sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Kaunista ja tarpeellista

Perjantaisen kirppiskierroksen saaliit ovat tässä; vähän laihanlaiset mutta sitäkin paremmat. Eihä sitä nyt aina tarvitse mitään isoja romumääriä löytää, joskus on ihan ok tulla kotiin vaikka tyhjin käsin. Kaikkea kun on kertynyt nurkkiin jo aika paljon eikä sitä rompetoriakaan tänä vuonna Parolassa ollut, jossa ruukaan aina ylimääräiseni myydä pois, niin maltti on kirppiskierroksilla kyllä enemmänkin kuin valttia.

Olen tässä jo muutaman vuoden korjaillut kirppiksiltä talteen noita kodintölkin kansia saattaakseni oman kokoelmani valmiiksi. Tykkään nimittäin että omissa kodintölkeissäni olisi oikeanlainen kansi, eikä karhulaa tai ilvestä. Hitaasti, mutta varmasti näitä aina vastaan jostain tulee ja kansi kerrallaan vaihtuvat purkeissani. Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että kaikissa olisi, mutta mikäs kiire tässä.

Kupittaan maljakko oli ihana löytö muotonsa ja värinsä puolesta. Bonuksena vielä tuo ihana valuva lasite, joka sai sydämeni sulamaan ihan saman näköisesti.

Kukkalapion ostin Kasvihuoneilmiöstä, kun noita ei voi koskaan olla liikaa, kun jostain syystä unohtelen niitä kesäisin aina kukkapenkkeihin ja syksyn tullen löydän vasta. Kun niitä on varastossa monta, on sellainen aina käsillä sitten kun tarvii, eikä tarvitse lähteä jokaista kukkapenkkiä inventoimaan siltä istumalta.

Maljakon pistin kotona heti tositoimiin ja tein pienen asetelman olkkarin klapihyllyn päälle. Muut rekvisiitat löytyivät näppärästi jo omista kokoelmista vitriinistä eikä tähän tarvinnut oikeastaan juur lainkaan uhrata aikaa tai ajatustyötä, sen kun asetteli tuohon vaan. Oikeasti ihan hurjan hauskaa, että on sen verran kivaa kamaa kerääntynyt, että saa nopsasti stailattua aina kaikkea kaunista. Pysyy omakin mielenkiinto yllä, kun vähän vaihtelee esillepanoja silloin tällöin.

My finds from the roadtrip, not that much but all good stuff. I keep loosing my planting shovels in the flowerbeds during summer (I always find them all in the fall), so it's good to have a lot of them. The vase made my heart melt the way the glaze on it's surface, so pretty. Had to style it to show when I got home. The lid is for my collection of certain kind of glass jars, I like them to be the same set.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti