maanantai 5. lokakuuta 2015

Listapostaus

Sain lukijaltani postia jossa hän kyseli mielipidettäni rintamamiestalon listoista, että minkälaiset minun mielestäni ovat sopivat talon tyyliin. No meillähän on tässä talossa aika moniakin erilaisia, mutta kuvasin tähän omat suosikkini. Osa on alkuperäisiä ja osa hankittu muualta alkuperäisten mentyä vahingossa ison remontin aikana roskalavalle.

Näissä ensimmäisissä kuvissa on listat jotka saimme eräästä suunnilleen samanikäisestä purkutalosta. Vähän prameammat rintamamiestalon tyyliin, mutta silti oikein sopivat. Saavat piskuiset ikkunatkin näyttämään vähän suuremmilta. Yhdeksän sentin levyiset, kolmiportaiset listat ovat periaatteessa ihan samaa tyyliä kun talon alkuperäisetkin, hieman leveämmät vain. Tällaiset haluaisin myös jalkalistoiksi, sitten joskus kun inspiraatio siihen hommaan iskee (ja löydän tarpeeksi paljon tätä mallia jostain).

Talon alkuperäiset ovi-, ikkuna- ja jalkalistat ovat kaikki olleet tätä tyyliä kun tässä kuvassa ovien ympärillä. Kaksiportaiset ja noin viisi tai seitsemän senttiä leveät. Aikakauden tyyliin ihan miten sattuu. Osassa huoneista ikkunoissa leveämmät ja jalkalistoina kapeammat ja toisaalla toisinpäin. Itseäni ei ole koskaan häirinnyt se että eri huoneissa listat ovat erilailla. Pääasia on että listat ovat huoneen ja talon tyyliin sopivat. 

Kattolistakin pilkahtaa kuvassa. Sekin tuo ihan perus, malli joka on markkinoilla vieläkin. Joskus pohdin että laittaisin tilalle leveämmät, mutta saattaa olla että matalissa huoneissa se ei toimisi ihan halutulla tavalla. Meillä paneli- tai levykatot ovat jo sen verran rauhattoman näköiset että simppeli lista on paras niihin. Pysyy aisoissa eikä särje silmiin.

A reader of mine asked my opinion on moldings in this type of house. We have so many different styles in this house, due to an accident where most of our originals were thrown away, but here are my favorites, ones I intend to replace all the odd ones to these kinds too (at some point when I have the money to do so). 

2 kommenttia:

  1. Aah. Mä luulin, et täällä oli jotain kutkuttavia paljastuslistoja kuten "asioita, joita et todellakaan tiedä minusta" tai "asiat, jotka saavat blogGAAJAN ärsyyntymään" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin tylsä ihminen ettei mulla edes ole mitään kutkuttavaa paljastettavaa :D

      Poista