Ainokainen

Heinäkuun loppu oli tässä perheessä ihan hirveää aikaa, kun toinen pikkukoiristamme oli jo tovin sairastellut eikä syytä oltu löydetty. Elokuun alku kun koitti se syy vihdoin löytyi eivätkä uutiset olleet hyviä. Nyt täällä onkin totuteltu sitten elämään vain tämän yhden koirakaverin kanssa, kun se toinen lähti sateenkaaren saattelemana autuaammille metsästysmaille. Suru ja kaipaus on niin musertava vielä tässä vaiheessa, etten pystynyt edes hänestä kuvaa tähän laittamaan, vaan tässä poseeraa nyt meidän perheen ainoa koira. (Siitä toisesta löytyy kuvia vaikka tästä, kun vietimme kesäpäivää vielä yhdessä)

Tässä on siis Luke. Hän on 15,5-vuotias vanha poika joka on ollut meillä ihan pennusta asti. Nyt hän on jo pari vuotta vietellyt lokoisia eläkepäiviä pääasiassa sohvalla maaten.. Hän ei kuule enää juuri lainkaan ja elopainoakin on hiukan liikaa, mutta muuten hän on vielä varsin vetreässä kunnossa. Hän on oikein sympaattinen ja rauhallinen pikkukaveri, jota ei paljoa maailman murheet hetkauttele. Hän onkin perheestämme ainoa, joka on päässyt asiasta jo yli ja elelee elämäänsä aivan niin kuin mitään ei olisi koskaan oikeastaan tapahtunutkaan. Tämä tietysti johtunee myös siitä, että hän on tiennyt tämän asian paljon meitä kauemmin ja eläin kun on, osannut suhtautua siihen niin kuin eläimet nyt tuollaiseen suhtautuvat; sellaista se on.

Itse täällä vielä paikkailen aukkoa sydämessäni ja koitan selvitä päivästä päivään. Kovin vaikea on mistään vielä kunnolla iloita, mutta eiköhän se joskus tästä. Nyt täytyy vain yrittää täyttää elämänsä mukavilla asioilla ja koittaa keskittyä taas normaaliin. Otan mallia tuosta Lukesta ja aloitan ihan pienistä asioista, niin kuin vaikka siitä, että nyt on kesä ja lämmin ja auringossa voi loikoilla.

P.s. Häneltä on poistettu pari kulmahammasta ja siksi hänellä välillä jää tuo kieli tuollai ulos. 

Last two weeks have been really hard for us here since our other dog suddenly passed away. Now we only have this fellow left, but what a little ray of sunshine he is. He's 15,5 years old, almost deaf and a little obese, but still so healthy and happy little furball. He's been great at helping as deal with the loss of his own son by showing us that life still goes on