sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kaikenlaista rojua

On taas aika esitellä vähän tämän kesän kirppislöytöjä. Paljon olen ehtinyt kierrellä ja ostella mutta vähemmän kertoa niistä täällä. Korjataans nyt se. 

Tämän kuvan hauskat vanhat emaliset numerokyltit ostelin eilettäin Loimaan rompetorilta. Hassua että mitään muuta ei sieltä mukaan tarttunut vaikka tarjontaa kyllä olikin. Oli vissiin päällä joku numerokylttihaku joka sitten tuotti tulokseksi nämä. Tuo epäonnen numero kolmetoista näyttää kyllä siltä että se on jo epäonnea jollekin tuottanut. Ulkoasu on ihan kuin olisi tulipalossa ollut. Vähän pelottava ehkä, mutta silti ostin sen itselleni. Jospa siitä olisi epäonni jo loppunut.

Reissulta Pohjois-Karjalaan Kiteeltä löytyi tämmöinen hauska vanha sikkilavuaari. Tiesin heti että tarvitsen sen puutarhanurkkaani vaikkei siellä mitään vesipistettä (vielä) olekaan. Tässähän voi ruukutella kasvejakin kun mullat saa huuhdottua tuosta reiästä vedellä pois. Eri kätevä ja nätti ostos.

Siskolta sain lahjaksi tällaisen hauskan vanhan kastelukannun, jollaista olen jo kasteluhommiin vähän kaipaillutkin. Paljon hauskempaa on kastella kun voi kauniilla kannulla kastella sanon ma. Talvella tämä sopii oivallisesti sisätiloihinkin, koko on juuri sopiva hoitamaan koko kämän kasvikset yhdellä täytöllä.

Kiteeltä löytyi myös tuo hauska juuttinarusta tehty kudonnainen joka odottaa työhuoneessa että ehtisin vaihtaa siihen tuon ruman metalliputken johonkin nätimpään. Vierellä oleva vintage nahkalaukku taasen on oman kylän löytöjä. Vähän fiinimpi kesälaukku kun enemmän tilaa tarvitsee ja ihan mahtava kameralaukkunakin. Hyvällä käytöllä ollutkin jo.

Ja sitten viimeiseksi vaan ei vähäisimpänä tämä myöskin Kiteeltä löytynyt vanha , pitkä puunaulakko. Tämmöistä olen nimittäin metsästellyt jo jonkin aikaa viimeistelläkseni yhden keskeneräisen projektini kuvauskuntoon. Arvaattekos jo mikä se projektini olikaan? No se Annan huone tietenkin. Ensi viikolla vihdoin pääsen kuvaamaan sen teillekin, että minkälainen siitä nyt sitten tuli.

Some of my resent fleamarket finds are these vintage enamel signs, vintage sink for my garden, a wall hanging, leather bag and an old coat rack that I needed to finish up my project with Anna's room, that's been just waiting for the final touch. Pics of that FINALLY coming next week. 
The cool old watering can was a present from my sister. Perfect look for this household.

1 kommentti:

  1. Voiiiii mitä löytöjä.
    Sinkkilavuaari on makee ja tuo makrameetö ja laukku ja naulakko eli kaikki! Ja kyltit 😃😅

    VastaaPoista