tiistai 2. maaliskuuta 2021

Kulahtaneesta kauniimmaksi

Otin pienen varaslähdön ja raijasin kasvihuoneen uuden kaapiston sisälle maalausta varten jo nyt. Mitä sitä lykkäämään keväämmäksi, kun sen voi laittaa kuntoon ajoissa ja tehdä keväällä jotain muuta kivaa sitten. Olin jo miettinyt sen maalaamista aika ajoin tässä ja päättänyt värinkin, niin tuntui ihan luontevalta ottaa se työn alle hetimiten.

Väriksi valikoitui siis tuo antiikinvihreä Ottossonin pellavaöljymaali, ei vain siksi, kun sitä kaapissani valmiiksi sattui olemaan, vaan myös siksi, että se on aika herkku väri, joka toimii niin hyvin jokaiseen vuodenaikaan. En suotta halua sitoa kaapistoa vain kesäkäyttöön vaan se saa olla kasvihuoneessa vuoden ympäri nättinä ja vihreä oli mielestäni ihan paras sävy siihen.

Aloin sutimaan väriä pintaan aamusta ja urakka olikin aikamoinen, kun tuossa on niin paljon noita lokosia ja kolosia ja nurkkia ja muita ei sitä ihan niin nopsaan valmiiksi saanutkaan kun kuvittelin. Piti välillä tehdä aina jotain muuta ja lepuuttaa käsiparkaani, joka väsyi ihan älyttömästi kaikissa ihmeellisissä asennoissa hinkuttamisesta.

Mutta auringon laskiessa olin jo voiton puolella. 

Aloin maalata kaappia tuollai kokonaisena, kunnes tajusin, että tuon alemman kaapin kansi kannattaa maalata erikseen ilman yläkaappia siinä päällä, tämän saan kuitenkin nyt tehtyä vasta kun tuo tuossa ensin kuivahtaa kunnolla ja saan nostettua ne erikseen. Toisaalta kivampi se oli maalata tuossa korkeammalla kaikkine muotoineen eikä tässä mikään kiire ole vielä käyttöön tätä saada, joten eipä kai tuo haitanne jos projekti sen takia vähän venähtää.

Vielä pitää käydä metsästämässä toiseen oveen uusi sarana, jonka sain kuljetuksessa rikottua ja ehkä uusia samalla koko kaapiston vetimet, alkuperäiset kun huutelevat liiaksi 90-lukua noiden ovipeilien kanssa, mutta ihan älyttömän kiva tästä on kyllä uuden värin myötä nyt tulossa. Aivan erilailla tulee esille kaikki listat ja paneelit tuolta, nyt kun tunkkainen kellastunut mäntypinta vaihtui raikkaampaan.
En malttaisi nyt millään odottaa, että saan laitettua tähän sitten kasvihuoneessa kaikkea kivaa kuten kasveja, ruukkuja ja muuta koristetta esille. Ah ja että!

I started to paint the new cabinet for my green house already. Why leave something for the spring when you can do it inside the house now. The job was a little more painful than I imagined with all the nooks and panels, but with a lot of pauses I sort of finished by the time the sun went down. Now all I need to do (part from finishing the paint job) is fix the hinge on the other door and find new hardware for the doors and drawers, the original wooden ones make this look a little too much 90's to my liking.
But anyways, don't you just love how the new paint brings out all the details in this, Feels like a whole new cabinet now.

2 kommenttia:

  1. Onpa hieno muoto tuossa keskellä. Todella kaunis lopputulos tulee tuon värin kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookki, tuon muodon takia tämän alunperin ostinkin. Arvasin, että tulee hyvä kun maalaa uusiksi :)

      Poista