sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Sulkia ja simpukoita

Makuuhuone on näin keskitalvella ihanan runsas ja vähän romanttinen. Tavaraa on, mutta saa ollakin. Itse olen ihminen jolle runsas sisustus tuntuu ja näyttää lämpöiseltä ja näillä keleillä sitä lämpöä tarvitaan. Somisteiksi olen valinnut tähän kuukauteen sulkia ja simpukoita. Niitä on esillä eri muodoissaan jopa pölyhuiskina maljakossa.

Pohdin tuossa myös lapsen huonetta laittaessani, että onkohan se tylsää jos lähes jokainen säilytyskaluste on jollain lailla tuunaamani tai tekemäni? Sitten hoksasin, että niinhän se on tässäkin huoneessa. Tässä rivissä on kätteni jälki joka ikisessä kalusteessa. Lasilaatikosto, jonka tuunasin pienemmäksi, vihreä vaatekaappi johon laitoin apilapellit oviin, pukukaappi jonka tein alusta asti itse, samoin pieni seinäkaappi ja laatikosto, jonka muodon ja ulkomuodon muutin tilaan sopivaksi. Eikä tuo näytä yhtään pahalta tuo kokonaisuus, päinvastoin.

Ja mikäs siinä, kun kalusteet ja tavarat toimivat niin sitten ne toimivat, oli ne itse tehty, tuunattu tai osteltu valmiina (mieluiten kirppiksiltä tietenkin). Tässä huoneessa on just nyt ja just näin niin hyvä olla

The bedroom is quite cosy and full at this time of the year, but I like it. It makes the space warm and comfortable and with the freezing weather outside this is just what I need.

1 kommentti: