lauantai 5. syyskuuta 2015

Kiertävä kylttikauppias

Ensi lauantaina järjestettävässä Sisustusbloggaajien kirpputori- ja myyjäistapahtumassa myyn tietenkin myös näitä omia askartelemiani vanhaan tyyliin tehtyjä sisustuskylttejä.  Siinä kun pohdin että kuinka ottaisin pienen kylttikauppani mukaan ja laittaisin esille sinne. tuli mieleeni niin hauska ajatus, että se oli ihan pakko toteuttaa. Tottakai ne lähtisivät matkaan vanhassa matkalaukussa - missäs muussakaan. Noinhan niitä juuri pitääkin myydä, kuin ovelta ovelle kiertävä kulkukauppias muinoin.

Samalla tämä ratkaisi myös ongelmani siitä kuinka varastoin kylttejä kotonani. Vielä kun olisi vain sellainen tila jossain missä voisin pitää tuota koko ajan auki, kun niin nätti on katsella, mutta tehoneliöissämme ei moista rakoa juuri nyt ole. Kuvausta varten raijasin autotallista työhuoneeseen pienen pöydän ja päätinkin että jätän sen siihen nyt viikoksi, että voin edes sen ajan ihailla kauppaani auki. Ja pitäähän tuonne vielä askarrella lisää täytettäkin ennen ensi lauantaita, ötökkätaulut ovat yhtä vaille lopussa taas.

As I was wondering how to display my little sign store at the Sisustusbloggajien kirpputori ja myyjäiset next weekend I suddenly had the best idea - an old suitcase! Now they look like that's the way they should be sold. I also can store them in the suitcase at home. Two problems solved at one go.

5 kommenttia:

  1. Ihan mahtava idea! Jos ei tuolla kauppa käy, niin ei sitten millään :)

    VastaaPoista
  2. Voi jestas että sinä keksit, sehän on juuri täydellinen! Kiitos kyltistä, perille tuli...täytyykin alkaa tarkastelemaan näköä että missä mennään.

    VastaaPoista
  3. Niin ihana, että voisin ostaa koko kaupan :) Harmi vaan, etten pääse tapahtumaan tällä kertaa, mutta se ei varmaan ketään haittaa, koska tungos tulee olemaan melkoinen joka tapauksessa ;)

    VastaaPoista
  4. Hei

    Voitko lähettää kylttejä? Olisin kiinnostunut E-kyltistä.
    Terveisin
    maritta.sadinmaa@marsh.com

    VastaaPoista