keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Keittiöpuutarhaa suunnittelemassa

Inspiroiduin valtavasti viime kesän reissulla Gotlannissa näkemistäni luovista istutuslaatikoista ja päätin että haluan pihalleni jotain saman henkistä. Nyt televisiossa pyörivä Strömsön puutarhaohjelma on vielä lisännyt huimasti bensaa liekkeihin asian suhteen. 

Tonttimme reunalla, roskakatoksen takana koivujen alla oli oivallinen pieni tila johon aloin jo syksyllä suunnitella tulevaa keittiöpuutarhaa. Hamstrasin lavankauluksia ja mallailin niistä paikoilleen korkean istutuslaatikon jota on jo puoliksi täytetty puutarharoskilla. Tähän tulee kompostipohjainen kasvualusta jossa aion kokeilla ensi kertaa kasvattaa oikein isoa Halloween-kurpitsaa, asia josta olen aina haaveillut. Viereen tulee vielä toinen samanmoinen jossa viljelen sitten jotain muuta.

Laatikoiden edessä on tilaa muutamalle tynnyrinpalaselle jotka löytyivätkin sopivasti valmiina. Tuon punaisen ehkä maalaan vielä mustaksi että värien tasapaino pysyy eikä kokonaisuudesta tule liian kirjava.

Paikka on pihan aurinkoisin mutta sijainti aidan ja tien vieressä hieman riskialtis joten tuohon taustalle tullee jotain korkeaksi kasvavaa peittämään näkymiä. Ehkä papuja kasvamaan raudoitusverkkoa vasten tai jotain korkeampaa tynnyriruukkua. Samoin ajattelin rakentaa ympärille vielä jonkin kivan aidan suojaamaan paikallisilta jänöpupukaniineilta joita täällä vilisee viljalti.

En malttaisi odottaa että pääsen noita laittelemaan, mutta maa on vielä hieman roudassa eikä kaivaa oikein voi. Ja nuo isot kivetkin pitää tieltä siirtää. Tuossa on vielä hommaa saada pohja tasaiseksi jotta puutarha näyttää sitten tarkkoihin silmiini sopivalta. Muutama istutusastiakin voisi vielä mennä, joten ehkä painun tästä aikani kuluksi niitä metsästämään ensin.

I got so inspired of the creative gardening styles while visiting Gotland last summer that I decided to make my own version. I started last fall by making a wooden planting box that we have already started filling with garden waste. There will be another one next to it and old pieces of barrels around them. I'm also planning to make a back wall by planting something high on the background and I need to build a small fence too since there's a lot of wild hares here. But so far it looks like it will be quite nice little garden. I only wish the spring would be a bit faster this year.

9 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun tulee kevät! Pakko kommentoida, että ethän vaan laita syötäviä kasveja noihin vanhoihin peltitynnyreihin tai jos laitat,varmista, että eivät sisällä myrkyllisiä aineita, maaleja tai muita. Sama tietysti koskee istutuslaatikoita eli jos et laita muoveja sisäpuolelle, kannattaisi käyttää käsittelemätöntä puuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan syötäviä ja laitan väliin elintarvikekelpoista muovia. Puu laatikoissa ei ole kestopuuta ja maalattu vaan ulkopinnoiltaan.

      Poista
  2. Hieno lavakaulus sinulla! Jättikurpitsan kasvattaminen siinä on kyllä tosi haasteellista. Jättikurpitsa kasvattaa monen metrin haaroja ja tekee sen kurpitsan toisinaan muutamankin metrin päähän istutuspaikasta. Kesäkurpitsa taas tekee kurpitsan usein siihen "juurelle".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tiedän. Näin tuosta Strömsön ohjelmasta miten kurpitsa "vaeltaa" :D Tulee olemaan hauska nähdä mihin jos minnekään minulla kurpitsaa sitten tulee.

      Poista
  3. Apua, ei saa yllyttää! No, ehkäpä nyt yritän hengittää syvään, rauhoittua ja keskittyä ihan vain tämänvuotiseen ja huolella pohdittuun suunnitelmaan eli kasvihuoneeseen. :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä tuo punertava tynnyri noinkin näyttää; sieluni silmin jo näen, miten sieltä "ryöppyää" vihreitä lehtiä :) Tulee ihana keittiöpuutarha! Kiva odotella millaiseksi se kesän mittaan vielä muodostuu.

    VastaaPoista
  5. Kiva nähdä millainen puutarhastasi tulee... alku on ainakin lupaava =D

    VastaaPoista
  6. Siitä tulee hieno! Strömsön puutarhassa on kyllä ollut nerokkaita ideoita.

    VastaaPoista