perjantai 9. lokakuuta 2015

Keittiökaappi työn alla

Laitan vähän diy-kuvia keittiökaappiprojektini etenemisestä tämän uuden yläkaapiston osalta. Ehkä vähän siksikin kun kyllähän tuo nyt sittenkin muuttuu melkolailla siitä mitä alkujaan oli, että näette vähän mitä täällä on oikein puuhailtu tässä välissä. Ylemmässä kuvassa kaappi on alkuperäisessä asussaan, oikein päin mutta ilman ovia. En laiskuuttani jaksanut niitä yhtä kuvaa varten ruuvailla paikoilleen, mutta saranoista nähnee että sellaiset korkeat ovet siinä oli. Tiskikaapit vasemmalla ja astiakaapit oikealla.

Kerkesin taas tapojeni mukaan aika pitkälle projektissa ennenkun muistin, että niitä kuviakin piti välillä ottaa. Kaappi on koko toimenpiteidesä ajan ollut työhuoneessani kyljellään (ja laiska ei sitä viitsinyt taaskaan siitä siirtää oikein päin kuvausta varten). 
Ensimmäisenä iltana katkaisin kaapin keskiseinän tilalle tulevan hyllykön tieltä. Ja koska en raaskinut purkaa jo olemassa olevaa hienoa vanhaa lasilokerikkoa tätä varten (siitä olisi pitänyt poistaa alareuna), rakensinkin sen mallin mukaan uuden. Kaikki ihan tavan liimapuusta ja ruuveilla kiinni. Ei siis mitään hienostelu-puuseppäilyä vaan ihan rehellistä askartelua. Toinen pikkulokerikon väliseinäkin hupsahti vähän vinoon, mutta sehän antaa tuolle vain luonnetta kun ei ihan täydellisesti sitten laatikko siihen istu.

Toisena iltana lisäsin tuonne muutaman välihyllyn niihin kohtiin joista ovet katkeavat kahteen osaan, niin että lookki tulee suunnilleen samaksi kun siinä toisessakin kaapissa on. (Huomatkaa että kaappi on nyt toisella kyljellään kun edellisissä kuvissa. Varsin ärsyttävää, eikö?). Vielä on edessä se ovien katkaisu (pelottava homma, sirkkeli ei ole lempparini.), uusien osien maalaus sekä tietysti se seinään kiinnitys. Toiveissa elän että ne kaikki olisi tehty tämän viikonlopun aikana, mutta saas nähdä, vähän on alkanut laiskottaa kun pari iltaa on jo tämän kanssa puljannut. Mutta, ai että siitä tulee hyvä, siitä olen jo nyt ihan varma.

Some pictures of the new old kitchen cabinet in the making. I changed it from a four door cabinet in to a six door cabinet wit an open shelve unit in the middle. And of course there is also a place for my pretty vintage glass drawers too. The doors are still missing but I'm hoping to get them on during this weekend and the cabinet on the wall. 

4 kommenttia:

  1. Oi,mikä urakka siellä...mut uskon etyä hyvä tulee...olisinpa minäkin ruvennut samaan hommaan,jos olisi ollut tarvis...hyvä me naiset...jää odottelemaan valmiita kuvia.☺

    VastaaPoista
  2. Oi että mikä projekti. Nyt vähän harmittaa etten säästänyt meidän keittiön vanhoja yläkaappeja. Ne olivat ihan lastulevyä ja jotain muovijuttua mutta voi miten hyvät säilytyskomerot niistä olisi saanut tuunaamalla autotallin seinälle höyläpenkin yläpuolelle! Kiitos taas ideasta!

    VastaaPoista