tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kärry plus hylly on yhtä kuin hyllykärry

Jotkut lukijoistani ehkä muistavat tämän vanhan karmivan kärryn jonka ostelin parisen vuotta sitten ajatuksella että siitä jotain kivaa joskus tekisin. Kärry on lojunut autotallissa siitä asti.

Ja kenellekään täällä blogissa en muistanut kertoa että olen tuossa reilu vuosi sitten ostanut myös tällaisen vanhan rautahyllykön joka myöskin on lojunut autotallissa ostamisestaan asti. Se oli taloomme tuollaisenaan aivan liian pitkä ja matala ja siinä oli aivan liian pienet hyllyvälit, mutta hieno silti.

Jossain vaiheessa se ajatus sitten päähäni pelmahti; jos näistä kahdesta saisikin tehtyä yhdistämällä jotain muuta. Ihan tarkkaan en silloin tiennyt että mitä ja minne ja millaiseen tarkoitukseen, mutta ajatus jonkinlaisesta hyllykärrystä tuntui niin kamalan hyvältä että pakkohan se olisi jossain vaiheessa toteuttaa. 

No, se "jossain vaiheessa" tuli eteeni nyt kun aloin tämän keramiikkaharrastukseni. Tarvitsin nimittäin kipeästi helposti siirreltävää hyllykköä jossa kuivata tekeleitäni. Sellaisen jossa hyllyväli olisi tarpeeksi tiheä ja ulkonäkö ehdottomasti jotain rouheaa ja tyyliin sopivaa. Arvatkaapa vaan mikä riemu syntyi siitä kun tajusin että minullahan on osat siihen autotallissani.

Onnekseni löysin ystäväpiiristäni tarkkakätisen ja visioni ymmärtävän hitsaajan projektilleni ja kas, sitten minulla oli kahden käyttökelvottoman kapistuksen sijaan yksi tällainen, vanha rautahyllykkö jossa vanhat rautapyörät alla. Melko hieno hyllykärry jo tässä vaiheessa.

Sitten, vastoin kaikkia entisöintien sääntöjä rykäisin tuon hiomattoman ja likaisen hyllykärryn raa'asti spraymaalilla mustaksi. Minuahan ei nimittäin yhtään haittaa että se siitä pikkuhiljaa kolhiutuu ja kuoriutuu. Jos oikein rämppää tyyliä hakee niin tämä on se kaikista helpoin keino siihen kun rämpästi tekee.

Hyllythän se myös tarvitsi tietenkin ja siinä vaiheessa ei ollutkaan enää sitten edes kännykkää mukana (ylläolevat kuvattu kaikki kännykällä btw). Löysin autotallistani vanhoja lattialautoja ja kipaisin rimakaupoilla hakemassa vähän uutta ja lopputulemaksi tuli aika messevän näköinen hyllykärry.

Vai mitä olette mieltä? Ihan on kuin jostain vanhasta tehtaasta repäisty. Hyllykärryn kaikki neljä pyörää kääntyvät kaikkiin suuntiin ja sitä on painostaan huolimatta aika kiva ja helppo käännellä ja kuljetella. Toki jotkut kumit noihin pyöriin vielä tarvitsee, muutoin patinoituvat puulattiani vähän liian nopeaan sisätiloissa.

Kaksi ylempää hyllyä tein rimoista ritiliköiksi ja kaksi alempaa on lattialaudoista. Näin siinä on vähän erilaisia "ilmatiloja" kuivatella keramiikkaa eri vaiheissaan. Ihan ylinnä ei ole hyllyä vielä laisinkaan. Haluan ensin miettiä mitä tarvitsen ja tarvitsenko vähän korkeampaa hyllytilaa johonkin väliin. 

Ja nyt ei muuta kun keramiikkapaja pystyyn taas työhuoneen nurkkaan, kun on näin mieletön hyllykärry missä tekeleitä kuivata.

P.s. Iso kiitos kaikille medän taloa Suomen kaunein koti kisassa äänestäneille! Kolmas sija on ihan HUIKEETA. Erittäin hyvältä tuntuu tuo.

A couple of years ago I got this vintage coffin trolley that has been stored in my garage ever since. I also had gotten this vintage iron shelf frame that I thought I could use for something. At some point I realized these two items could be put together to make a vintage trolley, but then I didn't do anything to it cause I wasn't quite sure what size it should be.

Now that I started doing pottery I soon realized I need a movable shelving unit to dry out the pieces I make. You can imagine the joy I felt when I remembered these two things. A friend of mine did the cutting and welding and ta-daa, I had a vintage iron trolley. 


I put some black spray paint on it and build shelves from scrapwood and thin wood bars and voilá, it looks just like an vintage factory trolley.

40 kommenttia:

  1. En vain voi lakata ihastelemasta miten sinulla on paitsi silmää nähdä "romun" uusi elämä niin myös kädentaidot toteuttaa se.. Onnittelut myös Suomen Kaunein Koti-sijoituksesta !

    VastaaPoista
  2. Teidän ihana koti oli kisan ainut, jossa voisin kuvitella asuvani, siksi äänestin sitä. Minun kommentti oli yksi niistä kolmesta, jotka Milla luki. Harmi, ettei voittoa tullut, onnittelut silti. Kärry on upea, kuten muutkin tekemäsi jutut. Kiitos tästä blogista, se on todella inspiroiva!

    VastaaPoista
  3. Wauh,mikä kärry ja mikä taito sinulla loihtia vanhasta uutta...
    Onnittelut Suomem kaunein koti sijoituksesta...kolmas sija on upee...

    VastaaPoista
  4. Upea! Mulla tuo rupeaisi samantien taimikasvatushyllyksi jos tuollaisen omistaisin. <3

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea suosikkiblogilleni Suomen kaunein koti-menestyksestä! PiaS.

    VastaaPoista
  6. Onnea onnea kauniille kodille! Ihana katsella telkustakin teidän persoonallista kotianne. Ja tuo kärry on hieno!

    VastaaPoista
  7. Ihan mieletön hyllykärry ja tykkään tavastasi ajatella ja toimia :)

    VastaaPoista
  8. Vau, aivan upea! On jäänyt monta postausta väliin ja olikin hienoja juttuja syntynyt!

    Onnea myös kolmossijasta! Mulla on mennyt ihan ohi tuo, että tulokset on tulleet ja taisin sitten äänestää myöhässä, sillä muistaakseni eilen vasta äänestin. Jännä että äänestys edes sitten onnistui! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja on aika jännä tosiaan jos vielä äänestys onnistuu.

      Poista
  9. Ihan tajuttoman hieno kärryhän siitä sitten tuli...vaude!!
    Ja onnea kolmossijasta, kotihan on ihan huippu!

    VastaaPoista
  10. tosi hieno tuli! onnittelen myös hienosta sijotuksesta!

    VastaaPoista
  11. Mitä saa, kun yhdistää kekseliään ja taitavan?

    Noh, ihan mitä vaan ikinä tarvitaan!
    Hieno kärry; sopii just tyyliin ja tarkoitukseensa.
    Onnittelut myös kisasijoituksesta. Olit paras!
    Terveisin Kirsi Maria

    VastaaPoista
  12. Tosi hieno kärrystä tuli!! Onnea kolmannesta sijasta. Itse äänesti ekaksi..:)

    VastaaPoista
  13. Vau mikä kärry.Ps. Olisin niin toivonut teidän kotinne voittajaksi, mutta kolmas sijakin oli ihan hyvä. Onnea siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas sija on ihan paras minun mielestäni. Voitto olisi ollut ihan liikaa ja toinen sija olisi ollut vain pettymys kun ei voittanutkaan, mutta kolmas sija tuntuu juuri oikealta. :-)

      Poista
  14. Aivan huiman upea kärry! Kyllä oot taitava!

    VastaaPoista
  15. Kädentaitosi ovat niin mahdottoman hyvät! Äimistelen täällä niitä.. Onnea kolmannélle sijalle!!! �� - TarjaL

    VastaaPoista
  16. miten kaunis. Ertyisesti renkaat on mun mieleen <3

    VastaaPoista
  17. Voi että, kuinka monta kertaa olenkaan nähnyt vastaavia hyllyköitä ja ajatellut ne romuiksi. Kun ei ole mielikuvitusta ei taitoa. Tuollainenhan olisi tosi hieno vaikka kirjahyllynä ja vaikka mihinkä tarkoitukseen. Onneksi pääsen täällä ihailemaan taitojasi ja seuraavan kerran kun näen vastaavan hyllykön, niin kyllä tiedän mitä teen. Ja tietysti onnittelut hyvästä sijoituksesta, olitte eka minunkin mielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa että näet tuollaisia aihioita. Poimi kaikki talteen vaan, kyllä ne ajatukset siitä lähtevät sitten. Kiitos onnitteluista. :-)

      Poista
  18. Hei vinkki viitonen noihin kärryn uriin osta rautakaupasta tiivisteet sellaiset pyöreäreunaiset tiivisteet tai saattaa niitä löytyä muualtakin ja täten niistä tulee hienot renkaat http://www.specma.fi/tuotteet/hydrauliikkaletkut-ja-liittimet/letkuliittimet-ja-holkit-specma/letkuliittimet-weo-plug-in/11794/letkuliittimet-weo-plug-in-tiivisterengas jotakin tuon tyylistä kuin linkissä

    VastaaPoista
  19. Vau! Aivan mahtava tää <3

    Sä se osaat nähdä keskeneräisessä lopputuloksen. Arvostan.

    VastaaPoista