torstai 12. lokakuuta 2023

Pompöösi tupsuvalaisin

Lupasin jo yli kuukausi sitten kertoa tästä toisesta isosta tupsuvalaisimesta, jonka alunperin ostelin ajatuksella lainata tuo varjostin olohuoneen kattolampuksi, mutta se oli siihen liian iso ja pompöösi ja jäi vain pyörimään tänne, kun se on niin ihana. No, sehän siis pyörii täällä edelleen, kun se on niin ihana.

Se on aivan liian iso minnekään muualle ja jäi lorvimaan tuohon olkkarin ison nojatuolin likelle vaikkei  edes sähköiltään toimi. Siinä se vaan nyt on ollut niin kiva katsella muutenkin, etten ole tuosta pikkuseikasta jaksanut edes välittää. Rrrrakastan sen sorvattuja muotoja ja pehmeitä tupsuja ihan liikaa, jotta raaskin sitä vielä edes ajatella myyväni jollekin, jolla olisi ihan oikea tarve ja tila tuollaiselle.

Todella, todella toivon, että vielä keksisin sen paikan tästä huushollista, jossa tämä ei näyttäisi ihan suhteettoman isolta ja tänne kuulumattomalta. Että olisi se soppi jossain, missä tämä ei olisi tiellä eikä sitä tarvitsisi koko ajan edes takaisin siirrellä. Pahalta kuitenkin vielä toistaiseksi näyttää. Tai siis hyvältä, mutta vain tässä yhdessä kohtaa.

Joten täällä se nyt sitten majailee olohuoneessa ilman valoa sisällään ja odottaa, että tämä rakkauteni sitä kohtaan laimenisi sen verran, että raaskisin siitä luopua. Ehkä sitä odotellessa vaihdan siihen uudet piuhat ja pistän sen valon sinne toimimaan, helpottaahan se ainakin sitä myyntiä sitten, jos (ja kun) sen aika koittaa.

Käykö teillä siellä ruudun toisella puolen ikinä näin, että ostatte sisustukseen jotain mikä ei sinne sitten sovikaan, mutta haluatte sen silti siellä pitää, kun se on niin ihana?

P.S. Kiitos vielä tätäkin kautta ihanille ystäville siellä Keltaisessa kahvipannussa, joiden avustuksella tämän kaunokaisen sain kesällä hankittua. 

I got this old lamp and was planning to borrow the shade of it to the living room ceiling, but it was way too big for it and I already fell so hard in love with this that I can't let it go even though I have no place to keep a lamp this size. The only place it looks not so out of place is next to this big armchair and the lamp doesn't even work so it's just a decorative piece here. But it's just too pretty to let go... I love it too much already.

1 kommentti:

  1. Ihana! Toivotaan, että lamppu .löytää paikkansa, kun on niin viehättävä sorvattuinen jalkoineen kaikkineen <3 On tullut joskus tehtyä hutiostoksia. Nyt tulee mieleeni ainakin yhdet vihreät verhot. Ihanan väriset, mutta teki huoneesta raskaan näköisen.

    VastaaPoista