perjantai 28. toukokuuta 2010

Rock'n roll





Joskus kun sitä vähiten odottaa onni kävelee vastaan. Tällaista kalustoa (tai melkein tällaista) olen haaveillut keittiööni jo vuosikaudet. Nyt ihan muita asioita etsiessäni tämä tuli vastaani ja ihan sydän meinasi pysähtyä kun tämän näin. Vaikka kalusto onkin uustuotantoa ja ei ihan sen mallinen kun haaveilin, täyttää se silti haveissani olleen tyhjiön. (Ja näppäränä ihmisenä luulen, että saan tuon fiksattua kyllä täysin mieleiseksenikin - jos sille päälle satun.)

Nyt täytyy marssia kangaskaupoille etsimään keinonahkaa koska nuo punaiset pääliset on jonkin sortin kissaeläin tuhonnut. Aluksi ajattelin kokeilla ehkä vaaleaa harmaata tai sitten luonnonvalkoista päällistä. Tuo kalusto kun on niin rock, että jollain sitä pitää hieman "rauhoittaa". Katsotaan mitä löytyy.

I can't believe my luck. Found a dinette set that is so close to perfect as one found from finland just can be.

torstai 27. toukokuuta 2010

Peltipurkit


Olen myös sitä mieltä, että vanhoja peltipurkkeja ei voi koskaan olla liikaa. Nämä löytyivät edellisen postauksen matkalaukun kanssa samalta kirpparilta ja hintaa taisi yhteensä olla kaksi ja puoli euroa. Molempiin löytyi vielä alkuperäiset muovikannet mukaan.

More fleamarket founds. Tin cans had even the original lids with them.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Eurolla säilytystilaa



Vihdoinkin löysin sopivan kokoisen matkalaukun työhuoneeseen romunsäilyttimeksi. Miljoonalipaston päällä oli jo entuudestaan tuo musta, ja nyt löytynyt istuu sen viereen mitoiltaan kuin nyrkki silmään. Kehtaankohan edes kertoa kuinka paljon tuosta pulitin - no ehkä kehtaan. Tasan euron maksoi hän. Ja aivan on ehjä ja siisti.
En ymmärrä miksi niin myöhään havahduin noita pienempiä matkalaukkuja keräilemään, nehän ovat mitä mainioin tapa piilottaa tuiki tarpeelliset ja epäesteettiset roinat missä huoneessa vaan. Lisää pitää ehdottomasti saada, ovat niin söpöjä.

Found a cute little old suitcase to go on top of my bureau. Fits like a glove and the cost of it was exactly one euro. Yet another perfect fleamarket found.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Hyvä muistutus


Tällainen hauska vintage-taulu minulla joskus oli, mutta sille kävi näin. Nyt löysin itselleni uuden, hieman kärsineemmän, mutta silti samanlaisen. Ja mikä parasta hinta oli lähes naurettavat viisikymmentä centtiä.

It says "eat and stay slender". I once had one like this, but my sister "took" it to her green house. Now I just found myself a new one with only 50 cents.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Hätä keinot keksii



Nälkä oli kova ja vettä vain satoi mutta grillattava oli kun kerran näin oli päättänyt.
Sytytin grillin pihan puolella sateenvarjon alla ja siirsin grillin ja varjon portaalle vasta kun lieskat olivat lientyneet. Silti sain sytytysnesteisen savun tuoksua porstuan täydeltä, mutta väliäkö tuolla, pääasia että sain kuin sainkin grilliruokaa - säästä huolimatta.

I don't care if it rains or shines, if I want to have grilled food, I will have it. (Don't try this at home tough.)

Kokoelma jalostuu



Sain eräältä ihanalta lukijaltani lahjaksi tuon aivan priimakuntoisen punaisen fiskarsin lautasen kokoelmaani. Kyllä kerrassaan mieltä lämmittää tuollainen anteliaisuus. Kiitos vielä sinulle lahjoittaja. :-) Nyt minulla on jo kuuden sarjasta kolme lähes virheetöntä yksilöä.
Näiden kerääminen on ollut pitkän ajan projekti ja menee vielä vrmasti pitkä aika ennen kuin kokoelmani on täydellinen, mutta sehän tässä keräilyssä onkin parasta - ettei ole kiire.

The red plate was a wonderful gift from one of my readers. I still need to find three more to complete the set of six different illustrations.


perjantai 21. toukokuuta 2010

Voi kuumuus


Kyllä on ollut kuuma. Ei paljoa ole jaksanut, mutta kyllä tästä on silti nauttinut. Mitään ei vain ole saanut aikaiseksi viime päivinä, paitsi loikoiltua.

Kuvasin vähän pihan romuja. Yksi vanhoista tuoleista on päässyt käyttöön tikanheittopaikan levähdystuoliksi. Se olikin neljästä ainoa jolla voi jotenkuten istua. Muut ovat täysin kuivuttuaan muuttuneet aivan kiikkeriksi.

It's been to hot to blog. Here's some junk from my yard.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Piharemontteja osa I



Huvimajan "terassi" koki melkoisen muodonmuutoksen. (Kuva viime kesältä)
Samoin laatoitusta jatkettiin hieman pidemmälle. Vielä on vähän työmaata jäljellä tässäkin. Pari kiveystä täytyisi valaa ja kukkapenkit sisustaa uudelleen. Mitä enemmän tuo rikkaruohosora pihaltani katoaa laattojen alle, sitä onnellisemmaksi minä tulen.
Tässä näkee muuten myös hyvin edellisessä postauksessa puheena olleet laattojen värit. Lähes kaikki muut laatat pihalla ovat tämän sävyisiä, kuin näissä kuvissa.

The gazebo got itself a new "deck" and some stones around it. Can't wait to get rid of that gravel and all the weeds with it. It's by far the worst ground material you could ever have on your front yard.


torstai 13. toukokuuta 2010

Pihakivipohdintoja



Ostin malliksi pari neliötä pihakiviä ajatuksena päälystää nuo meidän hiekkaiset ja rikkaruohottuneet kulkuväylät. Nyt olen alkanut arpoa tuon värin kanssa, että olisiko joku muu sävy parempi. Tästä (lakan Betonin) pihakivestä on olemassa kuusi eri sävyä ja tämä harmaa on niistä halvin. Mielestäni tämä on vain ehkä vähän liian sinertävä pihan kiviin ja vanhoihin betonilaattoihin nähden. Hmmm ostaako siis heti täydellisen väristä vai ostaako tuota ja odottaa muutaman vuoden, jolloin värisävy haalistunee enemmän pihaan sopivaksi. Vai olisikohan se kiva, että käytäväosat olisivat reilusti erisävyistä kiveä kuin muu piha... Jahka tämän saan päätettyä voin kivet tilata ja pistää ukon hommiin.

Trying to figure out whether to buy these stones or another shade to make the yard (as it is gravel) easier to keep clean.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Tulihan se kesä




Vihdoinkin sää sallii kuvata ulkona. Pääsen kertomaan mitä olen viime aikoina puuhaillut.
Uusi puutarhakalusto piti hankkia, kun vanha ei miellýttänyt enää silmää eikä oikein vastannut tarpeitakaan. Ostin tällaisen halpis-kaluston (suomi soffasta 199e) kun en jaksanut enää miettiä mistä se täydellisen ihana kalusto löytyy (en siis vielä edes tiedä minkälainen se täydellisen ihana on). Tämä on mielestäni sellainen varma valinta vanhan talon pihaan. Kaluston romantillisuutta voi säädellä tekstiilein ällömakeasta hieman siedettävämpään. Kuvissa näyte melkein ällömakeasta. Toimii hyvin, nyt kun pihalla ei vielä niin hirveästi väriä ole.

New garden furniture with slightly too sweet coloured textiles. Works for me since there is not that much color outside yet.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Aikaa...



Tarvitsen lisää aikaa. Tuntuu, että on aivan liikaa tekemistä ja kaikkea ei millään ehdi - puhumattakaan siitä, että saisi jotain valmiiksi asti. Projekteja on projektien perään ja allekirjoittanut on ollut viime viikot kirjaimellisesti pihalla. Poden jo huonoa omaatuntoa, etten ole ehtinyt tännekään juuri mitään postaamaan, mutta jahka saan tuolla puutarhassa jotain esittelykuntoon asti pääsen taas täälläkin enemmän viihtymään.

Kuvissa talon kellot, joita tuijottelen jo aivan liiankin kanssa. Kello on minulle hyvin ristiriitainen asia. Toisaalta on hyvä tietää missä kohden vuorokautta mennään, mutta toisaalta ahdistaa kun näkee kuinka nopeaan aika kuluu. Ja nyt kun olohuoneeseenkin livahti yksi ikean kello, tuntuu ettei missään huoneessa saa olla rauhassa tuolta inhalta mittarilta. Voi olla, että otan noista pian patterit irti - viimeistään ainakin kesälomalla :-D

tiistai 4. toukokuuta 2010

Ostoksia tulevaisuutta varten



eBay on kyllä mukava paikka. Ostin sieltä tällaisen aidosti vanhan vessan oveen laitettavan lukon. Vaikka tarve tälle on ehkä vasta vuosien päässä (toinen vessa tulee kylppäriemontin yhteydessä - joskus), oli tämä silti niitä pakko-ostoksia, jota ei vain voi olla hankkimatta.  Hintaa tälle tuli postikuluineen noin parikymmentä euroa, mikä ei mielestäni ole lainkaan paha huomioonottaen, että tällaisten oikeasti vanhojen löytyminen suomesta on melko kiven alla. Nyt tekisi niin mieleni mennä tuonne autotalliin, johon olen varastoinut sen tulevaan vessaan tulevan vanhan oven, ja virittää tämä lukko siihen kiinni, että näkisin kuinka kivalta se näyttää, mutta luulen että silti vielä hillitsen itseni - ainakin toistaiseksi (jos pystyn).

An old toiled lock I purchased from eBay. I will need this in my future bathroom and it'll take years untill I get this to use, but that did'nt stop me from buying it now.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Kaikille halukkaille


Klikkaa tämä kuva suuremmaksi omaan ikkunaansa ja tulosta. Leikkaa irti ja liimaa pulloihin haluamallasi liimalla (itse käytin erikeeperiä). (En itseasiassa tiedä tajuaako joka tulostin, että tuon oikean kuvan koko on noin 17,3cm kanttiinsa. Jos ei, niin sitten vaikka tallettaa kuvan ensin omalle koneelleen ja yrittää sitä kautta. Ja jos ei onnista minulle voi laittaa viestiä niin pistän kuvan sähköpostilla.)

Melkein myöhässähän tämä nyt tulee, mutta jos vaikka ensi vapuksi haluaa simapullonsa koristella minun suunnittelemin etiketein.

Printables I made for mead-bottles, for your use if you please. :-)