keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Joulukeittiö 2023

Olen hyvin huono joulunpyhinä kuvaamaan mitään sisustusjuttuja, mutta tänä vuonna jätin kameran näkösälle ja koitin nappasta kuvan silloin tällöin, kun oli vähän rauhaismapaa ja valoa päivän vielä paistaessa. 

Keittiössä on ollut kyllä joulutunnelma niin kohdillaan tänä vuonna, kun vaan olla ja voi. On valoja ja koristuksia ja ihan minne vaan katsoo tulee ihana joulufiilis sekä silmiin että sydämeen. Ihan paras huone myös kuvata, kun sitä päivänvaloa on täällä eniten tähän aikaan vuodesta.

Mutta koska sitä päivänvaloa ei ole niin pitkään niin laitoin yhden valoketjun myös tähän keittiön oven pieleen roikkumaan ja se on ollut kyllä todella ihana ja kiva siinä. Varsinkin iltaisin, kun huoneesta muut valot on jo sammutettu, tekee tämä ja se valaistu kranssi ikkunassa tunnelman tilaan ihanan taianomaiseksi.

Koska tykkään tiskaamisesta olen tietenkin somistanut myös tiskipaikan jouluiseksi kulkustähdellä ja havunoksalla. Ihan parhautta, kun iltamyöhällä tiskailee päivän juhla-astioita tuossa. Välillä sitä tekee tiskiä ihan tahallaan, jotta pääsee taas tuohon niiden kanssa lotraamaan.

Tein joulun alla myös kivan kirppislöydön, kun lähikirppiksellä ihan muuten vaan piipahtaessa löytyi vitosella tämä todella kaunis kynttilälampetti. Siihenkin vaan ajastimella oleva led-kynttilä palamaan ja johan tuli tunnelmaa skafferin seinälle.

Ja tietenkin keittiöstä löytyy myös tämä meidän perheen jouluklassikoksi muodostunut herkkupiste lasiastioineen. Siellä on tiikeri- ja viskikakut, mintut ja suklaapallot sekä tänä vuonna myös vihreät kuulat, kun niin moni muukin on huomannut noiden maissi-suklaapallojen estetiikan ja ne olivat jo lähimarketeista niin vähissä, etten löytänyt tarpeeksi purkin täyttämiseen. Vihreä väri sopii mukavasti ruskeiden kanssa ja vaikka omia suosikkeja nuo mielestäni kovin mauttomat sokeripallerot eivät ole on ne varsinkin pienempien jouluvieraiden suihin jo kaikki tuosta kadonneet.

Onneksi meillä ollaan niitä ihmisiä, joiden joulu ei lopu heti pyhien jälkeen vaan jatkuu aina pitkälle vuodenvaihteen yli. Näin saan nautiskella tästä koriste- ja valomaailmasta vielä monta päivää eikä kiirettä arjen harmauteen ole vielä näköpiirissäkään. Vieraitakin vielä lisää tulossa välipäivien iloksi ja onhan ne uudenvuoden juhlatkin vielä juhlittavana, että riittää tästä iloa ja tunnelmaa vielä muillekin jakaa.

The Christmas vibe in our kitchen is so on point this year.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti