lauantai 5. lokakuuta 2019

Pieniä sieniä ja yks keittoresepti

Rakastan käydä syksyisin sienessä, mutta vasta sitten kun metsissä on jo vähän kylmä ja suurin osa hirvikärpäsistä on jo kadonnut, olen nimittäin ihan hirveän heikko ajatuksellekin hirvikärpäsestä ihollani. Tästä syystä pukeudun metsään mennessäni aina valkoiseen maalarin haalariin, joka sekä luo, että tuo turvan noilta ällötyksiltä.

Tämä myöhäinen sienestysaika sopii minulle muutenkin tosi hyvin, sillä suurinta herkkuani ovat suppilovahverot, jotka vasta näihin aikoihin alkavat nousta esille. Niitä kävinkin tässä jo vähän katsastelemassa. Ihan hirveän suuret eivät saaliit vielä olleet, mutta jotain löytyi kotiinviemisiksi kuitenkin; suppikset keittoon ja lampaankäävät pannun kautta leivän päälle.

Suppilovahveroista syntyy ihan älyttömän helpolla ihan älyttömän hyvä keitto, jota teenkin usein aina syksyisin. Se valmistuu kutakuinkin näin:

Tarvikkeet: 

  • Noin litra vettä
  • Litra tai pari tuoreita suppilovahveroita
  • yksi pienehkö sipuli
  • Paketti pekonikuutioita
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 3-4 rkl vehnäjauhoja 
  • 2dl kermaa 
  • Suolaa ja valkopippuria
  • Tuoretta persiljaa


Laita vesi kiehumaan ja lisää sinne kasvisliemikuutio. Paista sienet sipulin kanssa ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Heitä sienet kiehuvaan veteen ja ruskista nopeasti pannulla pekonikuutiot sekä sekoita niihin vehnäjauhot ja lisää ne kiehuvaan veteen sienten luo, anna kiehahtaa koko ajan sekoitellen. Lopuksi lisää kerma ja anna keiton hetki hautua kannen alla. Sitten vaan persiljat päälle ja tarjolle.


I love funnel chanterelles, the mushroooms that come out late in the fall here. I went to check out my mushroom hoods the other day to see if the season has begun, and it surely is. Not that big finds yet tho, need to wait a week or so for them to appear more and bigger, but got some home now to make a soup.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti