sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Kaapin takana on nainen

On koko viikonlopun soinut päässä Matin ja Tepon hittibiisi vuosikymmeniä sitten, jota lapsena laulettiin tahallaan väärin, että "kaapin takana on nainen". Nyt se on ihan konkreettisesti ollut totta, sillä olen päivät pitkät viettänyt enemmän tai vähemmän juuri kuvassa näkyvän kaapin takana, eli siellä on ollut nainen! (Ei tosin ole just nyt enää, kun se on tässä näppäimistön äärellä.)

Siirrettiin tuo kaappi pois tieltä perjantaina ehtoolla ja nyt alkaa takana olla pikkuhiljaa niin valmista, että saamme sen takaisin paikoilleen vielä myöhemmin tänään illalla.

Ihan hauskaa on ollut tuolla piilossa töitä tehdä, vaikka välillä vähän turhauttikin jos oikein kauniin kuvion sai aikaiseksi, että kaappi sitten peittää kaiken siellä, kun valmista tulee. 

Mutta nämä kuvat ovat vielä eiliseltä ja työ on edistynyt on jo reippaasti tuon nurkan yli. Hyvänä apuna hommassa on muuten ollut ilmakuivain, joka heittämällä puolittaa maalin kuivumisajan ja nopeuttaa koko hommaa huomattavasti. Tilasin vielä viime viikolla itselleni toisen samanlaisen sapluunan niin on saanut ottaa välistä vähän vapaatakin, kun homma edistyy kahden avulla tuplavauhtia sitten kun tekemään on ruvennut.

Loppusuora häämöttää jo, ihan en huomiseksi sitä uskalla luvata, kun on muitakin hommia, mutta eiköhän se tuossa ensi viikon puolivälin tienoilla ole sitten valmis vihdoin tämäkin.

I've spent most of my weekend behind this cabinet painting the patterns on the walls. A little frustrating job knowing this cabinet will cover up most of it, but still quite fun to do. Today I've reached the home stretch, after that corner and I believe by wednesday this project will finally meet it's goal.

1 kommentti:

  1. Jos minä olisin ollut tekemässä, niin olisin antanut kaapin takana olevan tapetin olla tuunaamatta. Mutta sitten sitä ei olisi paljon parantunut siirrellä muualle :) Eli hyvä kun olit tuolla kaapin takana.

    VastaaPoista