maanantai 29. joulukuuta 2014

Joululomalla

Joulun pyhinä täällä on vain oltu, nautittu, syöty, juotu ja kestitty vieraita. Aika on liki pysähtynyt ja rentous vallannut koko talon pihapiireineen. Pakkanen paukkuu ja uunit lämmittävät.
En aio vielä päiviin luopua tästä tunnelmasta. Aion vain olla villasukat jalassa ja nauttia. Mihinkään ei ole kiire eikä ole aikatauluja ollenkaan. Mahtavuutta kerrassaan.

The Christmas has been so warm and relaxed here. No fuss, no hurry just leisure days and occational visiters to feed. Perfection. I'm going to hang on to this feeling as long as I can. At least over the new year. 

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Mr Joulukuusi

Joulukuusi on tänäkin vuonna koristeltu männä vuosina hyviksi havaituilla, tyyliin superhyvin sopivilla erikoisemmilla koristeilla. Nyt koitin hillitä vähän enkä tuupannut kuusta ihan täyteen. Lametta olisin halunnut laittaa vähän enemmän mutta se loppui ikävästi kesken enkä viitsinyt lähteä enää ruuhkasta sitä metsästämään. Ehkä ihan hyvä niin, nyt se pysyi aika hillittynä.

Pidän edelleen kovasti myös steampunk-tyylistä ja siitä syystä latvatähden virkaa saa tänä vuonna toimittaa vanha silinterihattu. Se antaa kivasti tuolle sellaista vanhan ajan arvokkuutta ja korostaa kuusen omaleimaisuutta ja jostain kumman syystä tekee siitä myös sukupuoleltaan miehen.


Lämmintä ja iloista JOULUA kaikille teille ihanat lukijani!


The deco on our Christmas tree is the same this year again. I tried not to overdo it wit too much ornaments and wanted to keep the look as simple as possible. I still love the steampunk-look and so I added an old top hat to make it perfect. 
Merry Christmas to you all!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Toiset ne jo rentoutuu

Joulu on enää yhden yön päässä ja täällä alkaa kaikki olla pian valmiina. Viimeisiä joulusiivoja tehdessä ja joulumusiikin soidessa lähes täydellä volyymillä eivät perheemme pikkupiskit osoita mitään merkkejä siitä että heitä tämä asia niin kovin paljoa edes kiinnostaisi. Paljon parempi on maata pehmeillä taljoilla ja unelmoida  - noh, mistä nuo nyt unelmoisivat -  syömisestä tietysti.

Välillä tulee arvioivaa katsetta, että onko pakko siinä koko ajan touhottaa ja pöyhiä. Alkaisit jo sinäkin rauhoittua jouluun. Ja minä siihen, että ihan kohta, ihan kohta. Vielä tämä ja tämä ja tuo. Nättiä pitää olla kun joulu on. Ja koirat vastaavat siihen ottamalla paremman asennon sohvalla.

There is only one night till Christmas and I'm still cleaning and decorating the house. This last minute activity is just way too much for our dogs. They're so annoyed of me puffing the pillows or decorating the tree. "Let it go" they say with their sleepy eyes. "It's time to relax now". But I can't just now, there's still so many things to do. So they just close their eyes and start dreaming of eating loads of  food.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulupyykkiä

Joulusiivoukseen olennaisena osana kuuluva jatkuva pyykinpesu ulottui tällä kertaa myös karvakorvien lelulaatikkoon. Sata kertaa rakastetut ja koppuraisiksi imeskellyt pehmolelut päätyivät pesukoneeseen, ihan vain meidän ihmisten iloksi. Koirien mielestähän ne olivat paljon parempia marinoituina. Onneksi kelpasivat vielä noinkin ja pianhan ne ovat taas lutkutettu entiselleen, mutta hetken ne ovat ihan söpöjä meidän ihmistenkin koskea.

Cleaning of the house before Christmas means cleaning the dogs toys too. The well loved and dearly sucked little things were just too nasty for us human to touch. Now, with fresh new smell the dogs seem to be ok with them. And it wont take long before they smell the same as they used to and we can't bare to touch them again.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Simppeli koriste kakluunille

Ja numeropipareistahan muutamat päätyivät tähän olohuoneen kakluunin koristeeseen. Nyt se sopii myös loistavasti uuteenkin vuoteen, ellei sitten katoa parempiin suihin jo ennen sitä.

Tykkään hirveästi koristella jouluisin myös tulisijoja mutta nämä manttelittomat takat ovat välistä hieman hankalia somistaa niin kuin suuressa maailmassa tekevät, näissä kun ei ole oikein reunoja joihin asetella asioita. Tällainen simppeli narukoriste on tosi helppo tehdä ja tosi helppo saada pysymään paikoillaan vanhojen kilon punnusten avulla. Mikään materiaaleista ei myöskään hätkähdä takan lämpöä mikä onkin tämän tulisijan kanssa suotavaa, tämä kun lämpiää pinnoiltaan melkoisesti.

Pienessä syvennyksessä majaileva takan henki on oikeastaan tosi ruma, mutta koska takka on talouteemme ehkä hitusen liian romantillinen olen tykännyt rumaa kivipeikkoa pitää siinä hieman tasoittamassa tilannetta. 

Dotted ginger breads made it in to a garland to decorate our fireplace in the living room. A simple string with a few jingle bells and ginger bread. Held in place by a couple of vintage cast iron weights. Works perfectly. I only hope they'll last till new year and not get eaten before that (I mean the ginger breads, not the weights).

tiistai 16. joulukuuta 2014

Pilkulliset piparkakut

Tänä vuonna olen törmännyt milloin missäkin pilkullisiin pipareihin ja tarpeeksi monia nähtyäni tiesin että niitä on pakosti koitettava tehdä myös itse. Tyylilleni uskollisena valitsin muotiksi numerot ja koskapa en ole kovinkaan lahjakas sokerikoristelija tyydyin kaupan valmiiseen tauhkaan ja pusertelin sen paikoilleen vähän miten sattuu. Mutta kas, sehän toimii.

Näillä olisi tarkoitus paikata yksi männä vuosien joulukoriste jonka piparit ovat aikaa sitten pilaantuneet. Jahka nuo tuosta kuivahtavat pääsen askartelemaan. Neljä noista koristeeseen vain tarvitsen, mutta tein varuiksi vähän enempi, jotenkin taisin arvata että kivalta näyttävät.

I keep seeing dotted ginger breads every where this year and so I decided to make my own too. I choose a perfect set of number cutters and made them big enough so they'd be easier to glaze (I'm terrible at it). I like the result a lot. They look even better I anticipated.  I'm also planning to use these ginger breads to fix a Christmas ornament I made a few years back. The ginger breads on it now have gone bad a long time ago.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Sarvet soikoon

Tänä vuonna halusin jotain erilaista joulukoristetta vanhoihin poron sarviin, jotain kimaltavaa piti saada ja mieleen tulivat isot kulkuset. No niitä sitten piti hankkia ja sarviin ripustaa. Onnekseni niitä vielä löytyii paikallisesta askartelutarvikeliikkeestä ja oikein isojakin vielä.

Hyvät ja jouluisat tulivat sarvista ja jos ohi kulkeissaan huitaista viitsi saa nuo vielä helkkäämäänkin, mikä onkin ihan parhautta. Mikään ei voita kulkusten kilinää joulunaikaan. Siitä äänestä kun tietää että tontut liikkuu ja pukki on tulossa.

I wanted something sparkly to decorate the old reindeer antlers we have in our living room. For some reason I kept thinking of jingle bells and when I found some from a local crafting store the idea was sealed. I think the antlers look very festive now. And if one wants, one can easily make the bells jingle touching them when walking by.