maanantai 3. heinäkuuta 2023

Pienellä kesälomalla

Ihan muutama päivä sitten oli vielä kuumaa ja aurinkoista ja pikkuvaununi oli parkissa ystävien isojen parsapuiden alla varjossa. Nyt vihmoo sade ja on kylmää, mutta minä olen jo kotona kirjoittelemassa tätä postausta tuosta reissusta ja katselen näistä kuvista miltä se hellekesä tuolla Satakunnassa näytti.

Tuossa salavien alla on ihanan varjoisaa ja vaikka lämpöasteet kohosivatkin melko koviksi ei tuolla tarvinnut liikaa hikoilla. Aikaa pystyi hyvin viettämään myös tässä vaunun edessä istuksien eikä sisälläkään liian kuumaksi mennyt, kun piti oven ja kattoluukun auki päväsaikaan. Öisin ei myöskään tarvinnut erikseen vaunua lämmittää, vaan sen sisällä oli just mukava vaikka ulkona vähän viilenikin.

Pakkasin mukaan reissulle kaikki kivan väriset pehmusteeni, jotta sointuisin ystävien pihaan ja tyyliin, heillä kun pidetään väreistä oikein urakalla. Otin matkaan myös muutaman tuollaisen "paperi"lyhdyn, jotta lookki on ihan kohdillaan ja koska nuo puunoksat oikein huutelivat sellaisia viime vuoden reissulla.

Täällä on aina niin kiva käydä, kun tuntee itsensä lisäksi tämän vaununkin niin tervetulleeksi ja sille on tuo oma parkkipaikka aina varattuna tuossa salavien katveessa. Lähtiessä tuli taas puheeksi, että tämä vaununi voisi jäädä tuohon heille ihan pysyväksi koristeeksi... Vitsillä tietenkin, enhän ikinä voisi jättää tätä söpöä kesähotelliani, vaikka tiedänkin, että siitä pidettäisiin heillä kyllä oikein hyvää huolta.

Laitan lopuksi tähän vielä tuon hauskan kuvan minkä älysin ottaa vaunun takaa, että miltä se tuossa puiden välissä näyttää siitä suunnasta. En olekaan ennen  tainnut tästä suunnasta sitä tuossa puutarhassa vielä esitellä. Sinne se kuitenkin sopii ihan väljästi, vaikka kuvassa näyttääkin, että ihan on kiinni puiden rungoissa. Se on vain optinen harha, tilaa on yllin kyllin vaunun tuossa olla ja tilaa on vielä kääntyäkin paikalleen laittaessa ja pois lähtiessä.

Ja nyt on jo ihan hirveä ikävä takaisin tuonne, rakkaiden ystävien luo, jossa aurinko paistoi ja ihanaa oli. Vaikka on se kotonakin ihan hyvä, varsinkin nyt kun ulkona myrskyää ja on kylmä.


Took a trip to visit my dear friends with my caravan. Parked it to it's reserved spot in their garden and had the best little holiday.

1 kommentti:

  1. Ihanat kuvat! Voisi luulla että on jostain eteläisimmistä maisemista otettuja. Tuo "siattomilta pääsy kielletty"-kyltti jaksaa joka kerta naurattaa :)

    VastaaPoista