sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Shelfieitä kasvihuoneesta

Tuli hirveä himo stailata kasvihuoneen hyllykölle jotain loppukesäistä, mutta ei vielä liian syksyistä kivaa juttua ja tällainen siitä sitten tuli. Kävin ostamassa yhden krysanteemin ja koristekaalin ja pari pientä mitälienettä (unohdin niiden nimet jo samantien) viheriäistä olemassa jo olleiden murattien seuraksi ja laitoin sateen katkaiseman hortensianoksan maljakkoon niiden kaveriksi. Järjestelin tavarat nätisti ja sitten muutama led-kynttilä sinne tänne lyhtyihin ja tuohon isoon lattialla yksi oikea liekki ja johan on kivan elokuisen näköinen hyllykkö tuolla, vaikka syyskuuta tässä jo eletäänkin.

Löysin kirppiskamoja sorttaillessani omista varastoistani tällaisen ihanan vanhan puukapan, jossa oli sisällä siihen just sopiva muoviruukku, koska olin sitä joskus vuosikausia sitten kukkaruukkuna käyttänyt. Olin alunperin ajatellut tämän myydä pois, mutta koitin sitten vielä kerran, josko siitä tulisi vieläkin kiva kukkaruukkuna ja siitähän sitten tuli! Eli ei vielä ehkä hankkiudutakaan tästä eroon sitten.

Ja kylläpä tekee pieni viherrys ihmeitä näille hyllyille ja saa kaiken näyttämään niin ihanalta ja kauniilta, vaikka pölyjä en mistään pyyhkinytkään. Mielestäni tällainen rouhea tyyli kasvihuoneessa sallii hyvin pölyt ja muut mujut (tiettyyn rajaan asti) eikä ole mitään järkeä olla kokoajan putsailemassa näitä käytännössä ulkona olevia asioita, vaikka katto ja seinät ympärillä onkin. Pari kertaa vuodessa siivotaan kunnolla tämä ja sitten muut ajat nautitaan vaan tuosta romanttisesta rustiikista.

Tämä on nyt kauhean hauska, kun tuolla hyllyillä on noita ajastimella olevia led-kynttilöitä niin illalla sitten tulee tänne mitä romanttisin pieni tuike kun ne syttyvät. Täytyy vaan muistaa käydä ne tänään auringon laskiessa ajastamassa uudestaan, sillä nyt kuvausta varten ne ovat väärässä ajassa. Samoin tuohon isoon lyhtyynkin voisi laittaa led-kynttilän, mutta paristokaupoilla pitää vaan ensin käydä sillä huushollissani ei ollut yhtään isompaan kynttilään sopivaa paristoa tähän hätään.

Tämä on kyllä siitä ihana hyllykkö, että kun se on noin suuri se näkyy tuosta pitkälle pihalle asti. Illalla kun kasvihuoneessa on valot päällä se tekee tuonne myös hirmuisen kotoisan fiiliksen ja oikein kutsuu luokseen tutkailemaan, että mitäs kaikkea kivaa sieltä hyllyiltä taas löytyykään. Kyllä kannatti taas laittaa nätiksi se nyt, enkä malta odottaa että miltä se sitten tänä iltana taas näyttääkään.


Styled this big shelving unit in my greenhouse and took some late summer shelfies of it. Looks so nice and rustic now with all the greens and little candles here and there.

1 kommentti: