perjantai 7. kesäkuuta 2019

Valmiina rompetorille 2019

Huomenna se on, nimittäin Parolan aseman rompetori ja myyntinurkassani näyttää tällaiselta. Aarteita on taas lähdössä kiertoon pilvin pimein ja kylttejä ja keramiikkaa löytyy mukaa myös. Hinnat olen romppeiden osalta polkaissut erittäin sopiviksi, joten hyvien kauppojen perässä kannattaa tänne tulla ehdottomasti kurkkimaan. 

Myynnissä on myös niitä uusia saippuakuppeja ja lusikoita, joista olen täälläkin jo posmottanut, mutta jostain syystä en saanut niistä otettua tässä kiireessä yhtään tarkkaa kuvaa, mutta tuolla alahyllyllä niitä kyllä on.

Maksuksi nurkassani kelpaavat sekä käteinen, että kortti ja minut löytää aseman aulasta sisältä kahvilan kupeesta. Mukanani aulassa on monta muutakin ihanaa rompemyyjää ja tässä pieni otos siitä mitä heidän myyntipöydistään löytyy:

Keltainen kahvipannu -bloggaaja Pauliina on tuonut paikalle ihanan läjän ylimääräisiä herkkujaan. Pöytä ja sen ympäristö oikein notkuu aarteita eikä tähän kuvaan ei edes mahtunut kaikki.

Notes on a life -blogin Stellan ja Jarnon varastoista on löytynyt ihan uskomaton kavalkadi ihan kaikkea mahdollista. Tämä nurkka löytyy heti asema-aulasta oikealla.

Ja sitten tietysti järjestäjän oma nurkka, eli Parolan aseman Katjan makasiini. Se on aivan ääriään myöten täynnä vanhaa ja ihanaa ja sinne kannattaa kurkata myös ehdottomasti.

Huomenna paikalle päräyttää myös kymmeniä muita myyjiä jotka laittavat jo osa pihalla telttojaan ja myyntipöytiään pystyyn ja esille. Tarjolla on niin vintagea, vanhaa, keräilykamaa ja huonekaluja ja ties vaikka mitä. Kannattaa siis ehdottomasti poiketa paikan päälle katsomaan mitä kaikkea huisia täällä tänä vuonna onkaan!

The Parolan aseman rompetrori is tomorrow and here's how it's going to look like. 

3 kommenttia:

  1. Voi ei, olisinpa päässyt tuonne! Tuo pinkki astia �� Etsinyt pitkään jotain tuon tyyppistä vanulapuille <3

    VastaaPoista
  2. Kenellä tuo pinkki astia oli myynnissä?olisi kiva saada vinkkiä, mistä vastaavan saattaisi bongata =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stellan ja Jarnon pöydässä oli tuo. Linkki blogiin tekstissä yllä.

      Poista