perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kasvihuoneen ensimmäinen vuosi

Se oli suunnilleen näihin aikoihin viime vuonna kun ajatus uudesta kasvihuoneesta oli kypsynyt sen verran että päätös sen rakentamisesta viimein tehtiin. Paria kuukautta myöhemmin pihasta lähti siinä vuosia orpona tönöttänyt huvimaja ja tilalle jäi vain rumahko kuoppa.

Kuoppa ei siinä kauaa ehtinyt olla kun se jo laajeni ja tasoittui ja jonkinmoinen antura myös valettiin. Päivän parin päästä päälle alkoi nousta tiilirivi poikineen ja kivijalka oli hujauksessa valmis. Into oli korkealla ja säät suosivat.

Sitten sitä sahattiin, ruuvattiin, mittailtiin, katseltiin ja ennen kaikkea helteessä hikoiltiin. Onneksi suurten varjojen alla oli hieman turvassa paahteelta. Kun saatiin vielä rempseä peltikatto päälle alkoi tuolla olemaan jo melkoisen kotoisaa.

Sitä alettiin tietysti myös sisustaa vaikka kaikki oli vielä ihan kesken, mutta pakkohan se oli. Ei kai noin söpöä tilaa voi olla vähän sovittelematta jo etukäteen.

Heinäkuussa oli jo ovet ja ikkunat paikoillaan ja sisällä kasvoi tomaatit ruukuissaan.  Sisällä oli kyllä niin mukavaa ja tunnelmallista että fiilistelin siellä usein ihan yömyöhään asti.

Loppukesästä saatiin maalipintakin vihdoin kohdilleen ja viimeisetkin puuttuvat lasit paikoilleen. Elokuun lopulla kun illat alkoivat jo viiletä oli tuolla sisällä vielä täysi kesä.

Talven yli maja uinui unillaan koristaen pihaa ulkonäöllään. Sisälle ei juuri päässyt lumien ja ovien yllättävän turpoamisen johdosta mutta se ei haitannut. Tuolla sisällä oli mielestäni aina kesä enkä oikein halunnutkaan mennä sinne kylmään omia muistojani pilaamaan. Annoin levätä vaan.

Ja nyt, tänään tuo ovi vihdoin aukesi ja auringon lämmössä tunsin jotain nenässäni ensi kertaa aikoihin; lämmin puu ja multa, ihan kesän tuoksu. Tuolla sisällä se alkaa jo heräillä. Laitoin keittiössä jo ensimmäiset siemenet itämään, tomaattia tieysti, mitäs muutakaan. Miten ihanaa että on vihdoin oma kasvihuone pihalla!

The greenhouse has survived it's first winter. Here's some pictures of it's first year on our yard. Last photo taken today.There's links in the text to my previous posts where you can find english translations (lazy me).

14 kommenttia:

  1. Kaunis! Olisihan se aika unelma saada tuollainen - en yhtään ihmettele, että siellä viihtyy paitsi kasvit niin myös ihmiset :)

    VastaaPoista
  2. Voi kamala mua ihan oksettaa kun tuoon niin kaunis ja hieno ja ihana etten henkeä saa :D

    VastaaPoista
  3. Oi onnekasta! Toi on niin ihana kasvari. Suurin haaveni on oma kasvihuone, jokohan ens kesänä se alkais rakentua? Mistäköhän hommasitte nuo tiilet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystäviltä ja tutuilta ja tori.fi stä löytyi hyvin purkutiiliä tarpeeseen :-)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanan tunnelmallisen näköinen. Ja aikas persoonallinen! Voi täällä on kans yksi kasvihuonefani. Viljelysuunnitelmat on valmiina ;) .
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  6. Onpas kivan näköinen kasvari! Tykkään tosta ideasta, kun ei ole kaikki ikkunat lasia.
    Itellä on kans itse tehty kasvihuone.Tykkään siitä kovasti ja vietän siellä kesäisin aikaa tosi paljon. Suosittelen kasvihuonetta kaikille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuon tarkoitus on olla vähän niinko yhdistetty kasvihuone ja huvimaja. Yhdyn suosituksiisi :)

      Poista
  7. Oih, kaunis on! Meillä on niin pieni piha, että tänne olisi hankala sijoittaa tuommoista, mutta kylläpä taas alkoi kutkuttaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös tosi tosi pieni piha ja hyvin mahtui kun ängettiin :D

      Poista
  8. Aivan ihana. Tuollainen on minunkin haaveissani, mutta ei varmaan vielä tulevana kesänä.

    VastaaPoista
  9. Toi on niin komee! Tilasin ensi kesäksi meidän parvekkeelle vihervitriinin mutta ei se lähellekään kasvihuoneen veroinen.

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana viherhuone! Nyt rupesi jo nikkarisormia syyhyttämään.

    VastaaPoista