perjantai 19. kesäkuuta 2020

Kukkia ja kirppislöytöjä

Se on juhannus ja tietenkin silloin pitää tehdä kukista seppele, mutta koska sellaista en osaa sitoa tehdään se sitten näin vaan pöydän päälle koristeeksi. Poimin kaikkea mitä pihalta löysin ja asettelin nätisti ympyräksi, helppoa kun mikä. Pihallani kukkii tähän aikaan kesästä aika lila- ja valkovoittoisesti, mutta nehän sopivat oikein hyvin tähän keskikesän juhlaan. Tuosta löytyy tuoksua jos toistakin kun seassa on mm. ruohosipulin kukkia.

Ja kirppiksilläkin on vihdoin taas alettu enemmän pyöriä, miten ihanaa että ne ovat taas auki! Tosin nyt juhannuksena tietty taas kiinni, ja osa vielä senkin jälkeen lomilla, mutta silti; ihanaa! Ihan hullu ostohurmos ei ole päälle iskenyt, vaikka pitkään joutui taukoa pitämäänkin, ihan maltillisesti olen ostellut tässä alkajaisiksi. Viimeisen viikon löydöt ovat kaikki taas tyyliini sopivan väristä settiä ja niin oivaa kamaa vanhasta romusta pitävän kotiin. On superterävät pensassakset, pellavalankaa, vanha pieni tarvikelaatikko, hieno lasipurkki, survin, puuviivotin ja peltinen ötökkä puutarhan koristeeksi. Ja uskotteko jos sanon, että koko kuvan läjä kustansi yhteensä vain kympin ja pari penniä päälle? Erittäin hyvä alku tämän kesän kirppissaaliille kyllä tämä satsi.

Oikein leppeää juhannusta sinne ruudun toiselle puolen!

My mid summer flower wreath on the table and some of my latest fleamarket finds. 

2 kommenttia:

  1. Tein samalla tavoin kukista sydämen,otin kuvan ja olen lähetellyt onnitteluja whattsupissa kuvan kera 🐦 Hienoja löytöjä👍Nuo pensassakset on oikeesti tosi hyvät.Perittiin appiukolta ja ovat yksi parhaista puutarhavärkeistä mitä meillä on.Rentoa kesää☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukista saa kyllä vaikka ja mitä kaunista :-) Nuo pensassakset testasin juuri ja tosi hyvät oli kyllä, ihanan käteenkäyvätkin vielä! :-)

      Poista