perjantai 2. lokakuuta 2015

Lempilyhdyt

Iltojen alkaessa pimetä oli aika pyyhkäistä pölyt lempilyhtyjen top kolmosesta. Kolme lyhtyä jotka ovat meillä esillä ympäri vuoden, mutta käytössä vain pimeimpään aikaan. En laita niitä paremmuusjärjestykseen koskapa jokainen on omalla tavallaan se ykkönen. 

Ensimmäiseksi esittelen viimeisimpänä hankitun. Viime vuonna antiikkiliikkeestä Porvoosta ostettu vanha ulkomainen junalyhty. Paksua painavaa peltiä ja ihanaa tehdastyyliä. Sopii työhuoneen takan viereen paremmin kuin hyvin. Tämä on siitä näppärä että sen kärsii myös ripustaa jonnekin vaikka painava onkin. Helppo myös kantaa mukana jos tarvis on.

Toinen lyhty on ollut näistä kaikista kallein ostokseni. Vanha vaihdelyhty löysi aika pian paikkansa portaikosta suunnannäyttäjänä ja nyt se kertoo mihin mennä iltaisin kun uni alkaa painaa luomissa. Siinä se tönöttää kesät ja talvet ja päälle laitetaan silloin kun muistetaan. Toimii tosi kivana yövalona myöskin.

Kolmas lyhty on ehkä vähän yllättävä tyyliini. Tämä Indiskasta vuosia sitten ostettu itämainen lyhty on pysynyt talossa ihastuttavan värinsä vuoksi joka sopii niin oivallisesti yhteen olohuoneen värimaailman kanssa. Tässä on myös ehkä lyhdyistä se kaikkein juhlavin kun siihen tuikkaa valon sisälle. 

Kaikissa näissä poltellaan sisällä vain patteritoimisia led-kynttilöitä. Olen tullut iän myötä hirveän varovaiseksi (ja hajamieliseksi) oikeiden kynttilöiden kanssa ja poltan niitä vain niissä tiloissa missä ihmiset ovat koko ajan paikalla. Patterikynttilät ovat hirmu näppäriä näissä eikä niitä erota oikeista valonsa puolesta. Parasta kuitenkin se että ne voi rauhassa unhoittaa päälle.

My favorite lanterns top 3. The first is an old, propably german railroad lantern that my hubby got me as a gift last year. I love it's industrial look and feel. It's currently in my work room right next to the fireplace. The second lantern is also old, but Finnish railroad shift lantern. It found it's place from the staircase pointing the direction to go when tired. The third lantern is a bit odd for my style, but suits the colors of the living room so well. It's also the most festive one of these three and used a lot during christmas.

3 kommenttia:

  1. Ootko käynyt Kasvihuoneilmiössä? siellä on myynnissä tuommoisia vanhoja asemanlamppuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu paikka, mutta niin on pitkän matkan päässä etten ole aikoihin käynyt.

      Poista
  2. Mahtavia lyhtyjä ja tuo viimeinen, ooohlalaa! Led-kynttilät on kyllä käteviä, mulla on sellainen yövalonakin, kun antaa kivan lempeämmän valon kuin sellaiset "oikeat" yövalot.

    VastaaPoista