perjantai 28. tammikuuta 2022

Koissulit lehdessä

Tein uusimpaan Unelmien Talo & Koti-lehteen superhelpon ohjeen säädettävään lemmikinpetiin ja käytin tietysti omia koiria sekä mittapuuna tehdessä, että malleina valmista työtä kuvattaessa.

Siinä missä toinen asettui heti kauniisti paikoilleen katsellen eteerisesti kameraan piti toisen kokeilla kaikki olemassaolevat asennot ja ilmeet, joista suurin osa oli aivan liian lennokkaita tällaiseen kuvaan jossa naamapuolen piti olla kameraan päin. Onnekseni tuo tättähääräkin on varsin tottelevaista sorttia ja kun hetken oli saanut riekkua miten sattui sain hänetkin asettumaan paikoilleen kuvattavaksi ja sitten hän ottikin homman tosissaan ja poseerasi oikein tärkeänä suoraan kameraan tuijottaen.

Ja vaikka vain toinen koirista onkin kuin syntynyt supermalliksi saivat molemmat kuvauksesta palkakseen hyvin avokätisen herkkuhetken sekä toisen tuollaisen pedin omakseen vähän vaan eri värissä kun tämä näissä kuvissa.

Mutta ohje on kauhean hauska ja oikeasti hirveän helppo, siitä soveltaa version niin pienelle, sievälle kissalle kuin isommalle koiranroikaleellekin, eikä aikaakaan mene siihen liikaa. Lehti on myynnissä nyt ja löytyy kauppojen lehtihyllyistä tämän alemman kuvan näköisellä kannella varustettuna. 

Made instructions to make this cute bed for your pet for the latest issue of  Unelmien Talo & Koti magazine. Used my own dogs a s models and they really delivered!

3 kommenttia:

  1. SÖPÖLÄISET.Harmittaa niin vietävästi,lehti jo kaupoissa, mutta tilaajalle ei ole vielä tullut. Hyvä vinkki.Täytyy tutkia pedin teko,tyttären perhe hommasi itselleen koiran,jos tää mummu osais väsätä myös sellaisen. t RIITTA

    VastaaPoista
  2. Ihanat koirulit❤️ Tosi inspiroiva juttu myös, täytyykin tekaista tällainen myös omalle kaverille😊

    VastaaPoista