keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kasvihuoneen kevätsiivo

Kasvihuonekin on vihdoin pyyhitty puhtaaksi talvipölyistään ja siellä säilössä olleet tavarat levitelty pitkin pihaa kesäpaikoilleen. 

Nostin varastosta parin vuoden tauon jälkeen myös isoisäni vanhan ruohonleikkurin nojailemaan seinän vierelle. Tykkään tästä kovasti vaikka käyttökunnossa se ei ole vuosikymmeniin ollutkaan. En ihan aina pidä tätä säiden armoilla esilläkään, ettei ruostu enää pahemmin, mutta nyt on sen verta kuivaa että eiköhän se tuossa tovin pärjäile. 

Sisällä kasvihuoneessa ei ole isompia muutoksia edellisestä kesästä tapahtunut. Uuden rottinkiuolin kipaisin kuitenkin ostamassa kun halusin sinne vähän kevyempää ilmettä ison rottinkikeinun  tilalle. Tässä on kivasti samaa henkeä kun toisessakin tuolissa ja näin pienellä pihalla on kiva kun näitä voi välillä siirrellä helposti sinne missä tarvitsee.

Kasvihuoneeseen päätyi myös sen aiemmassa postauksessa mainitsemani purkutalon pihasta löytämäni vanha ompelukone. Koitin olla aluksi edes huomaamatta sitä kun se makasi siellä hyljättynä, mutten sitten voinut luonnolleni mitään ja pelastin senkin roskakuormasta. Mitään virkaahan tuolla ei enää ole muuta kun olla nätti, ja sitähän se tuossa hyllyllä kyllä ihan onkin.

Nyt kun on kasvihuone siistitty voisi se kesäkin sieltä jo tulla. Pääsisi vähän jo tomaatintaimia laittelemaan. Siihen asti tuolla on kyllä kiva käydä välillä nauttimassa auringon lämmöstä lasien läpi jos pihalla on liian viileää ja ehkä vähän iltaisikin fiilistelemässä hehkulamppujen loisteessa.


Did the mandatory spring cleaning in the greenroom finally. Decided not to put the swing there this summer, went out and bought a small rattan chair instead. Also found a place to put the vintage sewing machine I salvaged from the same place I got the cool cabinet. I quite like the shelf with all that stuff on it.  Now if only the summer would come soon, so I could get my tomatoes to grow there. Meanwhile it's really nice to go there just to enjoy the warm sun inside the glass walls.

7 kommenttia:

  1. Mä oon sulle kade... tuo on ihana! Mulle kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun rakentamaan vaan. Ei sole niin vaikeeta edes kun kerran minäkin osasin ;-)

      Poista
  2. Tuolla viihtyisi kyllä vaikka koko kesän!

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana paikka, tuolta en kyllä lähtisi koko kesänä!

    VastaaPoista
  4. Muistan oman pappani leikanneen samanlaisella ruohonleikkurilla omaa nurmikkoaan...hienoa, että on säästynyt. Ja tuo ompelukone ON hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin hämärästi muistan tätä käytetyn joskus 70-luvulla, mutta sen jälkeen lojui hyljättynä mökillä pusikossa vuosikaudet ja ruostui jumiin.

      Poista
  5. Siis aivan ihana ja upeassa paikassakin <3

    VastaaPoista