lauantai 22. kesäkuuta 2019

Taajamajuhannus

Olemme niitä ihmisiä, jotka eivät taida oikeastaan sen kummemmin juhlia juhannusta. Emme yleensä liiku silloin kotoa mihinkään, mitä nyt mies tykkää tehdä ylitöitä. Itselläni se johtuu siitä, etten voi sietää ihmismassoja ja ruuhkaa ja kaikkea sitä negatiivisuutta mikä niihin liittyy. Pysyn mieluiten kotona kaukana kaikesta hälinästä, omassa rauhassa ja nautin siitä kun hetkeksi taajamassakin hiljenee.

Olla möllötän, teen pikkuaskareita ja tänä juhannuksena hoitelen yhtä ylimääräistä pikkukoiraa, joka tuli juhlapyhiä tänne viettämään. 

Pyykinpesu on mieleistä puuhaa aurinkoisilla ilmoilla, sillä kesällä kuivataan pyykit pihalla aina kun sää sen vain sallii. Juhannuskokon sijaan täällä onkin yleensä pihaa koristanut pyykkiteline jossa muutaman tunnin välein vaihtunut kokoelma erilaisia tekstiilejä. Aurinko on ihan paras kuivattaja ja parhaimmillaan pienen tuulenvireen avittamana kuivuu koneellinen pihalla ihan parissa tunnissa.

Kukkia on käyty myös poimimassa, niin kuin juhannuksena kuuluu, tosin nyt ei tyynyn alle tarvitse seitsemää laittaa kun siippa jo löytyy, mutta pöydälle koristeeksi totta kai. 

Vanha talo on pitänyt hyvin suojassa paahteelta, kun ikkunoissa on päiväsaikaan pidetty sälekaihtimia kiinni. Yöksi avataan akkunat ja aamuyöstä suljetaan niin pääsee yön viileys hyvin sisälle ja kun päiväsaikaan ei auringon lämpöä päästetä tulvimaan sisälle on täällä helteelläkin aivan viihtyisää olla. 

Kuinkas se sinun juhannus on sujunut? Oletko samanlai introvertti kotijuhannustelija kun minäkin, vai riekuitko seppele päässä mökkirannassa muiden muassa juhlien?

The midsummer has been calm and mellow here at home. I'm not the biggest fan of traffic jams and large amounts of people, so I tend to stay at home on national holidays instead of travelling.  Had a third dog visiting us, watching over me doing laundry an picking flowers.

4 kommenttia:

  1. Samoissa merkeissä on vietetty, kotioloissa ja pyykkiä pesen. Eilen oli hyvä pyykkipäivä. Tänään sadekuurot seuraa toisiaan, vettä, rakeita ja ukkosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut niin miedot sateet, että pyykit ovat kuivuneet ulkona niistä huolimatta. :D Niin on rapeaa ulkona, että sellainen kunnon rankkasade kelpaisi hyvin tännekin, rakeineen, ukkosineen ja kaikkineen. :-)

      Poista
  2. Minäkin tykkään viettää juhannusta kaupungissa kun on hiljaista. :)

    VastaaPoista