maanantai 24. tammikuuta 2022

Vuoroaan odottamassa

Meillä on keittiössä nököttänyt nyt muutaman päivän yksi varsin kivasti hiottu puuvitriini odottamassa yhden varsin äkkinäisen tapetointiprojektin päättymistä ja vähän valoisampia päiviä. Laskeskelin tuossa, että melkein kuusi tuntia otti tämän kaapin hionta yhteensä, että suurin osa vihreästä väristä saatiin niin hyvin pois kun mahdollista. Loput pitää vielä liuotella tuosta maalinpoistoaineella ennen kun uutta pintaa voi päälle alkaa laitella.

Mutta sen uuden värin valinta on ollut vähän mahdotonta, kun joka päivä on ollut niin synkkä ja harmaa, että värien mallailusta ei tule yhtään mitään, kun siinä vähäisessä päivänvalossa ei näe yhtään mitään.  (Nämä kuvat editoitu hurjasti valoisammiksi, kun mitä todellisuus tuolla huoneessa on.)

Koitin  yhtenä päivänä vähän katsoa, että millai tuo sininen tuosta syntyisi, mutten päässyt lähellekään tuota oven hauskaa melkein turkoosia sävyä, kun alkoi silmiä särkeä hämärässä tihrustelu. Kerkesin kuitenkin sutaista kaapin kylkeen kahta eri sinervää vain todetakseni, että ei ole hyvät nuo, enämpi pitää luonnetta olla siinä värissä mikä tähän tulee.

Siksipä saa nyt vielä sen aikaa kaappi tässä keskellä keittiötä tönöttää, että tulee se päivä kun aurinko paistaa ja tässä torpassa antaa valoa sen verran sisälle, että näkee mitä tekee.

Onneksi on tuo makuuhuoneprojekti sillä aikaa viihdyttämässä, ettei aivan tylsäksi mene elämä täällä odotellessa. Siellä on jo kaikki seinät tapetoitu ja jahka saan sen huomenna siistittyä ja laitettua kuvauskuntoon pääsen teillekin näyttämään miten hauskasti siellä tunnelma muuttui.

P.S. Kaappia hioessa sieltä löytyi enemmänkin pieniä merkkejä siitä, ettät tuo ovien sisäpinnan sininen on ollut sen alkuperäinen väri ja ehkä myös helmenharmaa, koska sellaistakin sieltä täältä saumoissa ja oksankoloissa pilkisti, mutta niin pienissä määrin, että on vaikea tulkita onko kaappi ollut kenties joskus kaksivärinen peräti.

This cabinet is all sanded and just waiting for the new paint, but it has been so dark and gloomy here I haven't been able to see enough to blend the new perfect color for it. So it gets to sit here until the sun comes out and gives me some light to work with the colors.

1 kommentti:

  1. Mielenkiinnolla odotan, minkä värin kaappi saa pintaansa ja miltä rempattu makkari näyttää!

    VastaaPoista