lauantai 18. huhtikuuta 2020

DIY puoliponcho

En minä yleensä enää tähän aikaan vuodesta neulepuikkoja kilkuttele, mutta nyt iski reilu viikko sitten niin kova poncho-inspiraatio, että oli ihan pakko päästä kokeilemaan onnistuisiko se omasta päästä ja kuten kuvista näkyy, taisihan tuo onnistua.

Näin yhdessä tv-ohjelmassa (antiikkikaksintaistelu muistaakseni) eräällä naisella tosi kivan näköisen lyhythihaisen puoliponchon ja sitä tuijotellessa alkoi tehdä vähän vastaavaa mieli. Netin runsaista neuleohjeista ei tarpeeksi helppoa ohjetta minulle löytynyt, niin päätin sitten kokeilla ilman. Mietin mallin itselle sopivaksi ja  mahdollisimman helpoksi ja aloin neuloa. Eikä tuossa nyt loppujen lopuksi kauaa nokka tuhissut tv.n äärellä neuloessa kun tuli jo valmista.

Tässä on siis helmineuletta etu- ja takakappaleet ja suoraa neuletta hihat. Tein tuon kolmion mallisen helman ihan vaan lisäämällä joka kerroksella ekaksi ja vikaksi yhdet silmukat lisää, kunnes leveys ja korkeus oli sopiva. Sitten vaan suoraan ylös kunnes oli kaula-aukon aika. Kaularesorin neuloin irtonaisena ja ompelin kiinni saadakseni vähän nätimmän lopputuloksen, kun jos olisin poiminut silmukat ja neulonut resorin paikoilleen. Löysä käsialani ei näytä nätiltä silleen, joten hyvä tuli kun fuskasin. Hihat neuloin putkena ja ompelin kiinni viimeiseksi ja sitten asensn helmaan hapsut. 

Ainoa asia mikä nyt häiritsee silmiäni on tuo langan väri. Ostaessa se näytti kaupassa (ja nettikaupassa) ihan kivalta  vaaleanruskeahkolta (Novita 7-veljestä 060 hiekka), mutta täällä kotona se näyttikin sitten ihan vaan harmaalta ja joskus jopa vähän lilertävältä harmaalta ja näissä kuvissa varmaan kaikelta edellä mainitulta. Nyt pohdinkin vakavasti, että tekisinkö vielä toisen samanmoisen jostain vähän selvemmin ruskeasta langasta, sillä harmaa ei viehätä itseäni värinä sitten yhtään, vaan esim. pellavanruskea olisi i-h-a-n-a, mutta ans kattoo nyt ensin totunko sittenkin tuohon epäväriin ensin.

Made this knitted sweater with no instructions, but from my own head. It turned out very lovely, except for the color. It looks too grey or even purple for my liking and I'm thinking if I should make another from a more brownish yarn. 

4 kommenttia:

  1. Laiskana värjäisin. Sipulin kuoria vois olla hollilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten ihan hyvä idea, mutta eikös tuollaisessa värjäämisessä pidä vähän niin kuin keitellä niitä lankoja siinä liemessä? Saattaisi nimittäin kutistua tuo neule sillä viissiin.

      Poista
  2. Gjestal Maija-langassa on kiva meleerattu vaaleanruskea, vaikka hyvältä tuokin näyttää tiiliseinää vasten. Tein Maijasta vähän saman oloisen ainaoikein-neuleen, joka on kaularesoria vailla. Taidankin kokeilla tuota ompelua, poimimalla menee helposti vinoon se pääntie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, täytyypä käydä tuota lankaa vilkuilemassa.

      Poista