Löytyihän se sitten se edellisessä postauksessa eksynyt matkatuliainen tuosta ihan keittiön pöydältä. Olin tällänyt siihen tuollaisen syötävän orvokin, jonka olin ostellut voileipäkakkua varten ja unohtanut koko ruukun olemassaolon sitten vaan saman tien. Ja koskapa niin nätisti sointuu täällä muuhun sisutukseen tuollainen peltiruukku ei ole ihme, etten sitä tuosta äkännyt ennen kun aloin tänään tuota kakkua muistelemaan.
Tein siis joku aika sitten tällaisen pienehkön sydämen muotoisen voileipäkakun, jonka koristelin noilla orvokin kukilla ja lehdillä. Tämä oli synttärilahja tuolle armaalle aviopuolisolleni ja mennyt jo parempiin suihin (siis hänen) ajat sitten. Mutta koskapa tuli niin hauskan kesäinen tästä kakusta niin olin myös näpännyt kuvan muistoksi puhelimeeni, josta sitä tänään katsellessa sitten tämä muisti ruukunkin osalta palautui.
Ja tuolla se keittiön pöydällä orvokki sisällään nököttää, koska siinä on vielä hurjan monta nuppua, joita en silloin kakkua tehdessä edes nähnyt. Jos siihen oikein paljon vielä noita kukkia aukeaa niin ehkä se on merkki siitä, että pitää tehdä siis taas uusi voileipäkakku. Eikä mitenkään huono idea ole kyllä se.
I thought I had lost this tin pot, but it has been holding this violet that I used to decorate this bread cake that I made for my hubby's birthday a while ago. I had just gotten totally blind for it on the kitchen table. Only remembered it as I started to think back of the cake.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti