lauantai 19. lokakuuta 2019

Syyspäivä hämeessä

Meillä on Parolan aseman Katjan kanssa tapana virkistää itseämme silloin tällöin viettämällä hauska shoppailu- ja hulmuilupäivä yhdessä joka menee suunnilleen tällaisella rutiinilla; jossain vaiheessa aamupäivää starttaan autoni ja kurvaan Järvenpäästä Parolaan Katjan luo. Puhua pölpötämme ihan hirveästi, vaihdamme kuulumiset ja tarkistan kaikki tilukset ja uudet tuunaukset ynnä muut. Eikös muuten olekin upeat nämä pihan koristukset; vanhat pullokorit hopealankoineen ja sinkkiämpärit kanervineen? Ne on Katja laittanut valmiiksi silmäniloksi ja koristukseksi tulevia Joulumarkkinoita varten. Ne ovat tänä vuonna jo viidettä kertaa ja tulossa on taas ihan huikean ihana kattaus myyjiä. Mutta niistä lisää tuonnempana, nyt kirppisrundille.

Menemme aina ensimmäiseksi Suomen kasarmin aarteisiin, siis ihan aina. Se on meidän molempien ehdoton lempikirppis ja se pitää tarkistaa ensimmäiseksi, sillä muuten sitä vaan odottaisi, että koska pääsee tuonne eikä voisi keskittyä kunnolla mihinkään muuhun. Täältä teemme yleensä aina ne parhaat löydöt ja jäämme vielä kaupan päälle pölpöttämään mukavien omistajien kanssa. Heistä onkin tässä vuosien varrella tullut jo varsin hyvät tutut meille (tulevat muuten mukaan myös joulumarkkinoille).

Ja sitten kun on tämä paikka tutkittu perinpohjaisesti suuntaamme yleensä kevyelle kahville ja välipalalle ja siihenkin meillä on jo vakiintunut paikka, jonka antimet ovat kyllä vertaansa vailla.

Kahvila Villa Marenki osoitteessa Eteläkatu 3 on Hämeenlinnassa se paikka, josta meidät voi kirppisturneillamme (ja muulloinkin) bongata. Tämän herkkuvitriinin äärellä menee suu kyllä messingille ja valinnan vaikeus iskee, kun kaikki on niin kaunista ja hyvää. Itse syön melkein aina tuollaisen täytetyn croissantin ja joskus hemmottelen itseäni tuolla vasemman alakulman Neidon lumouksella (se ON ihana!) Ja joka kerta, jos siellä vain on ostamme kumpainenkin pussillisen yön yli nukkuneita herkkupullia matkaeväiksi. Niitä pullapusseja olettekin varmaan bonganneet välillä edellisistä kirppispostauksistani.

Ja sitten kun mahat on täytetty jatkamme matkaa seuraaville kirppiksille ja ne löytyvät kaikki Kantolan kaupunginosasta.

Hämeenlinnan suurkirpputori, tai "suki" niin kuin me sitä kutsumme on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka. Suuren suuri halli täynnään kirppispöytiä pengottavaksi. Joskus oikeinkin antoisa ja löytörikas ja joskus taas ei, mutta yleensä aina jompikumpi tuolta jotain kotiinsa kuitenkin ostaa.

Sitten Kantolan kammari, oikein miellyttävä kirppis kivenheiton päässä edellisestä, jossa yleensä aina jotain kivaa vanhaa myynnissä myös. Monet hyvät löydöt on kyllä tehty tuolta, ehdottomasti suosittelun arvoinen paikka tämäkin.

Ja viime aikoina olemme ruukanneet piipahtaa myös Kirpputori Portobellossa Puusepänkadulla, kun se siinä niin näppärästi on noiden muiden hollilla. Tämä on myös sellainen yllättävä paikka, että joskus sieltä voi löytyä vaikka ja mitä aarretta. 


Mutta nyt oli meidän kirppikset kierrelty ja siirryttiin seuraavaan kohteeseen joka oli Metsänkylän navetta.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että tuo hyvä ystäväni Katja on töissä Domus Classicalla ja pääsee näpsästi tänne navetallekin avaimillaan, saan siis välistä tällaista hemmottelua, että pääsen privaatisti ostoksille tai valikoimaa tutkimaan virallisten aukioloaikojen ulkopuolella, sellaista palvelua ei kuulkaa ihan joka asiakas saakaan. Nyt olin kyllä vähän huono asiakas, kun en just nyt ostanut mitään, mutta pari ovea siellä kyllä jäi kovasti kiinnostelemaan.

Navetalla käydessä pitää aina tietty vähän moikkailla tai ainakin yrittää moikkailla näitä söpöjä elukoita mitä siellä on. Aasit ovat hyvin tuttavallisia ja mukavia, antavat rapsuttaa ja juttelevat, mutta alpakoista en saanut ystäviä vaikka kuinka yritin maanitella, sieltä ne vain tuijottelivat puiden lomasta, että mikä ihmeen hyypiö se tuolla ilmehtii. 

Reissun lopuksi käytiin fiilistelemässä Parolan rottingin putiikilla uutuuksia ja ihanuuksia. Täällä on aina niin kiva poiketa katselemassa kaikkea kivaa ja virittymässä ihanaan sisustushurmokseen. Sieltä on jo monet kerrat tehty hyviä ostoksia kotiinviemisiksi ja aina saatu kaupan päälle myös aimo annos inspiksiä. 

Sitten me kurvattiin marketin kautta takaisin asemalle ja istuttiin aulassa syömässä illallista ja suunniteltiin tulevia joulumarkkinoita ja myyntipaikkoja. Rymsteerattiin vähäsen jo pöytiä järjestykseen ja stailattiin ja vaan ihailtiin asema-aulan tunnelmaa ja sitä kuinka huikeat markkinat onkaan taas tulossa. Ja siitä kun ilta sitten pimeni, niin hyppäsin takaisin kiesiini ja huristelin suupielet korvissa kotiin, kun oli taas niin ihana retki hämeeseen takana. Että sellainen päivä tämä.


A road trip to Hämeenlinna, some fleamarkets and shopping with a friend. Links to the places we visited below the pics.

4 kommenttia:

  1. Niin kiva tunnelma tässä kirjoituksessa. Teillä oli varmaan tosi kivaa!

    VastaaPoista
  2. Siellä on kyllä mahtavat shoppailupaikat! Noista kyllä varmasti löytöjä tekee. Todella hyvä tapa kuluttaa päivää :)

    VastaaPoista