lauantai 20. maaliskuuta 2021

Ruokapurkki nätimmäksi

 

Olen tykännyt jo vuosien ajan ruokkia pikkulintuja talvisin ja aina on ollut ongelmana niiden ruokien säilyttäminen täällä sisällä. Ostan usein sellaisen ison muoviämpärillisen talipalloja kerralla ja sitten koitan parhaani mukaan pitää sen jossain piilossa, kun semmoiset  muovipurkit ovat silmiini niin kovin epäesteettisiä.

Istuin katselemassa puutarhaohjelmaa, jossa vilahti pikkulintuja, kun muistin, että minähän löysin just vastikään kirppikseltä purkin, josta saisin tehtyä oikein nätin säilyttimen niille linnunruoille. Idean taustalla oli tämä vuosia sitten tekemäni kanankakkapurkki, johon tuli pienoinen kirjoitusvirhe, mutta se ei ole onneksi sen käyttöä haitannut.

Kaivoin siis purnukan esille ja etsin siihen varastoistani sopivan messinkinupin kannen avaamista helpottamaan. On meinaan tuhannen vaikeaa välillä aukoa tällaisia ilman, että kynnet katkeaa, mutta nupin avulla kansi irtoaa ilman yhtäkään ärräpäätä ja yhdellä kädellä.

Pieni mittaus ja merkki keskikohtaan ja poralla reikä kanteen, nuppi ruuvilla tiukasti kiinni, helppoa kun mikä. 

Sitten kopsailin tekstin tietokoneen ruudulta läpipiirtämällä tavalliselle paperille, teippasin sen purkin kylkeen ja pistin kalkkeeripaperin väliin, näin on tekstin jäljentäminen helppoa eikä tarvitse ihan niin kieli keskellä suuta olla.

Valkkasin tällä kertaa kieleksi ruotsin, koska tykkäsin, että näyttää kivammalta kun sama suomeksi. Tarkistin tietty ensin monta kertaa, että menee varmasti oikein ja sitten piirtelin tekstin ja värittelin tussilla paikoilleen.

Ja kylläpäs tulikin niin paljon nätimpi ruokapurkki linnuille nyt! Nyt ei tarvitse sitä kaapissa piilotella, vaan se voi kaiket talvet olla ihan rehellisesti esillä ja osa sisustusta. Muistaa paremmin käydä täyttämässä varastotkin, kun ei tarvitse enää purkkia piiloistaan etsiä.


Made this pretty old tin to serve my birdfood supplies. I hate those plastic containers they come in and always hide them from sight and that makes me forget to buy more food when needed. This way this pretty tin can stay out in the open and I will not forget it anymore.

I just took an old tin, put a knob on the lid and copied the text on it with the help of carbon paper. I wrote the text in swedish, just cause it looks prettier than in finnish.

7 kommenttia:

  1. Tulipa kaunis! Tein kanankakkakattilan iät ajat autotallissa lojuneesta emalikattilasta tämän innoittamana, ja kyllä olisi kalkkeripaperista ollut apua, mutta en nyt tähän hätään sitä löytänyt. Pitänee tuunata sille oma purkki, että löytyy ensi kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalkkeeripaperi onkin vain laiskimmille, tosi taiteilijat osaa ilmankin :) :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Kivasti tuo nuppi sopii kanteen ja tosiaankin helpottaa varmasti avaamista. Teksti on nätti kans (parempi ruotsiksi jep). Meillä on oravanpähkinöitä, joita ne pallomahat syö älyttömiä määriä :D joten pakko ostaa säkki kerrallaan. Ja säkki retkottaa sitten kuistilla, valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Vinkkinä säkin piilotukseen, sellaiset rautakaupoissa myytävät peltiset kannelliset tuhkaämpärit näyttävät kanssa tosi kivoilta ;-)

      Poista
    2. Toden totta!! Hyvä vinkki. :)

      Poista