maanantai 24. huhtikuuta 2023

Kesäkelejä terassilla

Lämpimien päivien innoittamana laitettiin terassille jo vähän kalusteita ja pehmusteita esille. Se on vielä suurimman osan päivästä varjon puolella, mutta porstuan kupeessa on sen verta tuulensuojaa, että ihan mukava siinä on olla vaikkei juuri siihen aurinko ihan heti paistakaan.

Nostelin kaikki kevätkukatkin siihen pöydälle keleistä nauttimaan ja omaksi iloksi, sillä noiden tuoksu on vieläkin aivan huumaavan ihana. Olin ommellut pari uutta tyynynpäälistä pihasohvaan ja niitä oli kiva päästä testailemaan, että miten ruutukuosit ja ruskeat pikkukukat natsaavat pilkullisen päivänvarjon kanssa ja ihan hyvinhän nuo tuolla keskenään toimeen tulevat.

Pähkäilen vieläkin, että pistäisinkö tänä vuonna korituolit terassille metallirunkoisten sijaan, mutta en osaa päättää asiaa ilman sovitusta. Näin yhdellä tuolilla tämä on ollut ihan kiva, mitä nyt tuo vähän räyskäreunainen istuin tuppaa nappaamaan neuletakkieni helmat kiinni itseensä, mutta ehkä paremmilla keleillä ei tarvita neuleita päällä, niin joskohan sitten toimisi paremmin.

Koiratkin kävivät välillä testailemassa pehmusteita, mutta koska ovat sellaista auringonottaja sorttia nämä, niin eivät kauaa vielä viihtyneet.

Vähän myös ehkä häiritsee terassin nätteyttä tuo talven vesisateiden jäljiltä himpan laho seinä. Tässä vanhassa talossa menee joka vuosi kattoräystäät jäiden vuoksi paikoiltaan tässä kohti ja vedet valuvat sitten seinää vasten. Emme ole asiaa viitsineet korjata, kun se vaatisi ison kattorempan, että lämpövuoto lakkaisi ja jäät jäisivät tulematta. Seinälaudat on halvempi vaihtaa kun katto ja sitä paitsi haitta on vain kosmeettinen tässä, sillä lautojen takana on ilmarako ja eristelevyt, jotka eivät vettä seinän sisälle päästä. Tosin nyt mietin, että en vielä viitsi seinäremppaan alkaa, maalaan ehkä täksi kesäksi päältä vaan nuo ja saavat olla vielä muutaman vuoden paikoillaan. Pitää odotella vaan, että kuivuvat talven jäljiltä tarpeeksi ensin.

Iltapäivällä olikin sitten koirilla jo toinen ääni kellossa, kun aurinko paistoi sohvatyynyille ja jo kelpasi köllötellä lämpimässä heidänkin. Tuli välillä ihan ahdasta tuossa kun koitimme sekaan ängetä loikoilemaan. 

Oli kyllä ihanat kelit täällä etelässä nyt viikonloppuna, vaikka vieläkin löytyy lumiplänttejä pihalta. Onneksi on vihdoin luvattu myös vähän sateita, joista männä yönä yksi kuuro pääsi yllättämään pessimistin, joka ei sääennusteisiin luottanut. Nyt on sitten sohvatyynyt kasvihuoneessa kuivattelemassa. Ei siis pääse enää tänään terasiille köllöttelemään, mutta haitanneeko tuo, kun ei siellä enää niin ihanan lämmintä edes olekaan.

It was so warm and lovely to hang out on the deck last weekend. 

1 kommentti:

  1. Ihanalta näyttää terassillanne! Täälläkin oli viikonloppuna tosi lämmintä ja aurinkoista, mutta yöllä oli satanut niin että vesitynnyri oli ihan piripinnassa ja tänään on vain muutama lämpöaste.

    VastaaPoista