keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Kunhan se on vihreää

Värjäysinspiraationi viime viikonloppuna tuotti tulokseksi vielä kaksi koneessa värjättyä torkkupeittoa sohville olkkariin. Kuvissa ylempi on taas (ei sama kun edellisessä postauksessa, minulla on näitä kaksi) Jyskin keltainen peitto, johon täräytin ensin Dylonin forest green -sävyn ja sen päälle vielä espresso brown -sävyn, koska pelkkä vihreä oli koneesta tullessaan silmiini aivan liian piukka ja luonnoton. Lopputulokseksi tuli tuollainen hyvin synkkä ja tumma vihreä joka sopii makuuni paljon paremmin.

Toinen peitto oli jo olemassa täällä ja alkuperäiseltä väriltään haalistunut suklaanruskea. Siihen pistin väriksi Dylonin oliivinvihreän ja se muuttui mielestäni laakista kivaksi. Nyt on peittoja sohvilla loikoiluun ihan jokaiseen vuodenaikaan sopivasti, koska mielestäni vihreä käy täydellisesti niihin kaikkiin.

Näillä koneväreillä puljatessa huomioin sellaista, että tällaiset all-in-one-värit toimivat mielestäni paljon paremmin, kun useammalla paketilla olevat. On paljon helpompi asettaa valmis purkki koneeseen, kun aukoa sinne monta. Väri tuntuu myös levittäytyvän tasaisemmin tällä systeemillä, mutta se toki riippuu kai koneestakin.

Toinen huomioni oli, että kannattaa pestä se pesukone jo ennen värjäystä, pyyhkiä kunnolla kaikki kumitiivisteet ja välit ja lokoset, jos sellaisia näkösällä on. Oli nimittäin iso urakka näiden värjäysten jälkeen lähteä niitä tiivisteiden rakosia ja lokosia putsaamaan, niihin alunperin kertyneeseen pesuainejäämään ynnä muuhun oli kertynyt kunnon satsi tummaa väriä jonka poistamisessa meni hyvä tovi.

Tässä vielä toisen huoneen valossa kuvattuna nuo vihreän sävyt. Mielessä kytee ajatus, että ompelisin tuohon tummempaan uudet ompeleet, kun jotenkin silmä ei tahdo tottua noihin vaaleisiin joihin väri ei tarttunut lainkaan. Annan kuitenkin vielä olla tovin noin, koska minut tuntien voi hyvinkin olla, että pian en kiinnitä niihin enää lainkaan huomiota.

Mutta olipas hyvä värjäysviikonloppu. Kaikki värikokeilut onnistui hyvin, vaikka toisinkin olisi voinut käydä, oli ilmeisen hyvä värjäysonni matkassa. Seuraavaksi haluaisin kokeilla kasveilla värjäämistä, mutta ensin pitää keksiä että mitä niillä sitten värjäisin ja opiskella aihetta lisää.  Onneksi on tuo eräs ystävänikin aiheesta kiinnostunut, niin ei tarvitse yksin pähkäillä. Ans kattoo mitä tästä vielä aikaan saammekaan.

Two more quilts I dyed last weekend. I used Dylon colors for these ones. The one above was yellowish before dye. I put forest green on it and as it was too bright green for me I dyed it again with espresso brown; it turned out perfect dark, gloomy green. 
The quilt below was originally faded chocolate brown and I put olive green dye on it. It turned out perfect warm army green just like that. Very happy with the results.

4 kommenttia:

  1. Kaunis ja onnistunut värjäys, varsinkin tuo vihreä peite. Itse en olekaan aikoihin värjännyt mitään. Mutta, värjäämällä saa nopeasti ja aika edullisestikin muutusta aikaan.
    Mukavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toim. huom. ne on molemmat vihreitä väriltään, toinen vaan paljon tummempi. :-) Mukavaa syyskuuta myös sinne!

      Poista
  2. Mun pesukone ei valitettavasti ole värjäysystävällinen :-( Mä kerran värjäsin siinä pyyhkeitä mustaksi ja joo, jälkeenpäin pyyhin ja pesin ja pyyhin ja pesin, mutta edelleenkin vaikka värjäämisestä on jo monta vuotta, se saattaa sylkäistä sisuksistaan mustan klöntin, jotka tarttuvat erityisesti lakanoihin. Kyllä ketuttaa tällainen. Älä osta LG:n konetta jos haluat harrastaa värjäystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on se riski, joka jokaisen värjäyspaketin kyljessä pitäisi lukea, koneet kun ovat niin erilaisia. Itsellä käynyt tuo sama ja jostain syystä se on aina se valkopyykki, johon ne klöntit aina sattuivat. Nyt näyttää onneksi siltä, ettei tästä värjäysviikonlopusta mitään yllätyksiä koneeseen jäänyt.... Ainakaan vielä ei ole tullut vastaan.

      Poista