Kannattaa olla mun kaveri

Olin jo vuosi sitten alkanut neuloa tällaisesta oravan-värisestä langasta neuletunikaa, mutta kyllästynyt langan väriin jo siinä vaiheessa kun koko vartalo-osa oli kainalopituudessa. Siellä se lojui sitten neulekaapissa odottamassa, että mitä sille tekisin kun keksin kysäistä yhdeltä ystävältäni, että mahtaisiko hän haluta itselleen tuollaisen riddaritunikan, ja arvatkaapa vaan mahtoiko?

Ei siis tarvinnut minun purkaa jo valmista tai heittää muutenkaan epämieluisan väristä lankaa hukkaan vaan sain oikein hyvällä syyllä tehdä neuleen loppuun. Hän sai itse valita siihen kuvion värit ja hihojen pituuden ja sen tulisiko taskut. Ja heti kun neule oli valmis ja päätelty lähti se täältä oikein tyytyväisen ystävän mukaan maailmalle ja itselle jäi niin hyvä mieli.

Ja kun pyysin häntä vähän poseeraamaan mallina neuleen kanssa saapui hän paikalle täsmälleen sopivan värisissä kengissä siihen. Siinä riittikin molemmilla ilon aihetta siitä.

Olen siitä kiva ystävä, että jaan aina mielelläni kaikesta osaamisestani heillekin. Itsellä kun mieli muuttuu niin kuin oravalla talviturkki, niin on kivaa, ettei tarvitse pettyä siitä jos jotain jää kesken, vaan voi pistää sitten ilahduttaen lahjoillaan jotakuta muuta välillä. Ja nyt kun nämä langat eivät enää pölyty neulekaapissani tilaa viemässä voinkin sitten lähteä ostelemaan jotain uutta ja katsoa josko tässä vielä jonkun kivan neulejutun ennättäisi ennen joulua itselleen valmistaa.

Started to knit this tunic for myself but got bored of the color over half way through.. So I asked my friend is she wanted me to make it for her, and she sure did. She choose the colors for the patterns and I knit her a tunic she's now very happy to wear. Lucky to have a friend like me! :)