tiistai 23. marraskuuta 2021

Lunta ja valoa

Ai että miten ihanaa oli kun tuprutti tänne eteläänkin pieni annos lunta viime yönä. Edellinen joununaika meni niin mustissa tunnelmissa, ettei edes pihan runsaat jouluvalot sitä oikein piristäneet, mutta nyt kun on vähän valkeaa mukana on fiilis heti niin ihmeellisen erilainen, että piti heti käydä tuolta vähän kännykällä muistoja räpsimässä, jos vaikka käy taas niin, että enempää ei tänä vuonna ole enää luvassa.

Sytkähdin tänä vuonna laittamaan pihan jouluvalaistuksen kuntoon vasta nyt ihan viime viikon lopulla ja lisäsin sinne kesän jäljiltä olleiden seuraksi sinne tänne muutamat vähän enemmän joulufiilikseen sopivat. Meillähän siis tykätään poltella jouluvaloja pihalla ympäri vuoden, koska tykkään niin paljon siitä fiiliksestä minkä pienet tuikkivat valot pensaiden latvuksissa eri vuodenaikoihin tuovat, mutta jouluisin pistetään sitten ihan överiksi ja tuiketta on pienessä pihassamme oikein tuutin täydeltä.

Tämä vuosi oli siitä poikkeuksellinen, että lähes kaikki valosarjat olivat säilyneet ehjinä eikä uusia tarvinnut käydä kaupoista ostelemassa niin päätin sitten sijoittaa ja hankkia jo tovin haaveilemani söpön joulupeuran pihan kruunuksi. Sijoitin sen pihalle niin, että se näkyy kaikille sisään tulijoille kuin myös niille jotka sitä talon sisältä ikkunasta haluavat ihailla. 

Peuran valojen värisävy ei ihan täysin natsannut pihan muihin valoihin, niin väritin sen polttimot yksitellen läpikuultavalla lasimaalilla  lämpimämmän sävyisiksi, siitä niksi talteen niille joille myös on tärkeää, että kaikki valosarjat ovat tarpeeksi lähellä toisiaan sävyltään.

Laskin että tänä vuonna pihassa kimmeltää jouluvalot neljässätoista eri puussa, pensaassa, mökissä tai koristeessa. Ei ihan ennätykset, mutta erikseen laskettuna valosarjoja on tuolla seitsemäntoista, koska kolmessa isommassa puussa on kahdet valosarjat, kun yhdet eivät ihan riittäneet. Että on kyllä kimmellystä kerrakseen ja se on kyllä juuri nyt ihan älyttömän ihanaa.

Finally we got some snow and I got to see my Christmas lights against the white. Last Christmas was so murky and wet that it's a great joy to see the brightness that a small layer of pure white snow brings.  I love to decorate our small yard with hundreds of little glimmering lights, it makes the space look so magical. 

6 kommenttia:

  1. Ihana blogi ja valot, kyllä niissä riittää tunnelmaa, rakastan noita valoja :)

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka kaunista! Oikea talven ihmemaa.
    Minäkin olen täysin hurahtanut jouluvalojen maailmaan ja ihailen kovasti. Lemppareita juuri nämä lämpimänvaaleat värisävyt.

    VastaaPoista
  3. Ihania noi pienet tassujen jäljet lumessa <3

    VastaaPoista
  4. Ai että mikänä ihana talven ihmemaa teillä onkaan! On kyllä tunnelmaa ❤

    VastaaPoista
  5. Ihana tunnelma välittyy tänne saakka. Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
  6. Valoilla saa kyllä tunnelmaa aikaseksi ja ihanan paljon valoja teillä! Ja lumi kyllä tekee heti ihan erilaisen fiiliksen. Tuosta pitää nyt nauttia täysillä!!

    VastaaPoista