lauantai 5. kesäkuuta 2021

DIY ruostekukkia osa II

Tein vielä pihan ruostekukkakokoelmaan yhden nupullaan olevan punahattusen ja nyt on kolmen kopla mielestäni just kiva kukkapenkin koristus. Vähän petyin matkan varrella tuohon ruostesprayn pysyvyyteen, mutta korjasin jo alkuperäiseen ohjeeseen ja sanon tässäkin, että kannattaa hioa tai pohjamaalata (tai molemmat) ennen ruostemaalausta, jos ei tykkää, että maali paikoin saattaa raapeutua irti, jos sitä kovin runnoo. Muuten tuntuu pysyvän kyllä paikoillaan, eli näistä tuli vähän sellaiset katsoa saa, muttei koskea -kukkaset.

No mutta nättejä ne on kumminkin ja ehdottomasti vaivan arvoisia tulee niihin ajan kanssa vähän kropsuja tai ei.  Ainahan voi sitten vähän ehostaa jos alkaa silmiin käydä.

Tein tuon nuppusen vähän erilaisista palasista kun auenneet mallit ja tämä on vähän helpompi ja nopeampi, kun ei niin isoa tarvitse tehdä. Materiaalit melkolailla samat kun isommissakin kukkasissa. Tällainen nuppu syntyy yhdestä puolen litran tölkistä näin:

Ensin otetaan paperiarkki, leikataan se neliöksi ja taitellaan kolme kertaa kolmioksi kulmat vastakkain. Sitten piirretään kolmion taitettuihin sivuihin kukan terälehden puolikkaat ja leikataan viivoja pitkin. Lopputulokseksi pitäisi syntyä kaunis kahdeksanterälehtinen kukkanen. 

Näitä tarvitaan kolme eri kokoista, joista suurin suunnilleen 15cm halkaisijaltaan ja pienemmät noin 8cm kumpikin. 

Tee pienemmistä kukasista vähän kapeampia muodoiltaan, niin että pienin on kaikista kapeaterälehtisin. Piirrä mallista alumiiniin ja leikkaa kukkaset. Leikkaa niihin myös kaikkiin suunnilleen keskelle reikä kierretankoon kiiinnitystä varten.

Muotoile taas sukkapuikolla vähän suonia lehtiin aidon fiiliksen luomiseksi. Ja sitten hio, pohjamaalaa ja maalaa palaset molemmin puolin ruosteisiksi. (Maalaa taas myös mutterit, prikat ja kierretanko samalla).

Kokoaminen tapahtuu samanlai kun isommissakin, eli ensin mutteri ja prikka paikoilleen ja sitten terälehdet järjestyksessä pienimmästä isoimpaan. Kun päällimäinen prikka ja mutteri on paikoillaan ja kiristetty ala taivutella kahden päällimäisen terälehtikerroksen lehtiä sisäänpäin nupulle. Alimmat, terävimmät lehdet taitetaan vuorostaan alaspäin. Voit käännellä vähän terävimpien terälehtien kärkiä ulospäin, jotta nuppuun tulee elävyyttä.

Ja sitten nuppu onkin valmis! Mielestäni tämä muistuttaa etäisesti myös vähän ruusua, että jos haluaa pelkästään semmoisia tehdä niin tämä ohjehan sopii loistavasti siihenkin.

Ja sitten vaihdoin tekniikkaa kokonaan ja tein jotain vieläkin hauskempaa:

Kaupasta ostetut (Plantagen) ruostekukkaset kaipasivat vierelleen jotain kaveriksi ja keksin tehdä sinne sekaan muutaman unikon siemenkotaa muistuttavan koristetikun. Niistä tuli myös tosi hauskat ja sopivat tuonne niin kivasti ja luontevasti että menevät ihan täydestä kaupasta ostetuista kyllä nämä myös.

Niiden materiaaleiksi käytin kaapin perältä kaivamaani (vuosia vanhaa) uunissa kovetettavaa Fimo-massaa, metallitikkua ja muotoilupuikkoa massan työstämiseen. (Tähän käynee oikein oivallisesti myös puinen kukkakeppi varreksi.)

Muotoilin massasta niin liki siemenkotaa muistuttavan palleroisen kun kykenin ja kovetin sen uunissa ohjeen mukaan kovaksi ja jämäkäksi. Sitten porasin sen pohjaan tiukahkon ja syvän reiän ja tungin tikun sinne tukevasti. Sitten vaan ruostesprayta pintaan (pysyy massassa vähän paremmin) ja tikut kukkapenkkiin!

Tästä en muuten yhtään tiedä, että miten tuo Fimo tuolla ulkona mahtaisi pakkasia sitten kestää, että tässä kokeilemalla vaan sekin selviää. Pääasia kuitenkin on, että nyt kesällä näyttää kivalta ja niinhän tuo todella näyttääkin.

I had to make a budding flower too to my rust flower collection, it was even simpler to make than the open ones. I also wanted to make some seedcases to accompany my store bought lilies and I used Fimo modelling material for those. Worked out so well and makes both arrangements more alive and lovely.

2 kommenttia: