tiistai 17. marraskuuta 2015

Joulusuosikit omista arkistoistani

Harvemmin tulee itse pengottua oman bloginsa postausaarteita, mutta näin joulun alla palailen usein noihin vanhoihin kuviin ja aiheisiin. Osin siksi, etten aina edes muista mitä edellisinä jouluina esillä on ollut ja on kiva keräillä fiilistä taas uuteen juhlakauteen.

Nostelen tähän nyt muutamia omia suosikkijuttujani vuosien varrelta. Onhan noita jouluaiheisia postauksiakin jo kertynyt peräti 125 kappaletta. Kaikki löytyvät aikajärjestyksessään tästä, (jos jollakulla on kiinnostusta niitä kaikkia alkaa läpi kahlaamaan).

Tässä ylemmässä kuvassa on joulu vuonna 2013 ja tietysti mittatikkutähti pönttöuunia koristamassa. Mittatikut ovat edelleen suuressa huudossa täällä meillä ja joka joulu esillä. Työhuonetta ne aivan ensimmäisenä pääsivät koristamaan vuonna 2012.

Jouluvaloja meillä rakastetaan ihan yli kaiken. Niitä on piha pullollaan ja joka vuosi niitä tulee vaan lisää. Tässä kuvia viime vuoden joulupihastamme. Onneksi oli lunta silloin kun kuvasin. Itse jouluna ei tainnut juuri olla.

Sisälläkin tykätään sähkövaloista. Tämän tähden askartelin vuonna 2013 silloiseen valotähtikaipuuseeni itse, kun kaupoista ei löytynyt. Ohjeet tällaisen tekemiseen löydät tästä.

Ja jos ihan noin haastava tee-se-itse-projekti ei kiinnosta niin helpolla saa näyttävän jouluvalon tehtyä myös pingottamalla valoketjun vanhoihin taulunkehyksiin niin kun tein vuonna 2012.

Ja kun tykkään ihan superisti joulujutuista jotka eivät oikeastaan ole joulujuttuja niin tässä niistä ehkä kaikista mieleisin; vanhat ruostuneet rattaat ja hihnapyörät kynttilänjalkoina. Niin Steampunkia ja niin ihanaa ja niin minua.

Eikä maljakon tarvitse aina olla maljakko. Joulukukat voi pistää hillopurkkiin jonka sujauttaa vaikka vanhaan pieksuun. Toimii ehkä jopa paremmin näin, ainakin meillä.

Eikä jouluna saa tietty unohtaa myöskään piparkakkuja, niitä leivotaan joka vuosi ja paljon. Yhtenä vuonna päähän pälkähti lisätä piparitaikinaan pähkinää ja suklaata ja muuta kivaa ja syntyivät nämä omankin perheemme keskuudessa suuren suosion saavuttaneet pipartikut.

Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä on tietysti joulukuusi. Meillä se on tylsästi muovia, mutta koristukset eivät ole tylsiä. Niitä on jos jonkinlaista ja kaikilla on myös ollut funktio jonain muuna. Tykkään ihan erityisen paljon tästä ja laitan taas tänä jouluna samanmoisen. Ehkä vaihteeksi mittanauhoilla, kun männä jouluna mentiin ilman, mutta silinteri tulee latvaan taas, se on varma.

Took a trip down the memory lane of my old blog posts about Christmas. I collected here some of my favorite things to decorate the house.  There are links to the full blog posts below the pictures.  Also you can find all of my (125) Christmas related posts by clicking here.

4 kommenttia:

  1. Sinulla on taito yhdistää joulu muuhun sisustukseen, niin että se on luontevaa. Pidän joulusta ja sen koristeista paljon. Mutta ahdistaa, että joutuisin raivaamaan ensin "arkiset" koristeet evakkoon.

    VastaaPoista
  2. Silinteri! Hih :) Nuo mittatikkutähdet on kyllä mun suosikit. Tosi kivat.

    VastaaPoista
  3. Olet ihanan kekseliäs ja viitseliäs!

    VastaaPoista
  4. Saat kaiken näyttämään upealta ja silti niin vaivattomalta. Olen aina ollut jouluihminen ja tuo sinun joulutunnelma on mielestäni täysin normaalista poikkeavaa. ISO + myös ideoimistasi koristeista. Tykkään.

    VastaaPoista