kirpputorilta pitkän harkinnan ja hypistelyn jälkeen. Ensin ajattelin sitä lapsen huoneeseen, mutta nyt kun sitä on hetken tuijotellut täällä työhuoneessa voi olla etten annakaan sitä lapselle... Joskus oikein kamalan rähjäiset asiat muuttuvat oikeanlaisessa ympäristössä aivan ihastuttavan kauniiksi.

Kynttiläpakkomielteitä


Löysin pari viikkoa sitten tikkurilan kierrätyskeskuksesta tämän ilves vaasin 6 eurolla. Jostain syystä oli ihan pakko testata toimisiko se kynttilän kanssa. Esteettisesti mielestäni kyllä toimii mutta käytännössä ei, vaasin pullean pohjan takia kynttilä tuppaa kaatumaan.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Liian paljon sisustuslehtiä


Ja ongelmia niiden säilytyksessä. Osa pitää ehdottomasti olla esillä alakerrassa jokapäiväistä selailua varten ja osa vessassa viihdykkeenä ja osa makuuhuoneessa iltalukemisiksi.

Jotta nämä lehdet eivät ihan kokonaan valtaisi tätä taloa olen yrittänyt keksiä ratkaisuja niiden helppoon säilytykseen sortumatta mihinkään "normaaliin lehtitelineeseen". Tässä kuvassa yksi versio niille päivittäisessä selailussa oleville numeroille. Huono puoli vain, että tuommoinen määrä lehtiä painaa jo aivan liikaa, joten tuota ei voi kauhean helposti siirrellä.

Kun vain saisin vielä itseni ohjelmoitua olemaan ostelematta noita lehtiä jatkuvalla syötöllä lisää, mutta en voi vastustaa "maniaani" :-)

lauantai 18. lokakuuta 2008

Työhuoneen makeover / muut

Kokonaisuuden kannalta on esiteltävä nämäkin asiat, vaikken niille mitään uudistusta tehnytkään.


Ihanat funkkispariovet olohuoneeseen.



Ja uskollinen lämmitin jonka tilalle haluaisin kunnon varaavan takan. Porin Matit ovat ihania, mutta niitä saa kyllä olla koko ajan lämmittämässä jos mielii talvella tareta.

Työhuoneen makeover / komerot



Tässä rakentamani komero ihan valmiina. Pari kaveria on jo luullut että se on ollut tuossa aina, eli saavutin tavoitteeni :-)





Tämä kaappi on löytö huuto.netistä. Maksoin siitä huimat 120e ja ajoin yli 300km saadakseni kaapin tänne, mutta oli se sen arvoista, kaappi on kuin tehty tuohon. Ja koostaan huolimatta se kätkee tällä hetkellä sisäänsä käsittämättömän määrän tavaraa.
Kaappi on vanha pukukaappi ja se on mitoiltaan 30 x 181 x 58cm.

Työhuoneen makeover / "surffipiste"




Yläpuolinen kaappi siis vaihtui ja tietokonepöytä vaihtoi värinsä inhan kellertävästä puusta valkoiseen. Kumma miten valkoinen väri saa kaikki eriparisetkin asiat sopimaan yhteen.
Työtuolina on isoäitini vanha kampaamon odotustuoli 60-luvulta, jonka olen verhoiluttanut vuosia sitten uudelleen. Tuoli olisi muuten ihana, mutta sen käsinojat ovat liian korkeat nykyiseen pöytään, tilalle täytyy löytää jokin sopivampi, mutta yhtä viehättävä yksilö.

Työhuoneen makeover / työpöytä





Koitan jakaa tämän työhuoneen makeoverin useampaan aihealueeseen, jottei tule liian pitkäveteinen postaus.

Tässä siis työpöytäni. Se on mitoiltaan 80 x 200cm ja korkeutta on mukavat 85cm. Se on tehty teollisuuskäyttöön eli sen päällä voi vaikka pilkkoa halkoja jos siltä tuntuu :-) Aiemmin se on palvellut isäni kirjapainossa, noin 70-luvulta lähtien, eli paljon se on jo ehtinyt kokea ennen minua. Isälläni oli tapana säännöllisesti maalata pöytä siistiksi ja olen jatkanut tuota samaa tapaa itsekin vaihtaen värin harmaasta valkoiseen (josta johtuen joutunen maalaamaan sen useammin kuin isäni).

Pöydän alla on säilytystilaa. Lipastossa on työkaluja ja laatikoissa kaikenmaailman puupalikoita. Wulffin työtuolit ovat myös vanhat ja isäni peruja.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Prinsessaunia



Sain jostain päähänpinttymän hankkia vaaleanpunainen lampunvarjostin yöpöydän lamppuun. Sitä etsiessä tarttui mukaan myös hieman korkeampi lampunjalka. Yhdistelmä ei ehkä ole ihan täydellinen mieleeni. Se on jotenkin liian sopiva, pitää saada hieman "äkkivääryyttä" siihen. Tarkoittanee että pitää etsiä modernimpi jalka tuohon varjostimeen.

Kuvassa mukana myös pari viikkoa sitten keravan fidasta 3,5 eurolla ostettu oikein prinsessavaaleanpunainen täkki.

Syksy on ihan selkeästi mulla valon aikaa. Joka toinen postaus käsittelee lamppuja tahi kynttilöitä ;-P

Parempi kuva lampusta


Jäi turhan tummaksi tuo aiempi kuva joten tässä vähän valoisampi otos josta näkee tuon jalan muodon paremmin.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Uusi valaisin olohuoneeseen



Ja tässä on kaikkien taiteen sääntöjen mukaan liian pieni varjostin, mutta kun olen nyt tuijotellut sitä pari päivää on tuo liian pieni yksilö alkanut näyttää äärimmäisen hyvältä silmissäni. Rakastan tuota paksua puista jalkaa ja jotenkin pieni varjostin antaa jalalle enemmän huomiota. Mukava on myöskin että näin kapeana tuon voi sijoittaa minne vain, isommalla varjostimella pitäisi olla enemmän tilaa ympärillään.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Työhuoneen makeover osa 2


Työpöydän yläpuolella aiemmin ollut kaappi oli liikaa keittiökaapin näköinen, joten vaihdoin sen tähän toiseen keittiökaappiin joka mielestäni ei ole keittiökaapin näköinen :-) (Kaappi on siskon vihreän talon alkuperäinen tiskikaappi)
Uusi kaappi on myös hieman syvempi kuin edeltäjänsä joten sain sinne sisälle survottua tulostimen ja stereot jotka aiemmin söivät ikävästi pöytätilaa.
Työpöytä ja kaappi on nyt hiottu ja painelenkin tästä seuraavaksi maalikauppaan hakemaan litran kermanvalkoista kalustemaalia... (Huomatkaa että meilla kalusteet maalataan vasta kun ne ovat paikoillaan)