sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Syyspiristys portaiden pieleen

Pihan kasvillisuuden alkaessa rytöytyä syksyä vasten teki mieli saada sinne jotain nättiä ja erityisesti tähän portaiden pieleen, jossa rytöytyminen oli silmiini kaikista pisimmälle edennyttä. Tuossa kaiteen vierellä olevaa pensasta pitää leikata ensi kevättä varten, mutta ihan vielä ei sitä sovi tehdä, koska pitää antaa lehtien pudota ensin. Sitä odotellessa peitin näkymän pensaaseen oman pihan ruukuilla ja kukkakauppakierroksen saaliilla ja sain kertaheitolla kaunistettua kulkuväylän taas nätiksi.

Pari krysanteemia, muratti, hortensiaa, maksaruohoa, sorvarinpensasta ja sen sellaista yhdessä nipussa nosti rappusten fiiliksen oitis pirteämmäksi. Vaaleanpunaiset sävyt taas tuovat tuohon vähän vaaleutta ja valoa kun sade on maalannut kaiken taustalla omalla tummalla värillään vähän tylsäksi.

Nyt tämä näyttää vähän jopa kukkakaupan ovensuulta, mutta sepä ei haittaa yhtään vaan päinvastoin on just kiva noin. Sääennusteet lupailevat vielä lämmintä, joten odouksissani on näiden tässä säilyvän vielä pitkään hyvinä näin.

Kaikki on hauskasti yhdessä läjässä samalla puolella portaita syystä, että kun kulkusuunta on täältä mistä kuva on otettu, ohjaa tuo kasa kivasti tulijaa sisälle portaita pitkin. Tällä piskuisella pihalla tuon kulun saa helposti tukittua kasveilla vähän piiloon, joten nyt ei pitäisi kenenkään eksyä vaikka vähän hämärämpääkin jo olisi.

Tuli niin kiva tästä portaiden pielestä, että tekisi mieleni nyt vaan istua tuolla sitä tuijottelemassa. Onneksi säät ovat nyt olleet niin kivoja että siellä on voinut olla. Toivotaan, että pysyvät nyt yhtä leppeinä vielä hyvän aikaa, että kerkiää kaikki syyshommat tehdä rauhassa ja kirjaimellisesti hyvän sään aikaan.

Got some flowers to cheer up the gloomness by the concrete stairs. It's been raining so much lately that everything in the yard seemed the same tone, but with a little flowers here I made it look all fresh and nice again.

2 kommenttia:

  1. Silmä lepää ja hengitys tasaantuu, kun tuota pihaasi katselee. Kaunista syksyä!

    VastaaPoista