Sain toimeksiannon hyvältä ystävältäni sisustaa hänen 12-vuotiaan tyttärensä huone. Inspiroiduimme kaikki kolme aiheesta valtavasti ja tässä ei ole mennyt kuin reilu viikko kun kaikki tarpeellinen on hankittu ja huone sekä osa kalusteista uudelleenmaalattu. Huomenna on varsinainen sisustuspäivä ja en varmaan malta edes nukkua ensi yönä, niin innoissani olen. Tytär ei ole kotona ja näkee huoneensa kokonaisuudessaan vasta valmiina (jotain osviittaa olemme hänelle antaneet, mutta lopputulos tulee olemaan täydellinen yllätys).
Kuvassa vähän esimakua teillekin, mitä tuleman pitää. Laitan tarkan raportin huoneen muutoksesta heti kun saamme sen valmiiksi.
I friend of mine asked me to design her 12 year old daughters room. Here's a sneak peek of what is to come.
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
lauantai 23. lokakuuta 2010
Harmaus
Olin tyystin unhoittanut laittaa kuvia eteisen lattiamaalausprojektin etenimisestä portaikon jälkeen. Kas tässä näitä. Nyt on värimaailma huomattavasti valoisampi ja kontrastit kohdillaan. Harmaa on vihdoin alkanut näyttää harmaalle myös minun silmiini (eikä siniselle niinkuin kesällä).
Jos lupaatte ettette kerro kenellekään voin tunnustaa, että on siellä lattiassa vielä yksi kohta maalaamatta :-)
The floor painting project is finally finished. Well, almost finished anyways ;-)
Tunnisteet:
Eteinen
tiistai 19. lokakuuta 2010
Täkkitunnelmointia
Makuuhuoneen tunelmia saa vaihdettua vuodenaikojen mukaan kätevästi tekstiileillä ja tässä tapauksessa vanhoilla täkeillä. Keksin laittaa lyhyimmän täkin sängynpäätyyn, tunnelmalliseksi lisäeristeeksi (ei sillä että sellaista tarvitsisin) ja se näyttää siinä oikein luontevalta.
Näin syksyn harmaudessa on kiva, että omasta lämpimästä pesästä löytyy hieman väriä. Vähän turhan kuuma on tosin kolmen täkin alla maata, joten yöksi kuorin sängystä liiat pois.Bedrooms mood changes easily with some old duvets. It's nice to have some bright colors inside when it's so dark outside.
Tunnisteet:
Makuuhuone
lauantai 16. lokakuuta 2010
Villit kokeilut osa II
Olohuoneen Raneksi ristitty itse kasaamani valaisin sai koristeellisemman rosetin seurakseen. Hyvin hauskalta näyttää lopputulos minun silmääni. Tuo rosetti oli juuri se mitä lamppu kaipasi. Se oli jotenkin tasapainottoman näköinen ilman. Harmi, että onnistuin rikkomaan tuon mustan kuppiosan, jonka sisällä johdot ovat. No, kaupasta saa ensi viikolla uusia.
I chose the more decorated ceiling rose. It really makes the light fixture look more balanced.
Villit kokeilut osa I
Olen aina tykännyt kattoroseteista (tai ruusuista miten kukakin sen nyt tykkää sanoa). Nykyään valmistavat noita kipsin lisäksi myös erilaisista muoveista. Löysin nämä styroksiset ihan sattumalta ja ostin saman tein kaksi, kun olivat niin halpoja, että sain vähän valinnanvaraa. Vihdoin pääsin kokeilemaan villiä ideaani maalata tuollainen mustaksi ja parin maalikerroksen jälkeen styroksimaisuus peittyykin kivasti (peittyisi paremminkin jos laittaisi vielä pari kerrosta, mutta en jaksa enää odotella malin kuivumista). Nyt pitää vielä päättää kumpi noista on parempi, pieni ja koruton vai iso ja kruusattu... No, pian tuon näette kumpaan päädyin.
I've always loved ceiling roses. I found these ones made out of styrofoam. A bit of black paint makes them look the way I want. All I need to do now is choose witch one to use.
Tunnisteet:
D.I.Y.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Paljon parempi
Black mirror = harmony in the bedroom.
Tunnisteet:
D.I.Y.,
Makuuhuone
lauantai 9. lokakuuta 2010
Mustaks vaan!
Jos jokin väri ei miellytä pitää se vaihtaa mustaksi. Ei sillä etteikö tuo metallihohtolila olisi ollut miellyttävä sinänsä, mutta se ei kirveelläkään sopinut makuuhuoneen värimaailmaan tuollaisenaan. Mustaks vaan sitten.
Tässä on tullut maalailtua taas muutakin mustaksi, mutta niistä kerron hieman tuonnenpana ;-)
If a color doesn't please the eye - paint it black!
Tunnisteet:
D.I.Y.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












