lauantai 4. heinäkuuta 2020

Heinäkuun ekalla kirppisretkellä

Tehtiin ystävän kanssa päivän mittainen kirppistelyreissu jota oli suunniteltu jo ihan tammikuusta lähtien. Kaikenmoista oli vaan tullut tielle, niin että lähtemään päästiinkin vasta nyt, mikä ei sinällään ollut yhtään huono, noin niin kun ilmoja ajatellen. Päivä oli oikein leppoisan lämmin ja siksipä olikin kiva poiketa ensimmäiseksi taas Josefiinan aitassa Lohjan kupeessa ihania pellavavaatteita hipelöimässä. Kävin täällä ekan kerran viime kesänä ja vannoin, että takaisin tulen varmasti, eikä se ollut turha reissu tälläkään kertaa kun yksi ihana kevyt puuvillapusero lähti tuolta matkaani.

Suuntasimme siitä sitten Billnäsiin Ruukki-kirppiksen rompetorille, josta olin nähnyt mainoksen facebookissa. Ne varsinaiset isot Billnäsin ja Fiskarsin antiikkipäivät kun oli peruttu, olivat odotukseni tämän rompetorin suhteen aika korkealla, mutta ei siellä sitten ollutkaan mitään järjettömän isoja markkinoita ja löydöt jäi minulta tyystin tekemättä tuolta, tarjonta kun oli etupäässä just kaikkea sellaista joka ei minua juuri kiinnostellut. Mutta Billnäsissä on aina kiva käydä, vaikka vain sitten ihan ohikulkumatkalla; maisemat on hienoja silti.

Sieltä suuntasimme sitten Saloon päin ja matkalla pysähdyttiin Maurin Makasiinille Perniöön tottakai. Paikka on jo itsessään sellainen nähtävyys, että ei sen ohi ihan noin vain kannata ajaa. Itselleni ei täältäkään löytöjä vielä tullut, mutta maailman parhaimman kanelipullan sieltä lähtiessä ostin, oikein sellainen kotona leivotun makuinen ja ihana. Pitkään lämmittävä  muisto jäi siitä (olisi pitänyt ostaa useampi).

Salossa aloitettiin heti omasta mielestäni parhaasta, eli Aarressaari kirppiksestä. En ole vielä kertaakaan sieltä tyhjin käsin lähtenyt eikä niin onneksi käynyt nytkään vaikka olinkin sitä mieltä, että heinäkuun alku ei ehkä ole ihan se paras kirppistelyaika löytöjä etsivälle. Loma-aikaan tarjonta on yleensä vähän suppeampaa, mutta niin on kävijämäärätkin, joten se aarre saattaa sieltä löytyä silti. Nyt löytyi oikein ihana vanha Kupittaan maljakko (jonka esittelen teille myöhemmin oikein erikseen sitten).

Tästä suuntasimme sitten Radiokirppikselle, sieltä Salon ostoon ja myyntiin ja lopuksi vielä Secondhandmarkettiin ja jostain syystä unohdin tyystin ottaa niistä teille kuvat, keskityin vissiin niin kovasti aarteen etsintään, että aivan unehtui koko kamera. Mitään suurta aarretta en noistakaan silti löytänyt, mutta vallan kivoja paikkoja olivat kaikki ja palaan niihin varmasti vielä tänä vuonna, mutta ehkä vähän anteliaampaan aikaan vaan.

Kotimatkalla poikettiin sitten vielä Kasvihuoneilmiöön, joka on aina yhtä huikea ja sykähdyttävä kaikessa siinä upeudessaan, joka se vain on. Siellä on kyllä ihan mieletön oma maailmansa joka on kokemuksen arvoinen jo ihan vaan sillä että näkee sen. En ollut tuollakaan vuosiin kerinnyt käymään ja olikin taas kiva pitkästä aikaa käydä ihmettelemässä mitä kaikkea sitä olemassa voikaan olla.  Nuo porsaat olivat niin sympaattinen ilmestys, että oli hyvin lähellä että olisin siitä yhden itsellenikin ostanut, mutta onneksi en sitten kuitenkaan lähtenyt sille tielle.

Päivä oli kyllä ihan huikean kiva ja onnistunut vaikka löytömäärä jäikin kohdaltani laihanlaiseksi, mutta ei se haittaa jos pieni kirppisnälkä tästä jäi, sehän tarkoittaa vain sitä että seuraavaa reissua täytyy alkaa suunnitella jo siis.

A road trip with a good friend to Lohja, Perniö, Salo and Nummi with lots of fleamarkets and other fun places.

3 kommenttia:

  1. Vinkistä vaarin, mekin teimme retken kasvihuoneilmiöön, löytyi hyvä lahja sukulaistytölle. Tuollainen possu meinasi myös lähteä mukaan, mutta kun sille olisi pitänyt ostaa kaveri.. Ja se reki missä ne oli kyydissä, niin ei sitten. Kiva päivä, kiitos taas inspiksestä.

    VastaaPoista
  2. Siis apua! Mikä liike tämä Kasvihuoneilmiö oikein on? Pakko päästä käymään ihan täältä toiselta puolelta Suomeakin, näyttää ihan aarreaitalta minun makuuni <3

    VastaaPoista