perjantai 4. syyskuuta 2020

Pienen pönttöuunin päällä

Siinä missä saatan toisaalla kodissamme ola hyvinkin ripeätahtinen muuttamaan asioita, saattaa toisaalla asiat lojua vuositolkulla samoissa asennoissa paikoillaan. Osin ehkä siksi, kun tykästyn johonkin niin jaksan sitä katsella, vaikka sitten vuosikausia ja osin siksi, jos en ole vaan keksinyt parempaakaan tilalle.

Tätä työhuoneen takan päällystä en vielä ollut ajatellut uusiksi järjestäää, mutta olosuhteiden pakosta siihen nyt kumminkin ajauduin, koska pienessä huoneessa alkaa tila jo armotta loppua kesken erilaisten työvälineideni lisääntyessä vuosi vuodelta. Siksipä siellä aiemmin -  vuosikausia -  oleilleet kynttilänjalat saivat nyt lähtöpassit ja tilalle tuli pari purkillista erilaisia, mutta esteettisiä työkaluja sekä savitöissä muottina käyttämäni lasipullo työpöydältä tilaa viemästä. 

Oikein kivasti ne siellä nyt mielestäni ovat ison vanhan kirjaimen kaverina eikä yhtään ole ikävä niitä kynttilänjalkoja, joilla varsinaista virkaa ei ollut, koskapa en niissä koskaan kynttilöitä edes poltellut.

(Sanon tähän väliin vielä ihmettelijöille, että tämä on uuden mallin pönttöuuni jossa pääliosa ei lämpiä laisinkaan ja sivuillakin suojaetäisyydet ovat 10-15cm.)

Uunin sivulle seinäkaapin päälle muutti kesän aikana asumaan ystävältä saatu hieno papinkaura, jonka hämähäkkimäiseen ulkomuotoon olin kovasti ihastunut. Tykkään myös paljon siitä kuinka vaatimattomalla hoidolla tällainen hengissä pysyy ja viihtyy. Toiveeni ovat kovin korkealla sen suhteen, että tästä tulisi nyt oikein pitkäikäinen kasvikaveri tähän huoneeseen. Toistaiseksi näyttääkin siltä, että loistavasti menee.

Koskapa tuo pönttönen on niin matala niin tykkään pitää sen päällä ja vierellä korkealle kurottelevia asioita tuomassa siihen lisää pituutta, jotta se sointuu huoneen muihin korkeisiin kalusteisiin paremmin ja nostaa vanhan talon kattoa samalla silmään ylemmäs. Toimii tosin hyvin näissä rintamamiestalon matalissa huoneissa, kun välillä kurottelee jostain kohti aivan liki kattoa sisustuksen kanssa, tulee ylväämpi fiilis tiloihin.

I'm sometimes quick at changing things in our house, but sometimes some places stay the same for years and years. Partly cause if I like something I can have it around for a long time. This is not a big change, but I needed a place to store some my crafting tools and I found the place on top of this tin oven. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti