torstai 27. kesäkuuta 2019

Lipeästä ja rasvasta

Saippua on kiinnostellut tässä jo muutaman vuoden ja erityisesti se, mitä se sisältää. Olen ostellut käyttööni erilaisia luomusaippuoita ja yleensä ne hyviksi todennut verrattuna vähemmän luomuihin versioihin. Jossain vaiheessa alkoi kiinnostella todella paljon myös valmistaa saippuaa itse, joten aloin tutkiskella aihetta tarkemmin ja totesin pian, että itse tekemällä voi saada aikaan juuri sellaista saippuaa kun itse haluaa. Just niin luomua kun vaan tahtoo. Ensin pitää vaan oikeasti ymmärtää miten homma toimii.

Aihetta googlailtuani tuli pian selväksi, että saippuan tekeminen on niin monipuolista puuhaa, että jos haluan sen oikeasti oppia kannattaa aiheeseen tutustua hyvän opaskirjan muodossa. Saara Kuhan Saippuakirjaa suositeltiin niin monessa yhteydessä, että sellainen lähti tilaukseen samoin tein ja kun kirjan käsiini sain alkoi intohimoinen opiskelu. 

Luin kirjan kannesta kanteen monta kertaa ja aloin hamstrata tarvikkeita saippuan valmistamiseen. Hommasin kattilat, kulhot, sekoittimet ja kaapimet, kumihanskat ja essun ja muut. Keräsin kaikki yhteen isoon laatikkoon jota säilytän erillään kaikesta muusta. Sitten kävin ostamassa lipeää ja rasvoja, tuoksuja ja yrttejä ja luin kirjan vielä kertaalleen ennen kun aloin miettiä millä reseptillä kokeilisin ensin.

Kun olin päättänyt reseptin, pidin kirjaa tiukasti vierellä koko valmistusprojektin ajan ja olin hyvin tarkkana kaikesta. Mitat tulivat grammalleen ja tein kaiken niin kuin ohjeessa sanottiin ja kas, siitähän syntyi saippuaa.

Massa jämähti muottiin vuorokaudessa, niin kuin pitikin ja kun hetki tuli kuoria se ulos purkistaan tuntui ettei enää jännittänyt edes niin paljoa kun aloittaessa. Terävällä veitsellä vaan pötkö viipaleiksi ja kuivumaan ainakin kuukaudeksi niin sitten minulla olisi ihan omatekemääni laventelin tuoksuista avokadoöljysaippuaa.

Tämä tehty siis tuosta saippuakirjasta löytyvällä reseptillä. Massassa on avokadoöljyä, kookosrasvaa, laventeliöljyä ja kuivattuja laventelin kukintoja. Lopputulos ehkä hieman liian keltainen värimakuuni tai edes laventelin kanssa yhteensopiva, mutta se tuskin haittaa, koska tuoksu ainakin on erittäin hyvä ja saippua tuntuu jo ihan saippualta. Lopulliseen testiin se pääsee vasta kuivuttuaan, mutta luulenpa jo nyt, että hyvä siitä tuli.

Tästä innostuneena päätin kokeilla vielä kerran ja valikoin uuden reseptin (jonka rohkeana etsin netistä) ja tein vielä satsin rosmariinisaippuaa samalla.

Se onnistui ihan yhtä hyvin kun laventelisaippuakin, tosin geelautui vain enimmäkseen keskeltä, mutta koska sekin on vain ulkonäköhaitta ei se haittaa minua ollenkaan. Nämä sivat vielä kauniin vaaleanvihreän värin spirulinajauheella ja ja luulen, että tästä tuli heti suosikkisaippuani näistä kahdesta. Ainakin tuoksuvat huumaavalle ja näyttävät nätiltä. Pesuominaisuudet selviävät vasta myöhemmin. Näissä saippuoissa on rasvoina kookosrasva, oliiviöljy ja sheavoi ja mausteena rosmariiniöljy ja kuivattu rosmariini.

Että ei se ole niin vaikeaa se saippuan tekeminen, kunhan aiheen opettelee ja tekee tasan niin kuin ohjeessa sanotaan. Lipeä on aineena vaarallista, mutta valmiissa saippuoissa sitä ei enää ole eikä sitä tarvitse siksi pelätä. Suosittelen tuota Saara Kuhan Saippuakirjaa aiheen opiskeluun, se on selkeä ja siinä asiat on selitetty kuvien avustuksella. Upposi kertaheitolla myös heikomman lukuihmisen tajuntaan.

Nyt tässä mietityttää vaan, että jaksanko odotella noiden aiempien saippuoiden valmistumista vai tekisinkö vielä satsin jotain kivaa saippuaa. Tämä on äärimmäisen addiktoiva harrastus näemmä tämäkin. 

Made my first handmade soaps the other day. Studied the subject first thoroughly with the help of a good book (Saippuakirja by Saara Kuha). Got the tools and materials for the making and just did it. The first batch outcame so nicely I had to make another one too and now I have sweet lavender soap and rosemary soap drying here. Can't wait the weeks to go by to get these to use. 

1 kommentti:

  1. Vau! Itse olen seurannut vuoden verran youtubesta saippuan valmistusta ja samat kujeet täällä: laatikollinen tavaraa! Sitten kun oikein hurahdat, suosittelen soapqueen.eu -verkkokauppaa...

    VastaaPoista